Silja-Elisa Laitonen: Haavat

 

Luin Silja-Elisa Laitosen sotaromaanin Valinnan toissavuonna, ja olin aika yllättynyt, ehkä jopa vähän järkyttynyt siitä raadollisesta ja inhorealistisesta tavasta, jolla hän sotaa ja päähenkilönsä Raakelin kokemuksia kuvasi.

Enkä nyt tarkoita sitä, että sotaa pitäisi mielestäni kuvailla silotellen ja ihannoiden. Tarkoitan vain, että ihan niin tiukkaa settiä on harvemmin tullut vastaan. Laitonen kuvasi kirjassa myös sodan aiheuttamia mielenterveysongelmia poikkeuksellisen tarkasti ja rehellisesti.

Sama linja jatkuu myös sarjan toisessa osassa Haavat. Sota on ohi, ja Raakel kotiutunut sairaalasta. Miten koota elämä savuavien raunioiden päälle? Sitä miettii koko kansakunta ja jokainen itsekseen. Raakelin mieli on mennyt rikki ja hän pelkää muiden saavan siitä tietää. Ovet arkkitehtuuriopintoihin aukeavat, mutta Raakel ei tunne oloaan kodikkaaksi, varsinkin kun kurssin miespuoliset opiskelutoverit tekevät parhaansa savustaakseen naiset ulos. Ainoa, joka tuntuu täysin tajuavan Raakelia on Voitto, joka kamppailee omien demoniensa kanssa.

Viimein Raakel löytää sattuman kautta oman uransa, joka avaa perhetytölle aivan uudenlaisen ja synkän puolen kaupungista. Raakelin elämässä vaihtelee hetkittäinen toivo elämän rauhoittumisesta ja rakentamisesta uudelleen, mutta monta kertaa matto myös vetäistään hänen jalkojensa alta pois.

Nimensä mukaisesti Haavat kertoo sodan ja muiden elämän koettelemusten jättämistä haavoista. Toisilla ne ovat fyysisiä ja näkyvillä, toisilla piilossa sisimmässä, mutta sitäkin synkempinä. Laitosen kerronnan keskiössä ovat naiset. Sodanjälkeisessä yhteiskunnassa heihin kohdistuu monenlaista painetta: pitäisi jälleenrakentaa yhteiskuntaa, hoivata sodan runtelemia miehiä, synnyttää paljon lapsia, tehdä enemmän, mutta samalla painua takaisin näkymättömyyteen sodanaikaisen hetkellisen vastuunoton jälkeen. Sodasta palaaville miehille on tehtävä tilaa.

Entäs sitten sellainen asia kuin naispoliisi? Hui kauhistus! Heitäkin kuitenkin tarvitaan, keräämään kaduilta langenneet kanssasisarensa.

Kuuntelin Haavat äänikirjana, aivan kuten Valinnankin, ja lukija Katja Aakkula tekee molemmissa loistotyötä. Nautiskelin siitä, miten hän hyvin hienovireisillä painotuksilla ja intonaation eroilla tuo tekstiin elävyyttä.

Voisi ajatella, että sota-ajasta ja sen jälkeisestä lähihistoriasta on kirjoitettu jo riittävän monta kirjaa ja kirjasarjaa, mutta Laitosen tyyli tuo kaikessa synkkyydessään joltisenkin raikkaan tuulahduksen genreen. Ehkä sodasta on jo sen verran pitkä aika, että siitä voidaan jo keskustella hieman eri termein. Ja toisaalta, kun sota nykyisin on maantieteellisesti niinkin lähellä kuin se nyt on, se pakottaakin riisumaan ruusunpunaiset lasit nenältä viimeistään nyt.

Tämä kirja ei kuitenkaan ole sotaromaani, vaikka sota useissa lauseissa vilahtaakin. Haavat on jälleenrakennusromaani - niin yhteiskunnan kuin yksilön tasolla.

Silja-Elisa Laitonen: Haavat
Tammi 2023
Äänikirjan kesto 14h 48min
Lukija Katja Aakkula