Selected Poems of Emily Dickinson

Epäsuosittu mielipide:

Emily Dickinsonin runoissa ei ole päätä, ei häntää, enkä tajunnut niistä mitään.

Sitten loivennuksia ja selityksiä:

En ole tutustunut Dickinsonin tuotantoon kovinkaan paljon aiemmin, joten haaste oli kenties liian mittava, kun valitsin runokokoelmansa aamukirjakseni maaliskuun alussa. Tosin loppuvaiheessa luin runoja illalla ja päivälläkin, ja osoittautui, ettei vuorokaudenaika selkeyttänyt aivojani sen paremmin.

Päätin syksyllä aloittaa Sterling Publishingin upeiden klassikkopainosten keräilyn. Yksi motivaattori on palata vanhoihin tuttuihin klassikoihin ja toisaalta paikata aukkoja sivistyksessä. Kokoelmani ensimmäiset runokokoelmat: Edgar Allan Poenin The Raven and other Poems edusti näistä enemmän edellistä, Selected Poems of Emily Dicksinson puolestaan jälkimmäistä motiivia. Mutta pakko myöntää, että ulkokirjalliset syyt ovat kuitenkin ehkä suurimmat keräilyinnostuksen herättäjät. Katsokaa nyt tätäkin kokoelmaa: miten kaunis esine! Jo puolen vuoden ajan se on ilostuttanut silmiäni sohvapöydällä.

Siksi on harmillista, että juuri kannet tuottivat minulle suurinta iloa.

Dickinsonin runot eivät toki olekaan tarkoitettu hyvän mielen runoiksi. Muutamia esimerkkejä runojen nimistä: I'm nobody! Who are you?/ Pain expands the time / The grave my little cottage is / There'a been death in the opposite house, sekä henkilökohtainen suosikkini: I felt the funeral in my brain.

Luinkin, että jossakin vaiheessa maailmasta eristäytyvänä runoilija sulkeutui omaan taloonsa ja huoneeseensa, ja saattoi puhutella vieraitakin vain huoneensa suljetun oven takaa. Runoja lukiessa tämä on helppo kuvitella. Tuntuu todellakin siltä, kuin synkkämielisyyteen vaipunut levoton sielu kirjoittaisi tajunnanvirtana kehää kiertävät ajatuksensa ylös. 

Kuten toinen suuri lyyrikko, Martti Syrjä sen on kirjoittanut: 

Ajatukseni kuin perhoset hullut lamppua loistavaa
Kiertelevät kun yö on tullut rataa itsensä toistavaa

Dickinsonilla on toki hetkensä. Jos arvioisin runojen anteja vain ensimmäisten säkeiden perusteella, tunnelmani olisi huomattavasti myönteisempi. Runoilija tuntuukin panostaneen aloituksiin, ne usein todella pysäyttävät:

It's easy to invent life,
God does it every day --

***

Death is a dialoque between 
The spirit and the dust

***

Heaven is what I cannot reach!
The apple on the tree,
Provided it do hopeless hang.
That "heaven" is, to me.

***

What soft, cherubic creatures
These gentlewomen are!

***

I cannot dance upon my toes,
No man instructed me

Tiedän, että jo näistä katkelmista, puhumattakaan niiden jatkoista, on tehty kiinnostavaa analyysia runoilijan feminismistä, seksuaalisesta suuntautumista, siveyskäsityksistä, uskontulkinnoista ja niin edelleen. Mutta lupaavien alkujen jälkeen oma keskittymiseni hajoaa sirpaleiksi. Tunnistan ja ymmärrän Dickinsonin sanat, mutta ne eivät muodosta päässäni mitään järkevää ajatuskulkua.

Syy on mitä ilmeisemmin lukijassa, ei teksteissä. Tunnen ihmisiä, joille Dickinsonin runot ovat hyvin tärkeitä. Mutta itse en saa iloa edes tekstin rytmityksestä, johon pakenen lyriikkaa lukiessa silloin, kun tekstit eivät itsessään päästä minua sisältönsä puolesta sisälle. 

Onneksi kokoelma on minulla nyt omana, joten ehkä palaan näihin vielä myöhemmin, toivoen, että ne avautuisivat silloin paremmin. Voi kuitenkin myös olla, että tämän kokoelman merkittävin anti minulle on fyysinen kauneus - ehkä pitäydyn kirjan täydellisen ulkomuodon ihailuun.

Selected Poems of Emily Dickinson
Sterling Publishing co, Fail river press, 2016
n.110 sivua