Matkailua kirjojen siivillä (eli loka-marraskuun luetut kirjat)

Kuukausikoosteen tekeminen jäi viime kuussa, osin siksi, että päätin jatkaa lokakuun nojatuolimatkustusteemaa vielä marraskuussa. Ajatukseni siis oli lievittää kaukokaipuuta ja matkustusikävää kirjojen avulla. Ja kyllä monenlaisiin paikkoihin kirjat minut veivätkin. Pyhiinvaelluksille Espanjaan, aikamatkoille kaukaisiin galakseihin, hiihtämään 30-luvun Eurooppaan. 

Toisaalta monissa kirjoissa ikävöitiin ja palattiin myös kotiin. Sitä kai se elämä usein on, joko kaipuuta jonnekin kauas tai sitten omaan kotiin, vertaannollisesti tai konkreettisesti.

Kun koti nyt tuli mainittua, niin vedetään aluksi kotiin päin. Savonia-karkeloiden lähestyessä luin nimittäin useammankin savolaisen kirjailijan teoksen. Onnistumista voisi pitää 50 prosenttisena, sillä näistä neljästä teoksesta kaksi oli ehdokkaana ja kaksi ei. Kaikki neljä olisivat kyllä mielestäni voineet olla!

Savolaisittain

Sirpa Kähkösen Vihreä sali kuuluu kiistatta yksiin syksyn itselleni tärkeimmistä kirjatapauksista. Kuuntelin kirjan äänikirjana syksyllä, kun puissa oli vielä lehdet ja upea ruska. Kiertelin Kallaveden rantoja ja sukelsin kirjan mukana 60-luvun Kuopioon, mutta toisaalta myös vallankumousten pyörteisiin Pietariin ja Terijoelle. Olen aina pitänyt siitä, kuinka Kähkönen antaa äänen lapsille ja nuorille. Nyt hän antaa sen myös luonnolle, esimerkiksi Kallaveden jäälle.

Toinen Savonia-ehdokaskuusikkoon yltänyt teos on Antti Heikkisen Latu. Se sopiikin erinomaisesti tähän vuodenaikaan, kun maan peittää valkea hanki ja puissa paukkuu pakkanen. On oikea vanhan ajan talvi, ja on helppo eläytyä hiihtäjä Pauli Pitkäsen elämäntarinaan ja hiihtomenestykseen 1930-luvulla. Pauli Pitkänen muuten sai kuulemma tänään Nilsiän Sänkimäessä muistomerkin lapsuuden laduilleen, idea syntyi tämän kirjan innoittamana. Kuinka kaunis asia!

Jos minulta olisi kysytty, Kirsi Pehkosen Kotiapulainen olisi saanut myös olla ehdolla. Luulen, että tämän blogin lukijoista useimmille Pehkonen on tutuin ihanista, kesäisistä Jylhäsalmi-kirjoista. Tämä on jotain ihan muuta! Jos Jylhäsalmet ovat hyvänmielen kirjoja, on tämä sitten varmaan pahan mielen romaani. Paitsi että minä tulin sitä lukiessani mahdottoman hyvälle tuulelle. Kertakaikkisen vinksahtanut ja mustanpuhuva tarina pariskunnasta, joka yrittää saada vauvaa alulle. Avuksi palkataan feromoneja asuntoon löyhyävä kotiapulainen. Voi apua.

Toinen tämänvuotisista Savonia-ehdokkaista uupumaan jäänyt asia oli lasten ja nuorten kirjallisuus. Marja-Leena Tiaisen Hotelli Desperado olisi ollut varteenotettava ehdokas. Nuorten romaani kertoo 16-vuotiaasta Danielista, joka pakenee sotaa kodistaan Syyriasta ensin Ateenaan ja toivoo pääsevänsä sieltä jatkamaan kohti Suomea. Matkalle tulee kuitenkin pahoja esteitä. Onnekseen hän tutustuu Ateenassa suomalaiseen perheeseen ja tämä kohtaaminen muodostuu myöhemmille vaiheille merkitykselliseksi asiaksi.

Savoniasta puheen ollen, voittaja julkistetaan ensi viikolla, 9. päivä joulukuuta! Liekö voittaja Kähkönen, Heikkinen vai kenties Martta Kaukosen Terapiassa? 

