Uusi, kepeämpi Rouva C?

Rouva C - tyttöjen välisestä ystävyydestä. Minna (Lotta Vaattovaara) ja Flora (Sari Harju) voimistelutunnilla. Kuva Kuopion kaupunginteatteri

En nähtävästi osaa kirjoittaa Minna Rytisalon Rouva C:sta ujuttamatta johonkin väliin yhtä tämän vuosikymmenen komeimmista virkkeistä, joten laitetaan se nyt tällä kertaa heti alkuun. 

Minnan sisällä tuuli kaatoi puita ja lennätti oksia. Oli alkanut myrsky joka ei loppuisi milloinkaan.

Aina tämän kohdan lukiessani tai kuullessani oikein tunnen, millainen humina omastakin sisimmästä nousee. Koin tunteen jälleen, tällä kertaa Kuopion kaupunginteatterissa, jonka Maria-näyttämöllä Rouva C sai ensi-iltansa helmikuussa.

Odotukset ja paineet olivat katsojalla kovat. Olen nimittäin nähnyt romaanista yhden teatteriversion, jota on vaikea, liki mahdoton ylittää. Johtuipa sitten IN-teatterin intiimistä tunnelmasta Iisalmen työväentalolla, Johanna Loimalahden mykistävästä roolisuorituksesta tai sitten Satu Hukkasen onnistuneesta ohjauksesta (todennäköisesti kaikista näistä), esitys sai minut koko lailla tolaltani, niin hyvä se oli.

Tätä taustaa vasten olin hieman jännittynyt ennen Kuopion kaupunginteatterin esityksen alkua. Ja tätä taustaa vasten olin niinikään mielissäni siitä, että a) versio ei kalvennut ollenkaan aiemmin näkemäni edessä b) valittu tyylilaji oli aavistuksen kepeämpi (vai olinko se minä vain?), minkä johdosta näytelmien keskinäinen vertailu ei edes tuntunut tarpeelliselta, vaikka kyseessä on sama Heini Tolan dramatisointi.

Ohjaaja Kiia Laine on kuitenkin onnistunut yhdessä työryhmän kanssa puhaltamaan esitykseen sellaista kepeyttä ja leikkisyyttä, jota en ensimmäisenä yhdistä Minna Canthiin tai edes Rytisalon romaaniin. 

En muista nähneeni Lotta Vaattovaaraa koskaan tekemässä huonoa tai edes keskinkertaista roolisuoritusta, enkä nähnyt nytkään. Vaattovaara oli Minna ja sellaisena verevä; vahva ja hauras yhtä aikaa. Minnan seminaari-ystävättären, Floran, roolin tekevä Sari Harju osoittaa ehkä jopa yllättävästi suuren komediennen elkeitä tuoden sinänsä hankalan ystävyyden kuvaukseen ilmavuutta. Ai, miten taitavasti Harju saa yhdellä niskan niksautuksella yleisön nauramaan! 

Rouva C onkin paitsi rakkaustarina myös tarina tyttöjen välisestä ystävyydestä. Näiden rinnalla Mika Juuselan Ferdinand ja Riina Björnbackan Riika jäävät lähinnä kannattelemaan Minnaa ja Floraa - hyvinpä ja vakaasti he kannattelevatkin. Rooleissa nähdään myös Ari-Kyösti Seppo, joka ahkeroi inhana Cygnaeuksena, Minnan isänä sekä Niemenä. Myös Sari Happonen nähdään muiden näyttelijöiden tapaan useissa rooleissa, ennen kaikkea Minnan äitinä. Tässä hahmossa on ripaus järkähtämätöntä matriarkkaa, olemusta, mikä yhdistyy Minnan myöhempään elämään. 

Kuopion kaupunginteatterin ilmava esitys jättää tilaa katsojan mielikuvitukselle. Samaa tavoitetta tukee Sari Paljakan suunnittelema viitteellinen lavastus, joka toisaalta on historiallisesti pätevä, mutta ei vie esitystä epookin puolelle. Villasukkaluistelut (pukusuunnittelut Jaana Kurttila) ja muutamat muut kekseliäät ratkaisut niin ikään pitivät kokonaisuuden leikkisänä.

Rouva C saa näköjään minut jokaisella kerralla pohtimaan hieman erilaisia asioita. Tällä kertaa näin tarinan oikeastaan introna. Näytelmän loppuessa alkaa uusi, se meille historiankirjoista tutumpi tarina. Ajatella, millaisen uran ja aseman Minna Canth omilla kannuksillaan hankki ollessaan 35-vuotias leski ja seitsemän lapsen yksinhuoltaja! Se pistää miettimään, että voisihan sitä itsekin vielä ehtiä tekemään yhtä sun toista elämässä.

Kuopion kaupunginteatteri: Rouva C.
Perustuu Minna Rytisalon samannimiseen romaaniin.
Ohjaus Kiia Laine
Dramatisointi Heini Tola
Rooleissa Lotta Vaattovaara, Mika Juusela, Sari Harju, Riina Björkbacka, Ari-Kyösti Seppo, Sari Happonen
Kiitos Kuopion kaupunginteatterille kutsusta teatteriin!