Satu Rämö: Rakel

Påskekrim!

Norjalainen tapa lukea dekkareita pääsiäisen pyhinä on päässyt välillä unohtumaan, vaikka olen viettänyt sitä ennenkin. Mieleen on jäänyt esimerkiksi yksi pääsiäinen ajalta ennen blogia: ahmin pyhinä Stieg Larssonin Miehiä, jotka vihaavat naisia.

Tämän pääsiäisen påskekrimista vastasi Satu Rämön Rakel, toistaiseksi viimeisin osa supersuositusta Hildur-sarjasta. Tällä kertaa vuoroassa on Hildurin äidin, Rakelin tarina. Tapahtumien keskiössä on kuitenkin nykypäivä. Islannin vuonoja kiertävästä risteilyaluksesta syöksyy maihin mieshenkilö, jonka kasvot ovat pahasti ruhjoutuneet. Kaatuminen leikkuuveitsen päälle ei kuulosta vakuuttavalta selitykseltä ja muutenkin risteilyaluksessa on poliisien mielestä jotakin hämärää. Samoihin aikoihin saarta piinaa outojen mökkimurtojen aalto, ja Hildurin läheinen ihminen kuolee, minkä seurauksena Hildur ja Jakob ovat taas murhatutkimuksen ytimessä. Eikä tässä vielä kaikki, Hildurin omistuksissa olevalta tilalta löytyy useiden ihmisten jäänteet.

Melko paljon asiaa, ja kun mukaan lisätään vielä Rakeliin liittyvät takaumat Hildurin lapsuusvuosilta sekä hämäräperäiset ja nimettömät menneisyyden kirjeet, on aineksia vähintäänkin riittävästi yhden romaanin tarpeiksi.

Jos viimeksi Jakobin kohdalla mainitsin, että minun oli aluksi hankala päästä tarinaan sisälle, mutta loppua kohti imeydyin mukaan, tällä kertaa kävi toisin päin. Alku oli hyvinkin kiinnostava ja nappasi kiinnostukseni välittömästi, mutta jossakin vaiheessa minulla alkoi olla vaikeuksia pysyä mukana kaikissa eri tarinalinjoissa. Voihan toki kyse olla omassa keskittymiskyvyssänikin, tai sitten äänikirjaformaattiin henkilöitä ja sivujuonteita oli hivenen liikaa. Ehkä keskittyminen johonkin/joihinkin niistä syvemmin olisi ollut toimivampi ratkaisu. Olkoonkin, että Rämö solmii eri linjat lopussa näppärästi yhteen ja jättää oven sopivasti raolleen seuraavaa osaa varten  (Tinna ilmestyy myöhemmin tänä vuonna).

Runsaudesta ja pienestä sekavuudesta huolimatta on hämmentävää, kuinka rauhallisen ja jopa verkkaisen fiiliksen kirjailija onnistuu säilyttämään kirjassa. Rämön kirjat tuntuvat herättävän voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. En itse kuulu oikein kumpaankaan leiriin, mutta olen tullut siihen tulokseen, että juuri tarinoiden leppoisuus on yksi keskeisimmistä mielipiteitä jakavista asioista. En tiedä, onko korrektia käyttää tanskalaista termiä, mutta islantilainen hygge on kirjoissa hyvin vahvasti läsnä. Vaikka sarjassa käsitellään aika rajujakin rikostapauksia, on väkivaltaa ja julmuutta lopulta prosentuaalisesti tekstistä aika pieni osa. Minun kaltaiselleni lukijalle se sopii erinomaisesti, sillä islantilainen luonto, kulttuuri, lankakaupat ja kuumat lähteet vetoavat minuun lopulta paljon enemmän kuin raa'at murhat ja rikosliigat. Mutta ymmärrän toki, että moni dekkarifani ajattelee toisin päin.

Ihmissuhdemielessä Hildurin tarina näyttää olevan kehittymässä kiinnostavaan suuntaan. Hildur tekee Rakelissa tärkeitä yksityiselämän päätöksiä. Jakob taas harjoittelee elämää yksinhuoltajana ja kamppailee poikansa sopeutumisvaikeuksien kanssa. Rämön jättämät pienet vihjeet antavat ymmärtää, että seuraavassa osassa tapahtuu vieläkin enemmän tällä saralla. Tinnaa odottaakin innolla suuri fanijoukko.

Hildurin hypersuosiossa on jotakin samaa kuin alussa mainitsemassani Miehet, jotka vihaavat naisia -kirjassa oli. Rakastan sitä, että kirjallisuuteen syntyy tällaisia positiivisia, innostusta levittäviä ilmiöitä. Ja sitä, että niitä syntyy muualtakin kuin Ruotsista.

Siispä, ruotsalaisen dekkarituotteistuksen, tanskalaisen hyggen, norjalaisen påskekrimin, suomalaisen kirjailijan ja islantilaisen miljöön ja kulttuurin kautta: 

Kauan eläköön skandinaavinen dekkariperinne ja Satu Rämön kirjoissa se elää vahvana.

Satu Rämö: Rakel
WSOY 2024
Lukija Sanna Majuri
Kesto 10h48min