Eri sukupolvien naiset kohtaavat

Olen toki lukenut muutakin kuin savolaista kirjallisuutta.  Nojatuolimatkalle pääsin myös Katja Kärjen Eeledin matkassa. Eeled kuljettaa ajassa ja paikassa. Välillä tanssitaan capoeiraa Brasiliassa, välillä matkataan menneisyyteen Lapin talvikyliin. Suurin osa kertomuksesta tapahtuu kuitenkin lähimenneisyydessä Ruotsissa, jossa normeista poikkeava perheyhteisö asettuu asumaan Auringontaloon vapaan rakkauden hengessä.

Yhdistelmän kotoisuutta ja eksotiikkaa tarjosi myös Marjatta Lehtovirran runokokoelma Kävelen joen väärää puolta (ihan mahtava nimi muuten!). Tuokiokuvissa liikutaan pyhiinvaellusmatkoilla luostareissa, mutta kaikista eniten minua puhuttelivat kertojan lapsuuteen palaavat muistot ja niitä peilaavat runot. Eri sukupolvien naisten välinen yhteys puhutteli minua vahvasti.

Kotiinpaluuta ja äiti-tytärsuhteita käsittele myös Ulla-Maija Paavilaisen Kuin muuttolinnut. Teos on ehkä vähän vaikeasti määriteltävissä mihinkään genreen. Siinä on paljon viihteellisiä elementtejä, toisaalta selviytymiskertomusta läheisen sairastumisen ja koronan keskellä, lopussa joukkoon vilahtaa myös jännityselementtejä. Hyvin monipuolinen teos siis, lienee yksi ensimmäisistä korona-ajan kuvauksista.

Vahvoja naisia löytyy myös Magdalena Hain Isetin solmusta. Tämä teos aidosti venytti käsitystäni siitä, mitä kaikkea romaani voi olla. Sen jälkeen ns. tavalliset kirjat näyttivät jollakin tapaa monokuvitetuilta. Huikea seikkailu- ja kasvukertomus! Lähes seitsemänsataa sivuista opusta ei lueta parissa päivässä, mutta ajallinen panostus kannattaa. Jatkoa odotellessa!

Uratarinoita

Syyslomalla jatkoin myös Ylen kuunnelmaprojektiani kuuntelemalla Itkisitkö onnesta? Tarina Gösta Sundqvistista -kuunnelmasarjan. Olen aina tykännyt kovasti Leevi and the Leavingsin musiikista, mutta kuten melkein kaikille muillekin, mies musiikin takana on jäänyt enemmän mysteeriksi. Ja niin jää kyllä kuunnelmasarjan jälkeenkin, vaikka monta kiinnostavaa asiaa toki selkenee. Melkein yhtä paljon kuin musiikista, kuunnelmassa puhutaan myös Göstan toisesta intohimosta, eli jalkapallosta.

Toinen kiinnostava artistitarina vei sirkusmaailmaan. Salima Peippo lähti nuorena naisena opiskelemaan sirkusalaa Pietarin sirkuskouluun ja sieltä tie vei eurooppalaisille estradeille. Sirkusartistin elämä on yhtä laitta esiintymistä kuninkaallisille kuin lukemattomia tuhansia karavaanikilometrejä ympäri Eurooppaa. Salima - Sirkustaiteilijan tunnustukset on todenmakuinen kuvaus tästä elämästä.

Jos kaksi edeltävää uratarinaa ovat aika poikkeuksellisia, on Mika Nykäsen esikoisromaani Potkun päähenkilö-Mikan ura sitten hyvinkin tavallinen. Yhdenpäivän romaanissa kuvataan toisen asteen opettajan päivää, joka on kaikkea muuta kuin tavallinen. Eri toten siksi, että joku potkii häntä koko ajan päähän. Erikoisen päivästä tekee sekin, että se sattuu olemaan Mikan elämän viimeinen. Hirtehinen teos toi mieleen Antti Tuomaisen mustanpuhuvan huumorin.

**

Vuoden viimeinen kuukausi on lähtenyt hyvin vauhtiin. Hyvin siinäkin mielessä, että minulla on jo kaksikin kirjaa odottamassa bloggaamisvuoroaan. Tänä vuonna olen lukenut teemakuukausittain. On ollut pinkkiä helmikuuta, naisten asioiden tammikuuta ja dekkari-kesäkuuta.

Mietiskelen tässä, jatkanko teemakuukausia ensi vuonna vai luenko ihan villinä mitä sattuu. Saa esittää mielipiteitä ja ehdotuksia!

Sitä ennen luetaan kuitenkin joulukuu loppuun ja tällä kertaa teemana on mukavuusalue. Aion nimittäin rötvätä kirjallisella mukavuusalueellani koko kuukauden ajan :)