Kirjasomen joulukalenterin 8. luukku: 15 huikeaa historiallista romaania pukinkonttiin

 

Hyvää Sibeliuksen päivää!

Taas on perinteisen kirjasomen joulukalenterin aika ja Amman lukuhetkessä avautuu tällä kertaa 8. luukku.

Eilen luukku avautui Tuulevin lukublogissa ja samassa osoitteessa taas 9. luukku huomenna!

Kuten jo monena vuotena aiemmin, joulukalenterin on organisoinut ja visuaalisen ilmeen suunnitellut Yöpöydän kirjat -blogin Niina, suurkiitos!

Kun mietin kulunutta kirjavuotta taaksepäin, omassa lukemistossani korostuu yksi trendi ylitse muiden: iso joukko kerrassaan upeita historiallisia romaaneja. Olen aina pitänyt historiallisesta fiktiosta, mutta tuntuu, että tänä vuonna olen lukenut ihan erityisen paljon taidokkaita ja laadukkaita teoksia. Parhaimmillaan historiallinen romaani viihdyttää, mutta opettaa myös jotakin historiasta, ehkä jopa niin ajattomasti, että samalla lukija oppii jotakin itsestään tai ihmisyydestä yleisestikin.

Koska näinä hetkinä moni tekee joululahjahankintoja, haluan ehdottaa kirjan ostamista. Tiedämme kaikki, että kotimainen kirjallisuus ja eritoten kirjailijoiden toimeentulo on uhattuna. Samalla koko kulttuurialaa kuritetaan. Nyt jos koskaan tarvitsemme kuitenkin kulttuuria enemmän kuin pitkään aikaan. Ja historian tuntemusta myös, sillä paras tapa navigoida kohti tuntematonta tulevaa on tuntea historiansa.

Tässä 15 tänä vuonna lukemaani historiallista teosta, joita suosittelen lämpimästi. Kirjan nimeä klikkaamalla pääset lukemaan kirjoittamastani postauksesta lisää.

Silja-Elisa Laitonen: Haavat (2023)

Viime vuosina lukemistani historiallisista romaaneista Laitosen kirjat ovat sieltä hätkähdyttävimmästä ja raadollisimmasta päästä. Haavat viittaa sodassa syntyneisiin, niin fyysisiin kuin henkisiin haavoihin. Jälleenrakennusromaani valottaa viime sotien jälkeisen Suomen jälleenrakennusta perinteisestä poikkeavasta perspektiivistä: naispoliisin huoltopoliisin silmin tarkasteltuna.

Alex Schulmann: Polta nämä kirjeet (2020)

Tämä romaani on historiallinen vain osittain, sillä se tapahtuu useammalla aikatasolla. Teos on myös osittain autofiktiota ja perustuu kirjailijan oman suvun vaiheisiin. Kirjan päähenkilö alkaa selvittää, mitä hänen suvussaan on aiemmin tapahtunut. 1930-luvulta paljastuu suuri rakkaustarina ja suuri tragedia, jonka jäljet johtavat kauas, aina kirjan nykyhetkeen saakka. Upean kaunista kerrontaa ja haikean kaunis tarina.

Kaisa Viitala: Klaanin vieraana (2024)

Kaisa Viitalan Klaanin vieraana on yksi tämän vuoden riemukkaimmista lukukokemuksista.1700-luvun Skotlantiin sijoittuva romaani on historiallista romanttista viihdettä puhtaimmillaan ja nautinnollisimmillaan. Erityisen riemukas se on nostaessaan keskiöön tärkeän marginaalin: vammaiset. Kirjan päähenkilö on ajan termein esitettynä raajarikko, mutta ei todellakaan mikään objekti ja herkkä mimosa, vaan toimelias oman tiensä kulkija.

