Jouni Tossavainen: Pojan usko

 

Kirjan alussa voisi luulla, että kyseessä on dekkari. Kuollut poika raahautuu hevosen vetämänä kotiinsa kaulaliinaan hirttäytyneenä. Kotitalo on Tahkomäki ja poika Juhana Ruotsalainen, herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen ainoa poika.

Siitä tarina alkaa keriytyä auki taakse päin yhdenpäivänromaanina, ääneen pääsee yhden luvun verran liuta perheenjäseniä, kyläläisiä ja virkamiehiä. Surmatyön tekijä ei pysy lukijalle kauaa salaisuutena, eikä se toki Ukko-Paavon historiaa tunteville mysteeri olekaan. Kuka teki -kysymyksen sijasta olennaisempi kysymys on miksi.

Pojan usko yhdistelee kiinnostavasti mennyttä ja tätä päivää. Rakenteensa puolesta se sopisi nykyisin niin suosittujen true crime -dokumenttien käsikirjoitukseksi. Aluksi kerrotaan mitä on tapahtunut, ja sitten lähdetään selvittelemään, mitä itse kukin tuona päivänä teki, koki ja ajatteli. Jarkko Sipilän lakoninen ääni miltei jo kuuluu korvissani. 

Uskallan silti sanoa, ettei suurten lukijamassojen uteliaisuutta kutkuttava rikosviihde ole varmastikaan ollut kirjoitustyön lähtökohtana, sen verran kunnianhimoa niin itse tekstiin kuin rakenteellisiin ratkaisuihin kätkeytyy.

Jouni Tossavaisen lause on tiheä ja merkityksiä täynnä, mikä on runoilijanakin kunnostautuneelle kirjailijalle tyypillistä. Mutta nyt kieli kurottautuu myös menneeseen, lähes kahdensadan vuoden taa. Tämän takia lukijan täytyy pysyä tarkkana, tarvittaessa lukea lause kahteenkin kertaan. Keskittyminen kuitenkin palkitaan, saapa ääneen hymähtämäänkin, kun äkkisilmäyksellä henkiseltä, sielullis-ruumiilliselta ahditukselta vaikuttava paatos paljastuukin tarkemmassa tutkiskelussa kiertoilmauksin koristelluksi vonkauskirjeeksi. 

Vaikka merkityksistä löytyy tasoja, pelastaa ilmaisun tiivis muoto liian raskaalta lukukokemuksesta. Teksti juoksee eteenpäin ja niin halutessaan kirjan lukee nopeastikin. 

Paljon reiluun 120 sivuun silti sopii. Enemmän kuin murhamysteeri, kyseessä on putkinotkomainen yhteiskunnan kuvaus ja läpileikkaus 1800-luvun pohjoissavolaiselta syrjäseudulta. Ahdasta asumista savupirteissä, talven köyhdyttämää laihaa evästä, ja talosta taloon kulkevia kerjäläisiä. Niukkuutta jaettaessa yhä pahemmaksi yltyviä rajariitoja. Kyläyhteisö on organismi, jossa kaikki liittyy kaikkeen.

Se, mikä tämän kylän erottaa muista kaltaisistaan on Paavo Ruotsalainen, Ukko-Paavo, jolta puuttuvat tolkun maanmiehelle kuuluvat hyveet kuten ahkeruus ja nöyryys. Ironista kyllä, nöyryyden sanaa saarnatessaan hän tulee korottaneeksi itsensä muiden talonpoikien yläpuolelle.

 

Kyläyhteisössä, jossa elää vahvana ajatus siitä, että naapurin lykky on itseltä pois, tämä ei sovi pirtaan. Tästä joutuu maksumieheksi poika. Vaikka verityön syyllinen on tiedossa, sen juuret ulottuvat laajemmallekin kuin yhden miehen äkkiväärään ratkaisuun.

Jouni Tossavainen: Pojan usko

Aviador Kustannus 2021

125s.