J.S. Meresmaa: Khimaira

 

Joulukuun alussa lupasin itselleni viipyä kirjallisella mukavuusalueellani. Ja säeromaanit ovat sitä mitä suurimmassa määrin. Kummallinen vuosi 2020 toi kaiken outouden lisäksi elämääni myös uusia hyviä asioita ja yksi niistä on säeromaani.

J.S. Meresmaan Dodosta pidin niin paljon, että nostin sen kärkikolmikkoon viime vuoden Blogistanian Kuopus -äänestyksessä ja ilokseni en ollut äänineni yksin, sillä Dodo äänestettiin viime vuoden parhaaksi lasten ja nuorten kirjaksi. 

Olikin hauskaa huomata, että teos sai jatkoa. Khimaira jatkaa Dodosta tuttujen nuorten aikuisten, Saran, Tuukan ja Iinan tarinaa, mutta sen voi lukea myös itsenäisenä teoksena. Nimi Khimaira tulee Kreikan mytologiasta, jossa samannimisellä taruhirviöllä on leijonan pää, vuohen ruumis ja häntänä skorpionin pyrstö.

Yhtä sekalaiseksi seurakunnaksi Sara kuvailee kolmen nuoren suhdejärjestelyä. Saran tyttöystävä Iina on myös Tuukan tyttöystävä. Ja jotta kuvio olisi vielä vähän kiharaisempi, Tuukka sattuu olemaan myös Saran ex-poikaystävä. Tilanne aiheuttaa omat haasteensa, mutta toisaalta, mitkäpä ihmissuhteet eivät?

Monisuhteisuus on yksi kirjan kantavista teemoista, toinen on Saran kasvutarina. Kohti omaa kohtaloaan hapuilevalla nuorella on menneisyys ja sukujuuret Venäjällä ja koettuna traagisia menetyksiä, joista edes Iina ei tiedä mitään. Samaan aikaan konservatiivisessa kodissa, tiukan, Kuningattareksi nimitetyn äidin vallan alla kasvavan Saran sisäinen ristiriita kasvaa. Hänen todellinen elämänsä Iinan ja Tuukan kanssa on yhä kauempana vanhempien tärkeinä pitämistä arvoista ja vaatimuksista.

Vaikka Saran, Iinan ja Tuukan elämäntilanteet eivät ehkä ole siitä tavanomaisimmasta päästä, nuorten kokemat tunteet ovat universaaleja. Oman itsensä etsimiseen, hapuiluun ja epävarmuuden tunteisiin on monen nuoren ja nuoren aikuisen, miksei vanhemmankin lukijan, helppo samaistua.

Säeromaaneissa yleensä ja Meresmaan kielessä erityisesti minua kiehtoo sen vaivattomuus ja helppous. Säkeissä on helppo olla, niihin on hyvä sukeltaa tai kelluskella kepeästi pinnalla. Ekonomisella sanojen käytöllä saa sanotuksi paljon ja välitettyä lukijalle monenlaisia tunteita.

Yksi harmittavimmista asioista kirjallisuuden saralla on, että usein helppolukuista kieltä aliarvioidaan. Ikään kuin sellaisen kirjoittaminen olisi helpompaa kuin runsaasti koristellun ja metaforaisen tekstin tuottaminen. Usein voi olla päin vastoin. Tekstin saattaminen lopulliseen muotoon vaatii lukemattomia hiontakierroksia. Kokeellinen kerronta ei myöskään takaa sitä, että teos olisi automaattisesti keveämpää kieltä parempi.

Toimittajana tietysti liputan selväsanaisuuden puolesta, mutta haluan myös korostaa, että helppolukuisellakin tekstillä on kaunokirjallinen arvonsa.

Juuri tämän Meresmaa taitaa tyylillä. Khimaira on tunnekylläinen elämys ja lyyrisiä tehokeinoja käytetään taitavasti. Kuitenkin niin, että vähemmän lukevakin tulee imaistuksi kerronnan maailmaan mukaan.

Jos säeromaani ei ole sinulle vielä tuttu kirjallisuuden laji, kehotan ehdottomasti kokeilemaan. Aloittaa kannattaa vaikkapa juuri Dodo- ja Khimaira -teoksista.

J.S. Meresmaa: Khimaira
Myllylahti 2021
179s.
Arvostelukappale