Jenna Kostet: Punainen noita (2024)

Valpuri Kinni (Kyni) oli todellinen 1600-luvulla elänyt henkilö, joka tuomittiin noituudesta. Oikeudenkäyntiasiakirjojen pohjalta kirjailija on luonut huikean romaanin ja kokonaisen elämäntarinan. Samalla kuvataan omituista ja järkyttävää ajanjaksoa historiassa, missä ennakkoluulot, kontrolli ja ahdasmielisyys kukoistivat ja johtivat inhimillisiin tragedioihin. Rankasta aiheesta huolimatta romaani ei ole rankkaa luettavaa, vaan nautinnollinen lukukokemus.

Satu Tähtinen: Lordi D ja seurapiirisalaisuuksia (2024)

Historiallinen namupala! 1800-luvun Englantiin sijoittuva romaani Bridgertonin ja Jane Austenin hengessä. Vaikka puitteet ovat ihanan historialliset, ovat kirjasarjan (Moraalisten naisten kirjakerho) naiset varsin moderneja bossladyja. Eleganttia kerrontaa, seurapiirijuonitteluja, pidäteltyjä ja lopulta myös pidäkkeettömiä intohimoja. Tämä, jos mikä saa hyvälle tuulelle.

Satu Tähtinen: Seikkailijalordin paluu ja muita yllätyksiä (2024)

Sarjan seuraavakin osa ehti tälle vuodelle. Päähenkilö vaihtuu, joten kirjat voi lukea kummassa järjestyksessä tahansa. Pidin Seikkailijalordista jopa enemmän kuin ensimmäisestä osasta. Samat määreet pätevät tähänkin romaaniin. Suuria tunteita pilkettä silmäkulmassa, yhteiskunnallista otetta unohtamatta. Silkkaa lukunautintoa.

Lorna Cook: Ystävät, rakastavaiset, viholliset (2024)

Englannin kanaalissa sijaitsevalle Guernseyn saarelle sijoittuva romaani on sukuromaani, perheromaani, sotaromaani, ihmissuhderomaani. Suuri rakkaustarina, sukumysteeri, sisaruskertomus. Kanaalisaaret olivat toisen maailmansodan aikana ainoa osa Iso-Britanniasta, joka tuli natsien miehittämäksi. Romaani kertoo siis myös historiallista tarinaa vähemmän kuvatusta näkökulmasta toiseen maailmansotaan.

Lynn Messina: Murhatun rakastajan tapaus (2024)

Lisää herkkua historiallisesta Britanniasta kiinnostuneille! Olen tykästynyt kovasti Beatrice Hyde-Clare ratkaisee -sarjaan. Neiti Marplea ja Sherlock Holmesia yhdistelevä kirjasarja on viihdyttävää cosy crime -dekkarigenreä parhaimmillaan. Rikoksia ratkoo mahdollisimman epätodennäköinen parivaljakko, orpo ja valju aatelisneito avustajanaan ylhäinen herttua.

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka (2015)

Keskiaikaiseen Tallinnaan sijoittuva sarja edustaa niin ikään cosy crimea. Murhia ratkoo apteekkari Melchior. Varsinaisen rikosjuonen lisäksi kirjassa on aimo annos kiehtovaa historiallisen Tallinnan kuvailua, joka kiinnostanee kaikkia vanhan Tallinnan sivukujia joskus kulkeneita. Tämän lisäksi kirjailija kuvaa tarkasti keskiaikaisen hansakaupungin tunnelmaa, henkistä ilmapiiriä ja yhteiskuntajärjestystä.

 Merja Mäki: Itki toisenkin (2024)

Tämä romaani on toistaiseksi yksi tämän vuoden parhaista lukemistani. Jatkosodan aikaan ja Aunuksen Karjalaan sijoittuva teos kuvaa, miten tavalliset ihmiset joutuvat pelinappuloiksi sodan jylistessä ympärillä. Vaikka kyseessä on sotaromaani, aika vähän tässä kuitenkaan varsinaista sotimista kuvataan. Sota on lähellä enemmänkin ympäröivänä uhkana. Kieli on kertakaikkiaan upeaa ja kaunista. Kiehtovaa on myöskin karjalainen kieli ja kulttuuri, esimerkiksi itkijäperinteen kuvaus.

