Tämän syksyn lukuodysseijani oli Barack Obaman Luvattu maa , joka on odotellut lukupinossa heti ilmestymisestään lähtien. Kuvittelin (miksi kuvittelin?) lukaisevani yli 850-sivuisen järkäleen viikossa tai maksimissaan kahdessa, mutta lopulta päädyin viettämään kirjan parissa kuukauden päivät. Sanottakoon jo heti tässä vaihessa, että tämä kirja ulottuu vasta Obaman ensimmäisen kauden puoleen väliin saakka, joten vähintään toinen samanmoinen leka on tulossa jatkoksi. Obama on siis piinallisen yksityiskohtainen ja tarkka, mutta ehkä se presidentille voidaan sallia. Siinäkin mielessä, että ovathan valtion päämiehen muistelmat myös jonkinlainen historiallinen dokumentti ja testamentti jälkipolville, vaikkei toki objektiivinen näkemys olekaan. Mutta on joitakin asemia, joissa subjektiivinenkin käsitys on historiallisessa mielessä säilyttämisen ja dokumentoinnin arvoinen, ja Yhdysvaltojen presidentti ehdottomasti on sellainen. Toki teos on myös kirjallisesti hyvätasoista luettavaa, joten se