Arttu Tuominen: Lavastaja

Joskus nuorempana leikittelin ajatuksella romaanin kirjoittamisesta. Sittemmin olen moneen kertaan todennut, että vaikka rakastan kaunokirjallisuuden lukemista, ei sen kirjoittaminen ole ollenkaan oma juttuni. Tämä näkyi muun muassa siinä, että jo muutaman päivän jälkeen kyllästyin tarinaan ja henkilöihini niin täydellisesti, että kehittelin heille kaikenlaisia kamalia kohtaloita tai yksinkertaisesti vain tapoin heidät.

Tämä tuli mieleeni lukiessani Arttu Tuomisen Delta-sarjan päätöstä. Vertaus on tietenkin kaikkinensa epäsopiva: onhan Tuominen kirjoittanut supersuosittua sarjaansa peräti kuuden kirjan verran. En myöskään tiedä, johtuuko sarjan päättäminen kyllästymisestä, vai ihan puhtaasti siitä syystä, että se tuntui tässä kohdin luontevalta.

Joka tapauksessa en lukiessani voinut olla ajattelematta, että Lavastaja-romaanissa kirjailija astuu lavasteista näyttämölle ja kirjoittaa auki, kuinka kirjailija henkilöidensä elämiä järjestelee, liikuttaa juuri tahtonsa mukaan kuin marionettinukkeja. Tämän hän tekee varsin vaikuttavalla tavalla, päästämällä ajoittain kertojaääneksi ja suorastaan kirjailijan alter egoksi Lavastaja-liikanimellä kutsutun sarjamurhaajan, jota Jari Paloviita, Linda Toivonen ja Henrik Oksman kumppaneineen yrittävät jäljittää. Tutkinnan edetessä poliiseille tulee tunne, että he ovat suuremmassa vaarassa kuin ehkä koskaan aiemmin. Lavastaja tietää heistä enemmän kuin suotavaa olisi, Lavastaja on kaikkialla, mutta kuitenkin näkymättömissä, ja tuntuu tietävän jokaisen askeleen jo ennalta, suorastaan määränneen nämä askeleet otettaviksi. Kuulostaa kirjailijalta? 

Lavastajan tapa surmata ihmisiä on puistattava: hän palsamoi ja käsittelee uhrinsa elävän näköisiksi ja luo tuokiokuvia, asetelmia, täydellisiä lavastuksia. Tässä kohdin siteeraan itseäni vuodelta 2018: Kun sain eräänä arkisena iltana luettua Arttu Tuomisen Leipurin loppuun, penäsin heti tuoreltaan somessa kirjailijalta vastuuta. "Kuinka voin käydä nukkumaan? Enää koskaan?"

Samaa ajattelin useampanakin iltana äänikirjaa kuunnellessani. Kuuntelen kirjoja kaikista eniten nimenomaan ennen nukahtamista RENTOUTUAKSENI, mutta Lavastajan kuuntelun jouduin muutamana iltana keskeyttämään, koska en muuten olisi todennäköisesti nukahtanut ennen aamuyötä, tai vaihtoehtoisesti olisin ainakin nähnyt erittäin omituisia unia.

En siitä huolimatta luokittelisi Lavastajaa suoranaisesti kauhuksi. Pikemminkin kyse on siitä, että Tuominen kirjoittaa ihmisen pahuudesta erittäin vakuuttavasti. Ihmisen kykeneväisyydessä pahoihin tekoihin ei ole mitään yliluonnollista, ja se siitä ehkä tekeekin niin ahdistavaa. Eipä sitä nykyään tarvitse muuta kuin lukea päivän uutiset, ja tämä ajatus nousee mieleen joka kerta.

Kun Lavastaja ilmestyi syksyllä, tuntui, että somekuplassani sitä lukivat ja hehkuttivat kaikki. Halusin kuitenkin säästellä kirjaa vähän myöhempään ajankohtaan ja unohtaa mahdollisesti silmiini osuneet spoilerit. Sen verran kuitenkin muistin, että kirjan ja samalla kirjasarjan loppu herätti jonkin verran keskustelua. Lopetus kieltämättä jättää ilmaan kysymysmerkkejä. Pidän siitä. Itse asiassa, jos näkee laillani Lavastajan kirjailijan alter egona, se on koko lailla täydellinen.

Delta-sarja on ollut kauttaaltaan laadukas, ja Lavastaja on sille onnistunut päätös. Niin sarjaa kuin koko Tuomisen tähänastista uraa on mielestäni leimannut jatkuva halu kehittyä, uudistua, kirjoittaa jotakin vähän erilaista ja aina vähän paremmin. Siksi on jännittävää nähdä, mitä kirjailija seuraavaksi keksii - kustantamo vaihtuu Otavaksi, joten ehkä se on merkki taas uudenlaisesta vaiheesta ja vaihteesta hänen tuotannossaan. Tuominen on tehnyt saman tempun jo kertaalleen siirtyessään Myllalahdelta WSOY:lle. Heille, jotka ovat löytäneet kirjailijan tuotannon pariin vasta Deltan myötä, suosittelenkin myös aiempaa tuotantoa lämpimästi. 

Jäämme odottelemaan Tuomisen uutta tulemista.

Delta-sarjan aiemmat osat:

Verivelka
Hyvitys
Vaiettu
Häväistyt
Vapahtaja

Arttu Tuominen: Lavastaja
WSOY 2024 
Äänikirjan kesto 8h44min
Lukija Ville Tiihonen