Mika Nykänen: Potku

Tämän kirjan kansi on kuin toisen asteen oppikirja. Se onkin sopivaa, sillä sekä teoksen päähenkilö Mika että kirjan kirjoittaja Mika Nykänen ovat ammatiltaan opettajia. Potku on hänen esikoisromaaninsa.

Takakansi lupailee niinkin paljon kuin kaikenkattavan, tyhjentävän ja lopullisen kuvauksen elämän tarkoituksesta. Ehkä ihan siihen saakka ei ylletä, mutta varsin eloisa kuvaus yhden elämän viimeisestä päivästä saadaan kyllä aikaiseksi.

Hyvinkin tavanomaista keskiluokkaista ja keski-ikäistä elämää viettävä Mika on vastentahtoisesti palannut opinahjoonsa Jyväskylän Gradiaan kesäloman jälkeen. Matka luentosaliin kuitenkin keskeytyy, kun joku potkaisee häntä päähän. Ei toki fyysisesti, vaikka siltä Mikasta tuntuukin. Ulkoisesti kaikki kuitenkin näyttää jatkuvan kuin mitään ei olisi tapahtunut. 

Miehessä alkaa tapahtua muutoksia. Opettajien orientaatiopäivässä hän tarjoutuu vapaaehtoiseksi opettajien Kyvyt käyttöön -hankkeeseen. Epätyypillinen käytös jatkuu työpäivän jälkeen esimerkiksi naapurien pihalle astumisena ja heidän vierailleen esittäytymisenä sekä myöhemmin illalla huristeluna kiinalaisella mopedilla pitkin Jyväskylän katuja. Kaikki tämä otsaan kohdistuvien, näkymättömien potkujen ryydittämänä.

Toisin sanottuna vuorokauden aikana Mika hiljalleen vapautuu kaikenlaisista suomalaisista, oikeanlaisen käyttäytymisen ja keskiluokkaisuuden kahleista. Se vie hänet erikoisiin tilanteisiin, niin paikallisten natsien kotiin kuin vähintäänkin erikoisiin opetustuokioihin maahanmuuttajaryhmän kanssa. Voisi ehkä sanoa, että viimein Mika on löytänyt itsensä. Tai sitten hän vain on mennyt järjiltään.

Mika Nykäsen lause on hengästyttävän polveilevaa ja pitkää. Sisäinen oikolukijani olisi kernaasti suoraviivaistanut kerrontaa ja ripotellut sekaan pisteen jos toisenkin. Mutta kieltämättä kirjan jokseenkin vinksahtaneeseen tunnelmaan ja Mikan kertakaikkisen epänormaaliin olotilaan tyyli
sopii. Paikoin se kuitenkin teki lukemisesta raskasta. Parhaimmillaan vastaan tuli hyviä oivalluksia ja niin herkullisesti maalattuja tilanteita, että nauraa hörötin ääneen, mikä ei ihan jokapäivästä kohdallani kirjaa lukiessa ole.

Jonkinlainen seikkailu nolojen tilanteiden miehen kanssa Potku on. Kirjan sukulaisena tulee pyytämättä mieleen Antti Tuomaisen Mies joka kuoli. Huumorin mustuus ja vinous on samankaltaista.Välillä lukija kiemurtelee myötähäpeästä Mikan puolesta, ja siinä kai teoksen perimmäinen sanoma onkin. Onko sosiaalisesti epähyväksyttävänä pitämämme käytös oikeasti nolouden arvoista, vai voisiko normistoamme kenties hieman hellittää?

Jyväskyläläisille tai laillani ikuista nostalgiaa opiskelukaupunkia kohtaan tunteville kirja tarjoaa myös paljon tuttuja paikkoja ja kadunkulmia. Jotakin kirjailijalla ilmeisesti on hampaankolossa kaupungin kuuluisaa kävelykatua (tai sen markkinointia) vastaan. Minusta se on kyllä oikein kodikas ja olohuonemainen kaupungin sydän!

Potku on lukemisen arvoinen ja mielenkiintoinen esikoinen. Jos olet miettinyt, että nyt olisi hyvä hetki keski-iän kriisille, Mikasta saat kohtalotoverin.

Mika Nykänen: Potku
Minerva 2021
222s.