Kohti kevättä - 12 kirjan kuukausikatsaus

Koska olin viime kuun vaihteessa lomareissulla, jäi helmikuun kuukausikooste kokonaan kirjoittamatta. Nytpä onkin sitten sitä enemmän kirjoja vinkattavaksi, kaikkiaan 12 kappaletta. On dekkaria, on klassikkoa. On helmiä, ja sitten niitä ei ihan niin helmiä. Mutta nämähän ovat vain minun mielipiteitäni: kannattaa lukea ja muodostaa oma mielipiteensä itse. Helpottaakseni sopivan lukemisen löytämistä olen ryhmitellyt teokset löyhästi otsikoiden. Kannattaa lukea loppuun asti, sillä siellä piilee vielä bonusosio!

Murhia ja mysteerikuolemia

Arttu Tuomisen supersuosittu Delta-dekkarisarja tulee Lavastajan myötä päätökseensä. Kyllä ihastelen ja ihmettelen Tuomisen kykyä kehitellä juonikuvioitaan: viimeisessä osassa Jari Paloviita kumppaneineen jäljittää sarjamurhaajaa, joka palsamoi uhrinsa ja asettelee heidät uhrien koteihin rakentamiinsa lavasteisiin. Ei ole ihan unettavinta iltalukemista tämä! Kirjan loppu on herättänyt mielipiteitä ja epätietoisuutta, mutta minusta se on tyylikäs ja hieno sarjan lopetus.

Jos Lavastaja on paikoin hiuksia nostattava, Lynn Messinan Kohtalokas kihlaus ei ole. Parhaimpia brittiläisen cosy crimen perinteitä kunnioittaen modernisoiva Beatrice Hyde-Clare ratkaisee -sarjan neljäs osa alkaa siitä, kun Bean ilmiömäinen kihlausuutinen on julkaistu. Täti-parka on aivan tolaltaan, ja seurapiirit haistavat, että yllättävään kihlaukseen täytyy liittyä mehevä tarina. Bea pakenee ympärillään olevaa hyörinää uusien tutkimusten pariin: tällä kertaa tosin tutkimus on henkilökohtainen, sillä hän saa tietää edesmenneistä vanhemmistaan jotakin, mikä muuttaa kaiken.

Mikael Niemen Silkkiin kääritty kivi ei ole dekkari, mutta mysteeriruumis siihenkin liittyy. Tapahtumat käynnistyvät, kun kaivinkoneen kauha tapaa maasta jotakin yllättävää. Varsinaisesti tapahtumat sijoittuvat kuitenkin vuosikymmenten taa Pajalaan. Veljekset saavat elämässä erilaiset valttikortit: toisesta tulee pitäjän merkkimies, tilallinen ja saarnaaja, toinen elää köyhyydessä työläisenä. Kun pitäjään aletaan rakentaa tietä, saapuu paikkakunnalle, kyläläisten ja veljesten perheisiin myös maailmanpolitiikan tuulet. Kirjaa on jo verrattu Väinö Linnan Pohjantähteen, eikä syyttä.

Ihmissuhteita ja ihmisenä kasvamista

Uusia kotimaisia feelgood-sarjoja syntyy nyt paljon, ja yksi uusista avauksista on Eevi Iisakkilan Majatalo omenapuiden katveessa. Pohjanmaalle sijoittuvassa romaanissa päähenkilö Mila Kajo pyörittää majataloa omistamassaan vanhassa hirsitalossa. Majataloon kerääntyy sekava seurakunta asukkaita, mukana pyörivät myös henkilökunta, omat perheenjäsenet ja sukulaiset. Olisin kaivannut romaaniin vähemmän selittämistä, enemmän näyttämistä. Toisaalta pidin siitä, että genren yleisin klisee: päähenkilö saapuu kaupungista maalle nuolemaan haavojaan, ei tässä kirjassa päde. Mila on jäänyt asumaan synnyinpaikkakunnalleen ja kyllä sielläkin voi tulla vastoinkäymisiä eteen.

