Miia Siistonen: Harri Henttinen - Sieluni värit
Olen ollut kuluneet pari viikkoa suorastaan ekumeenisissa tunnelmissa. Pääsiäisen pyhinä katsoin tv:stä dokumentin vanhan ja uuden Valamon historiasta (löytyy Areenasta), sekä seurasin tapani mukaan paavin urbi et orbi -puhetta. Sitten paavi Fransiscus siirtyi tuonilmaisiin ja vuosisataisten perinteiden ja merkitysten seuraamista on riittänyt siitä pitäen. Sattumalta osuin television äärelle myös humaanin emeritus-piispan Wille Riekkisen Itse asiassa kuultuna -haastattelun aikaan (tämäkin löytyy Areenasta). Jossakin vaiheessa tämän kaiken kirkollisuuden keskellä olin alkanut kuunnella myös Vesilahden kirkkoherra Harri Henttisen, "Kirkko-Harrin", elämäkertaa.
Harri Henttinen - Sieluni värit, on toimittaja-kirjailija Miia Siistosen kirjoittama teos. Harri Henttinen tunnetaan pitkästä ja pöyheästä rokkitukastaan, runsaista koruistaan, värikkäästä meikistään ja vielä värikkäimmistä pikkutakeistaan. Olen sivusilmällä seurannut Henttistä jo vuosien ajan, mutta varsinaisesti kiinnostuin syksyllä Helsingin kirjamessuilla, kun hän keskusteli yhdessä julkkispappi Kari Kanalan kanssa kirjojensa teemoista, elämästä, ihmisyydestä, uskonnostakin. Keskustelu oli aivan erinomainen ja muistan ajatelleeni, että jos papit enemmänkin jalkautuisivat ihmisten pariin puhumaan niin viisaasti, humaanisti ja kauniisti, olisi kirkoissakin enemmän kävijöitä.
Elämäkerta käsittelee Kirkko-Harrin elämää ihan varhaislapsuudesta lähtien. Itse asiassa lapsuus- ja nuoruusvuosiin keskittyy aika merkittäväkin osa kirjasta. Joka sivulta huokuu se, kuinka tärkeä lapsuudenperhe, erityisesti äiti ja sisko hänelle ovat. Lapsuusvuodet ovat merkitykselliset senkin takia, että jos ihan varhaislapsuudessa hän sai kasvaa omana itsenään, alkoivat vaikeudet koulussa. Herkkä poika(oletettu) ei sopinut karskeihin poikajoukkoihin ja joutui nuoruudessaan kiusatuksi. Se johti sellaiseen sulkeutumiseen, että on suorastaan hämmentävää, millainen perhonen koteloituneesta nuoresta miehestä kuoriutui. Omien sanojensa mukaan Henttinen suorastaan etsiytyi tilanteisiin, jossa pystyi olemuksellaan julkisesti järkyttämään perinteistä kirkkoskeneä.
Oppirahojakin maksettiin: lukijalle syntyy mielikuva, että ne olivat tärkeitä oppeja tulevaa uraa ja pappeutta varten. Vaikka Kirkko-Harri ei kuvia kumartele edelleenkään ja on ikääntyessään muuttunut yhä rohkeammin itsekseen, on mukaan tullut myös aimo annos nöyryyttä.
Värit ovat tärkeitä Henttiselle, ja niinpä kirjakin on jaoteltu lukuihin värien mukaan. Kirjan alkupuolella ratkaisu toimii hyvin, mutta loppua kohti pakka alkaa hajota. Kun kronologiasta siirrytään temaattiseen käsittelyyn, tulee sisällöstä vähän 'sitä sun tätä' -olo. Monta kiinnostavaa asiaa käsiteltiin, mutta aika pintapuolisesti.
Tästä huolimatta kirja oli ehdottomasti lukemisen arvoinen teos. Henttisen tarina tuo evankelis-luterilaiseen kirkkoon kaivattua moniäänisyyttä, enkä nyt tarkoita vain ulkonäön tai sukupuoli-identiteetin kannalta, vaan ylipäänsä uskontulkinnan ja -sanoman näkökulmasta. Oma kiehtovuutensa on siinäkin, että hän toimii kirkkoherrana noin 4500 asukkaan Vesilahdella, mikä sotii herkullisesti sitä mielikuvaa vastaan, etteikö pikkupaikkakunnilla hyväksyttäisi erilaisuutta.
Henttinen ei toki ole ainoa kirkon sanomaa uudistava ja haastava pappi. Jotenkin tämä aihepiiri resonoi nyt paljon, sitä edesauttoi myös alussa mainitsemani Riekkisen haastattelu. Aihepiiri kiehtoo syystä tai toisesta nyt paljon, joten ehkä jatkan aiheen parissa uusiin kirjoihin.
Miia Siistonen: Harri Henttinen - Sieluni värit
Docendo 2024
Äänikirjan kesto 5h 28min
Lukija: Ville-Veikko Niemelä
XB! Kiinnostavaa lukea ekumeenisista tuntemuksistasi ja kokemuksistasi. Itse olen ekumeenikko henkeen ja vereen. 80-luvulla olin talkoolaisena Valamossa. Siellä pyöri ortodokseja, katolisia, luterilaisia, helluntailaisia, vapaakirkollisia...Et unum sint.
VastaaPoistaMutta, tuota, tuota...Tiedän Kirkko-Harrin, mutta jostain syystä tämä kirja ei kiinnosta...
Kuvittelenko vain, ettei ekumeniasta enää puhuta niin paljon kuin aiemmin, vai johtuuko siitä, että seuraan huonosti?
PoistaNykyään taidetaan tehdä enemmän ja puhua vähemmän. Esim. Ortodoksien uusi arkkipiispa Elia ja nykyinen Helsingin katolinen piispa Raimo ovat aktiivisia toimijoita.
PoistaKäytännön esimerkkinä toimii esim se, että katoliset Suomessa voivat käyttää ortodoksisia ja luterilaisia kirkkoja messun viettoon paikkakunnilla, missä ei ole katolista kirkkoa.
Poista