Ann Napolitano: Kaunokaisia (2024)

On vähän makuasia, haluaako Kaunokaisia pitää historiallisena romaanina, mutta kyllä 1970- ja 80-luvuista on mielestäni jo niin pitkä aika, että voidaan puhua historiasta. Yhdysvaltoihin sijoittuva romaani on suuri sukuromaani, jossa viitataan usein Pikku naisiin. Jotakin samaa teoksissa ehkä onkin, ainakin tiiviin sisarusnelikon suhteita kuvatessa. Kirja on hyvin yhdysvaltalainen aina yhtenä sivujuonteena olevaa yliopistokoripalloa myöten, joten jenkkiestetiikan ystäville kirja tarjoaa paljon kiinnostavaa yhteiskunnan kuvausta.

Maritta Lintunen: Sata auringonkiertoa (2023)

Läheisempää historiaa tämäkin. 1960- ja 70-lukujen suurta siirtolaisaaltoa käsittelevä romaani ei oikeastaan kerro niinkään siirtolaisuudesta Ruotsissa vaan itäsuomalaisista kylistä, jotka tyhjenivät muutamassa vuodessa ihmisten muuttaessa Ruotsiin. Toiset lähtivät, mutta toiset jäivät. Ja jotkut myös palasivat - miksi? Romaanin rehevä itäsuomalainen ja kainuulainen kieli on nautinnollista luettavaa, samoin kotiseutukuvaus, joka on kuin rakkaudentunnustus isien ja äitien kielelle ja maille.

Markus Nummi: Käräjät (2024) 

Tämä upea romaani on malliesimerkki historiallisesta romaanista, joka historiallisuudestaan huolimatta käsittelee ajatonta aihetta: Käräjät on tutkielma häpeästä sen yksityisessä ja yhteisöllisessä muodossaan. Pohjanmaalaiselle paikkakunnalle 1930-luvulla sijoittuva tarina perustuu tositapahtumiin ja sikiönlähdetystapaukseen, jota puitiin todellisuudessakin oikeudessa. Tarina kasvaa kuitenkin tätä laajemmaksi. Tässäkin romaanissa on päähenkilö, joka on yhteiskunnan ulkokehällä, mutta joka siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, onkin tapahtumien keskushenkilö. Ei vain tarinaltaan, vaan myös teknisesti hieno romaani.

Antti Heikkinen: Rautavaara (2024)

Rautavaaran kunnan 150-juhlavuoden kunniaksi ilmestynyt romaani on tilausteos, mutta se ei ollenkaan vähennä sen taiteellista arvoa. Sukupuolvien, vuosikymmenten ja -satojen yli yltävä sukuromaani kertoo syrjäisen ja köyhän pitäjän kehittymisestä nykyaikaiseksi paikkakunnaksi. Siinä samassa kuvataan suomalaisen yhteiskunnan kehittymistä. Siitä ei lopulta ole kovinkaan pitkä aika, kun Suomi vielä oli kehitysmaa. Kirjailijan humaani ja inhimillinen ote yhdistettynä muhevaan ja koukuttavaan kerrontaan tekee romaanista todellisen lukuelämyksen. Monesta suvusta löytyy kovin samanlaisia tarinoita, joten teokseen on helppo samaistua.

Suonna Kononen: Uncle Samsara (2024)

Lisää lähihistoriaa 1980-luvulta. Tämäkin teos sijoittuu kahteen eri aikakauteen, nykypäivään sekä takaumina päähenkilöiden nuoruuden parhaisiin vuosiin 80-luvulla. Sen verran elävää aikalaiskuvaus kuitenkin on, että tämä menee minusta hyvin myös historialliseksi romaaniksi. Millaista oli olla nuori, vieläpä tiedostava nuori, 40 vuotta sitten? Kirjailija vie lukijansa vuosiin, jolloin rokki soi, halpa viini virtasi, sydän riutui rakkaudesta ja intohimoisia keskuseluja politiikasta, yhteiskunnasta ja filosofiasta käytiin niin illanvietoissa kuin pienlehtien eli zinejen sivuilla.