Leena Ståhlbergin Askelmerkkejä -romaanissa pohditaan niin ikään mutkalle menneitä elämänkäänteitä. Albert on entinen väitöskirjatutkija, nykyinen porrassiivoja. Eräänä päivänä hänen lattianvahaus-projektinsa herättää Tiinan huomion. Ylirasittunut ja sairauslomalle jäänyt opettaja makaa sohvalla jaksamatta tehdä mitään muuta kuin nukkua. Tai hän nukkuisi, ellei joku kolistelisi rappukäytävässä. Melkoinen romanssin alku, eikö? Paitsi ettei tämä ole mielestäni romanttinen kirja, enemmänkin yksilön elämänvalintoja ja sisäistä toipumista kuvaava kirja teemalla "kohti valoa".

Tämän otsikon alle solahtaa myös kivuttomasti klassikko: Jane Austenin viimeiseksi romaaniksi jäänyt Arkaileva sydän, joka täällä Suomessa on aiemmin tunnettu Viisastelevana sydämenä. Teos kertoo kypsästä rakkaudesta, onhan pääpari jo molemmin puolin kolmeakymmentä! Pitkä historia heillä kuitenkin on, ja molemmat ovat haavoilla nuoruudessa katkerasti päättyneestä suhteesta. Arkaileva sydän ei ole yhtä kepeä ja leikkisä kuin monet muut romaaninsa, mutta Austenin charmia löytyy tästäkin. Loppu jäi harmittavasti torsoksi, sillä kirjailijan voimat ehtyivät ennen kuin viimeistely oli valmis.

Paula Hämäläisen esikoisromaanin tuotelupaus pitää. Tämä ei ole romanttinen komedia ei ole komedia, eikä erityisen romanttinenkaan kirja. Itse asiassa se on varsin kipeä teos. Suomesta kotoisin oleva päähenkilö asuu Lontoossa ja palaa työkomennuksen myötä Japaniin, jossa hän vietti myös opiskelijavaihtovuotensa. Vanhat ihmissuhdehaavat nouseva pintaan ja heittävät varjonsa myös uuden suhteen ylle. Kirjassa puhutaan epäonnisista ihmissuhdekokemuksista ja niiden vaikutuksesta itsetuntoon. Huonoa kohtelua sietää, jos uskoo, että parempaan ei ole edes mahdollisuuksia. Paikoitellen kirja yltyy aika rankaksi ja fyysiseksikin kokemukseksi.

Romansseja nuorille aikuisille

Emily Henryn Hassu juttu on sellainen chick lit -kirja, johon tartutaan silloin kun halutaan viihtyä ja tuntea pelkkää hyvää mieltä. Pääparin alku ei tosin ole järin kaksinen: Daphne ja Miles ovat kämppiksiä pakon edessä, sillä heidän eksänsä ovat menneet kimppaan. Toisiaan lohdutellessaan parivaljakko alkaa kuitenkin tuntea muutakin kuin sympatiaa. Mutta kaikki on kovin monimutkaista: sydämet ovat vielä karrella, ja hempeily on pelkkää esitystä eksiä varten, sitä paitsi Daphne on päättänyt muuttaa kaupungista pois. Kertakaikkisen sulavaa hyvänmielen viihdettä, mutta itse olen lukenut tämäntyyppisen fake dating -tarinan jo aika montaa kertaa aiemmin.

Jennifer E. Smithin Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea on YA-suosikki vuosikymmenen takaa. Itse tarina on tutumpi elokuvana, mutta kun satuin sopivasti itse lentokentälle ja koneeseen loman aikana, oli sopivaa lukea juuri tätä kirjaa. Hadley missaa Lontoon koneensa, ja kentällä hän sattuu kohtaamaan niin ikään Lontooseen matkalla olevan Oliverin. Jossakin Atlantin yllä syttyy ihastus, mutta turvatarkastuksessa parivaljakko hukkaa toisensa. Minne Oliver sanoikaan menevänsä, miettii Hadley, mutta etsintää viivästyttää oman isän häät, jossa urkuja viritellään jo häämarssia varten.

Miehistä, naisista, äideistä ja isistä

Samuli Putron Elämäni miehet on rehellinen ja omakohtainen tilitys paitsi Putron suhteesta elämänsä miehiin myös miehisyyteen. Miehenä oleminen ei ole herkälle pojalle/miehelle helppoa ja Putro huomaa olevansa varuillaan ja hyökkäysvalmiina toisten miesten seurassa. Terapeuttinsa kehotuksesta hän alkaa kirjata ajatuksiaan ylös ja ruotii samalla tärkeitä miessuhteitaan. Teksti on upeaa ja välittää tunnetta, mutta mitäpä muuta loistavalta lyyrikoilta voisi odottaakaan.

