Leena Ståhlberg: Askelmerkkejä

Viime torstaina osallistuin tämän vuoden toisiin kirjajulkkareihin. Leena Ståhlberg, joka on julkaissut jo useampia tieto- ja lastenkirjoja, vietti Askelmerkkejä-esikoisromaaninsa ensimmäisiä julkkarijuhlia läheistensä kanssa ja minulla oli ilo olla mukana haastattelijan roolissa.

Julkkareissa kuultiin myös katkelma Tiinan ja Albertin toisesta kohtaamisesta. Kuva: Mikko Rissanen.

Tätä varten pääsin lukemaan kirjan jo ennen sen ilmestymistä. Askelmerkkejä on ihmis(t)en kokoinen tarina. Albert siivoaa työkseen rappukäytäviä, vaikka on ollut aikoinaan väitöskirjatutkija. Elämä on kuitenkin tullut väliin ja nyt hänen tärkein tavoitteensa on elättää tyttärensä ja itsensä. Ja vaikka hän tässä onnistuukin, tuntee hän silti otsassansa lukevan ’luuseri’. Tytär puolestaan kantaa huolta isästään.

Tiina on työssään uupunut opettaja, joka on jäänyt tunnilla tapahtuneen hermoromahduksen jälkeen sairaslomalle. Hän ei jaksa muuta kuin maata väsyneenä sohvalla, mutta rappukäytävästä kantautuva kolina käy todella hermoille. Äitinsä kanssa Tiinalla on läheiset välit, mutta koska kummallakin on omat huolensa, eivät he halua rasittaa toisiaan omillaan. 

Leena Ståhlberg on siviiliammatiltaan yksityinen opinto- ja uraohjaaja, sekä motivaatio- ja työhyvinvointivalmentaja. Tausta näkyy monella tapaa myös kirjassa. Kirjoitustyön aluksi hän kertoi tehneensä kaikista henkilöistä motivaatio-profiilit. Tämän perusteella on ollut helppo sukeltaa hahmojensa nahkoihin ja ymmärtää heidän käytöstään. Romaanissa todella valotetaan syvällisesti useammankin henkilöhahmon luonnetta ja ajattelua. Tällainen lähestymistapa voisi johtaa helposti raskaslukuiseen ja turhan yksityiskohtaiseen tekstiin, mutta Ståhlberg onnistuu mainiosti ohittamaan liiallisen selittämisen karikot.

Itse asiassa, vaikka henkilöt ovat läpikäyneet/käyvät läpi hyvinkin rankkoja tapahtumia, on teksti sujuvaa ja koko romaanin yleisilme inhimillinen sopivan kevyellä tavalla. Julkkareissa kirjailija kertoikin kirjoittaneensa tekstin uusiksi ”varmaan 700 kertaa” ja hiominen näkyy kyllä myös näkyy kielen laadukkuutena. 

Askelmerkkejä kertoo itsensä kadottamisesta ja uudelleen löytämisestä. Se kertoo myös perheistä: isistä ja tyttäristä, äideistä ja tyttäristä, äideistä ja pojista, isoäideistä ja lastenlapsista. Kaikkien välit ovat lämpimät ja välittävät, mikä tuo tarinaan lisää valoa. Monen ikäisten henkilöiden ansiosta monenlaiset lukijatkin löytänevät tarinasta  tarttumapintaa. Myös romantiikkaa on tarjolla, mutta en sijoittaisi kirjaa silti romantiikkaosastolle, chicklitiin tai edes feelgoodiinkaan, sen verran yhteiskunnallinen ja psykologinenkin sävy kirjassa on.

Vohvelit kuuluvat olennaisella tavalla tarinaan ja niitä nautittiin myös julkistusjuhlissa.

Askelmerkeissä ei nähdä elämää suurempia rakkaudenosoituksia tai kohtauksia, mutta hyvinkin sellaisia onnen pieniä pipanoita, mitä jokainen meistä voisi kuvitella kokevansa. Ja jotka jokaiselle ovat omassa elämässä mullistavia. Oikeastaan tarina on aika arkinen - ja tarkoitan arkista sen kaikissa hyvissä merkityksissä.

Leena Ståhlberg: Askelmerkkejä

Momentum kirjat 2025

225s.