Naistenpäivän kunniaksi: 7 naisten kirjoittamaa kirjaa (+ 1 säännön vahvistava poikkeus)

Hyvää naistenpäivää! Saimme tyttären kanssa kukkia ja suklaata, mikä on kivaa ja ihanaa. Vielä ihanampaa olisi, jos naiset ja tytöt voisivat elää rauhassa, turvassa ja tulla kohdelluiksi tasa-arvoisesti. 

Siihen on vielä matkaa, mutta naisten kirjoittama kirjallisuus on yksi askel kohti päämäärää. Naisoletetun kokemus maailmasta on tavallansa aina poliittinen teko sivilisaatiossa, joka on valkoisen miehen näkökulmasta järjestetty, rakennettu ja kirjoitettu.

En valitse kirjoja kirjailijoiden sukupuolen perusteella, mutta olen kyllä huomannut olevani naisiin päin kallellaan. Tämä johtuu pitkälti aihe- ja genrevalinnoista. Esimerkiksi feelgoodia kirjoitetaan vähemmän miesoletettujen toimesta. Kirjoitettaisiinpa enemmän, sillä muutamat lukemani ovat olleet erinomaisia! (Esimerkinomaisesti viittaan tässä Callum Bloodworthin Yksinäisten sydänten joulupäivystykseen - ei ihan ajankohtaisin teos kevättalveen, mutta hyvä esimerkki onnistuneesta miehen kirjoittamasta chicklitista/feelgoodista).

Naisnäkökulmaa ei siis tästä blogista puutu, mutta koska huomasin helmikuussa lukeneeni vain naisten kirjoittamia kirjoja (yhtä poikkeusta lukuunottamatta) päätin naistenpäivän kunniaksi laittaa feministilasit entistäkin tiukemmin päähän, ja tarkastella viime kuun kirjoja tästä näkökulmasta. Joka ei tätä kestä, älköön lukeko pitemmälle. Lohdutuksena voin kuitenkin jo tässä vaiheessa kertoa, että maaliskuussa on blogiin on tulossa useitakin miesten kirjoittamia teoksia. Joten älkää olko huolissanne, cis-heteromiehillekin annetaan tässä blogisfäärin kolkassa mahdollisuus saada äänensä kuuluville (tämä oli sarkasmia).

Kooste alkaa itseoikeutetusti Satu Tähtisen Langennut herttua ja muita pulmia -romaanista. Perustuuhan koko tähän kirjaan päättyvä Moraalisten naisten kirjakerho -sarja sille, että joukko viktoriaanisen ajan ylhäisönaisia päättää ottaa elämänsä onnellisuuden omii käsiinsä. Olkoonkin, että heidän valitsemillaan miehillä on tässä onnellisuudessa merkittävä osa, oikeus naisten koulutukseen, tietoon, ammatinharjoittamiseen ja seksuaaliseen nautintoon ei ole tänäkään päivänä mikään itsestäänselvyys. Eläköön moraaliset naiset! Tämän kirjan päähenkilö Delia kipuilee asemansa suhteen kovastikin, hän edustaa nimittäin säätyläisnaisten keskuudessa harvinaisen itsenäistä vähemmistöä: hän on varakas leski ja näin oikeutettu itse hallitsemaan omaisuuttaan. Onko Delia valmis luopumaan vapaudestaan rakkauden vuoksi? Entä millainen osa hänellä on varattuna vakoilutyössä brittihallituksen hyväksi?

Helmikuun kevyttä viihdeosastoa, ja siksi niin riemastuttavaa ajanvietettä, edustaa myös Lyla Sagen Done and Dusted - Takaisin satulaan. Äkkiseltään on vaikea keksiä paljon maskuulinisempaa ympäristöä kuin usalainen maaseutu, cowboyt ja ranchit. Tämän kirjan päähenkilö on kuitenkin hurja tynnyripujottelija-ratsastaja Emmy. Totuuden nimissä on sanottava, että feminismin näkökulmasta tässä kirjassa on useampikin ongelmallinen kohta. Elämänkokemuksen syvällä rintaäänellä kehottaisin tosielämässä Emmya pysymään komeasta Lukesta kaukana, sen verran toksiseksi meno välillä yltyy. Myös Emmyn suojelunhaluiset veljet, erityisesti melkoiselta k*usipäältä vaikuttava Gus saavat kylmät väreet kiipimään selkäpiitä. Eli ei nyt varsinainen naisasiakirja, mutta hitokseen viihdyttävä kuitenkin.

Askel vakavampaan suuntaan, silti vahvasti feelgoodin puolella kuitenkin, on Milja Kauniston Ranskaan sijoittuva Parfait Amour. Romaani kertoo monista ajankohtaisista aiheista, tekoälystä, algoritmeista, deittisovelluksista, tosirakkauden löytämisen vaikeudesta. Venäläisen oligarkin omistama yritys lupaa rikkaille miehille tosirakkautta ja täydellisiä vaimoja. Hänen suomalainen kilpailijansa, täydellisen tekoälykumppanin kehittäjä, päättää sabotoida mokomaa sovinismin linnaketta. Mutta kuinkas sitten käykään? Samaan aikaan ranskalainen maanviljelijä etsii vaimoa ja nuori näyttelijätär luokkanousua.