Miksi naiset saavat edelleen miehiä pienenpää palkkaa, ajelevat säärensä ja tekevät kotityöt. Ennen kaikkea, miksi naiset väsyvät? Muun muassa näitä pohtii Hanne Kettusen aka Valeäidin Väsyneet naiset. Kysymykset ovat hyviä ja asia tärkeä. Naisten välistä sisaruutta ja vertaistukea tarvitaan. Itse koin kirjan kuitenkin turhan pikkuporvarillisena: vain hyvätuloisten, cis ja heterosuhteessa elävien ydinperheiden äitien kautta naiseutta tarkastelevana. Vaikka itse taidan täyttää kaikki edellä mainitut määreet, hyvin iso osa naisista ei täytä.

Tove Janssonin Kesäkirjassa puhutaan isoäitiydestä, isovanhemman ja lapsenlapsen välisestä suhteesta. Sukupolvien välinen keskustelu, Janssonin humaani filosofia ja lempeä, salaviisas huumori tekevät näkökulmasta yhtä aikaa koskettavan ja metkan. Ennen kaikkea kirjassa kuitenkin nousee esille meriluonto, saaristo, kesä ja ihmisen ja luonnon välinen suhde. Kävin ensiksi katsomassa tuoreen elokuvan ja kuuntelin jälkiruoaksi kirjan. Kovin erilaisia, mutta kumpikin tavallaan mestariteoksia.

Samat teemat nousevat esiin myös Jessica Aulakosken esikoisrunokokoelmassa Apilankukkasydän. Luonto, kesä, sukupolvien ketju, ja elämän kiertokulku ovat Aulakosken runoissa läsnä. Kokoelma on yhtä lempeä ja kesäinen tuulahdus kuin Kesäkirjakin. Ja jo esineenä kirja on huikean kaunis.

Bonus: teatteria ja tanssia

Haluatko nauraa? Voisipa sanoa, että naurutakuun tarjoilee Kuopion kaupunginteatterin jo pienoiseksi hitiksi noussut Näytelmä joka menee pieleen. Pohjois-Savon polyteknillinen seura valmistautuu Murha Haveshamin kartanossa -näytelmän ensi-iltaan. Teatteriseurueella on kaikki syyt uskoa, että tällä kertaa esityksessä menee kaikki hyvin. Ja meneehän se, nimittäin pieleen.

Aivan yhtä hulvaton ei sen sijaan ole Rouva C, mutta kylläkin aiemmin näkemääni teatterisovitusta ja alkuperäisromaania iloisempi versio on kyseessä. Eri versiot nostavat esiin aina hieman erilaisia näkökulmia. Tällä kertaa ajattelin sitä, miten kaikki näytelmässä tapahtuva: seminaari, ystävyys, avioliitto, lukuisat lapset, oma koti, kirjoitustyön ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen aloittaminen... tuo kaikki tapahtuu ikään kuin introna. Siitä mihin näytelmä loppuu, alkaa itse asiassa tuntemamme Minna Canthin tuotteliaimmat ja tunnetuimmat vuodet.

Mitä on tanssi? Tätä mietin Tanssiteatteri Minimin Kahden esityksen illassa helmikuussa. Onko se huikean taitavaa, hengästyttävää ja koreografista ilotulitusta, vai onko rohkeampaa olla tilassa ja tuntea - vain olla? Molempia tyylilajeja oli tarjolla illassa, joka oli samalla Taneli Törmän koreografinen debyytti Minimissä.

***

Toivottavasti näistä vinkeistä löytyy mieleistä luettavaa/kuunneltavaa/katsottavaa! Mikä jäi polttelemaan mieltä erityisesti? Vai oletko kenties jonkin tai useampikin näistä jo nautiskellut? Mielipiteesi kiinnostaa!

Huhtikuun alkajaisiksi on blogiin tulossa arkeologin näkemys eräästä järkäleklassikosta: arvaatko jo mistä?