Antti Heikkinen: Latu

 

Rakas Joulupukki,

olen mielestäni ollut kohtuullisen kiltti tänä vuonna. Tai no jos en nyt ihan kiltti, niin enemmän hyvän- kuin pahantekoon taipuvainen kuitenkin.

Muuten on mennyt syksy ihan mukavasti, mutta välillä on semmoista, että kun mielessä on niin mahottoman monta juttua yhtä aikaa, niin yösijalle ei meinaa malttaa rauhoittua. Tai jos rauhoittukin, niin sillä hetkellä kun tällää silmänsä kiinni, muistuu mieleen päivän aikana tekemättömät työt, lähettämättömät sähköpostit ja kuivausrumpuun viskaamatta jääneet, kosteat pyykit.

Siihen vaivaan olen kyllä keksinyt aika hyvän lääkkeen. Nimittäin äänikirjat. Kun on oikein mielenkiintoinen tarina ja pehmeä-ääninen lukija, niin kylläpä silmäluomet alkaa tuntua raskailta ja mieli kevyeltä ihan alta aika yksikön.

Siinä mielessä lähdinkin sinua nyt lähestymään, että olisi aika mainio lahja sellainen kokonainen kokoelma Antti Heikkisen kirjoittamia tarinoita Antti Heikkisen lukemana Antti Heikkisen iltasatukasetilla, tai siis äänikirjana. Ei niiden olisi pakko olla mitään romantillisia prinsessasatuja, eikä edes lystikkäitä eläintarinoita. Voisi ihan hyvin olla vaikka vähän synkkiäkin tai ainakin ajattelemaan pistäviä juttuja elävästä elämästä.

Niin kuin nyt esimerkiksi tämä Latu, jonka vastikään kuuntelin. Siinäkin on taustalla aika karu ja vieläpä tositarina. Hiihtäjä ja kolminkertainen hiihdon maailmanmestari Pauli Pitkänen makaa henkitoreissaan sotasairaalassa. Miesparka lajitteli kaatuneiden sotilaiden tavaroita, kun käteen sattui virittynyt käsikranaatti. Helppo olisi ollut nakata ammus ikkunasta pellolle, mutta pihalla leikki lapsia. Niin ei auttanut muu kuin ottaa vastaan se, mitä kohtalolla oli tarjota. Kirjassa vakavasti vammautunut Pitkänen tekee tiliä elämästään ja miettii, että selviääkö elolle vai ei. Eikä se kyllä missään vaiheessa oikein hyvältä näytä.

Mutta niinkin surullisen kuuloisesta aiheesta sai Heikkinen kerrottua hienon tarinan ja vieläpä sellaisella valoisalla tavalla, että ei edes pimeässä huoneessa suden hetkellä yhtään alkanut pelottamaan tai ahdistamaan. Enemmänkin tuli sellainen olo, että jos tunkkaiseksi mällähtäneet pyykit koneessa on murheista päällimmäisenä, niin kohtuullisen hyvin on asiat elämässä. 

Mukava oli kuunnella myös Heikkisen ääntä ja eläytymistä. Kun näyttelijä Heikkinen lukee kirjailija Heikkisen kirjoittamaa tekstiä, on siinä jokainen pilkku, piste ja rivien väli paikallaan ja nyanssia täynnä.

Että sellainen toive, Rakas Joulupukki, minulla oli nyt mielen päällä. En yhtään oleta, että ihan täksi jouluksi tämmöinen ehtisi. Mutta kun nyt hyvissä ajoin laitan tontuille tilausta tulemaan, niin jos sitten vaikka ensi joulun kirjamarkkinoille?

Vastaustasi odottaen,

Amma

 

Ps. Tuo Latu on muuten hyvä lahjaidea, jos siellä listoilla on semmoisia kilttejä kirjanystäviä.