Vaikka Kuoleman hinta on naisdekkaristin kirjoittama, on Anna Janssonin luoma Kristoffer Bark ehdottomasti sarjan keskushahmo, ja hänen ympärillään pyörivät naiset lähinnä kerronnallisia koristeita. Ei heistä kuitenkaan luonnetta puutu. Kristofferin rakkaudenkohde Mia Berger on itsenäinen nainen, ehkä itsenäisempi kuin Kristoffer haluaisikaan. Tässä kirjassa Jansson kuitenkin leikittelee sukupuolistereotypioilla hauskasti, ja voipa olla, että lukija saa pitkän nenän odotuksineen ja oletuksineen.

Otetaan tässä vaiheessa se poikkeus sääntöön - Jan-Philipp Sendkerin Sydämenlyönneissä ikuisuus oli lipsahdus muuten niin naisvoittoisessa helmikuun kirjakokoelmassani. Kirjaan tarttuminen oli vähän yllättävää ylipäänsä, kirjanvaihtohyllystä hetken mielijohteesta mukaan napsaistu romaani menneiltä vuosilta. Kirja sijoittuu Burmaan, se on eksoottinen, erikoinen ja siirappinen rakkaustarina. Siinä on kyllä uskomattoman voimakas naishahmo, Mi Mi. Pisteitä siitä, että hän on synnynnäisestä vammastaan huolimatta ihmisten ihailema, kaunis ja eteerinen. Yleensä kirjallisuuden kuvaamat hahmot ovat vammattomia, tai ainakin vammat ovat joka tapauksessa ongelmia. Näin ei tässä tapauksessa ole. Hienoa! Toisaalta hahmon nouseminen liki jumalhahmoksi oli minulle vähän liikaa.

Helmikuuhun mahtui myös runoja. Maritta Lintusen Maalla merellä ilmatilassa on vahva, sodanvastainen teos. Mieleen tulee käskemättä Eeva Kilpi ja äitien huuto, sitä samaa sanomaa on myös näissä runoissa. Toistuvia teemoja ovat äitiys, lapset, hiekkalaatikot, nallekuvioiset astiat, hiekkalaatikot - ja sota. Mieli viipyilee niin Suomen viime sodissa kuin Ukrainassa, Palestiinassa - ja nyt viimeisimmäksi Iranissa. Heti sodan ensi päivinä pommitettiin tyttöjen kouluja ja satoja kuoli. Minulle Lintusen sanoma oli ennen kaikkea se, että sodan voittajista on aina vähän epäselvyyttä, mutta häviäjistä ei epäilystäkään: naiset, lapset, heikommassa asemassa olevat siviilit. Mutta myös pojat, miehet, herkkyys ja inhimillisyys.

Tätä kirjoittaessani huomaan, että vähiten minulla jäi helmikuusta sanottavaa Marjo Niemen Pienen budjetin sotaelokuvasta. Vähän erikoista, onhan kyseessä kuitenkin Finlandia-ehdokas. Ehkä se johtuu siitäkin, että tarina on tuttu, toki poikkeuksellisen hienosti kerrottu: syrjäytyminen, mielenterveys- ja päihdeongelmat, turvaton koti, rikkinäinen lapsuus ja aikuisuus, taantuvat paikkakunnat. Nyt kuukausi kirjan lukemisen jälkeen mietin, että kuvittelinko vain päähenkilön nuoreksi naiseksi? Mainittiinko sukupuolta missään? Ja oliko sillä edes väliä? Niin kuitenkin ajattelin, että perheen tyttö ei ollut koskaan isälle mitään, ei ainakaan tarpeeksi. Pojalla oli eri säännöt, mutta eivät ne sen onnellisemmaksi poikaakaan tehneet.

Gisèle Pelicot'n Hymni elämälle -kirjasta sen sijaan olisi sanottavaa paljonkin. Niin asian kuin naisten oikeuksien puolesta. Joka vielä miettii, mihin tarvitaan naistenpäivää tai feminismiä, joka ajattelee, että tasa-arvohan saavutettiin jo, lukekoon tämän kirjan. Koko Ranskaa, Eurooppaa ja lopulta maailmaa järkyttänyt tapaus, aviomiehen vuosia harjoittama oman vaimon huumaaminen ja raiskaaminen ei lopulta ole edes niin järkyttävää siksi, että tekijänä oli ilmeisen mieleltään rikkonainen aviomies. Paljon mieltä kuohuttavampaa on, että hyväksikäyttöön, väkivaltaan ja raiskauksiin osallistui vuosien aikana kymmeniä "tavallisia" miehiä, jotka eivät edes kiinnijäätyään tunnustaneet tehneensä mitään väärää. Toivon, että jokainen mies joutuisi lukemaan Gisèlen tarinan pakollisena lukemistona ja miettimään, millaisessa maailmassa me elämme.

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin;

Hyvää naistenpäivää kaikille naisille, mutta myös kaikille muille sukupuolille. Erityisesti myös miehille, sillä naisten tasa-arvoiset oikeudet ovat kaikkien etu, myös miesten. Lähestyvän Minna Canthin päivän hengessä; eläköön intelligentit miehet, tyhmät saavat kernaasti kuolla! Mutta ennen kaikkea, ihanaa naistenpäivää, te ihanat kanssassisaret.