Maija Kajanto: Kardemummajoulu

Liekö paljon (katkeran)suloisampaa tapaa viettää aatonaattoiltaa, kuin lukea kauan säästelemäni viimeiset luvut supersuositun Kahvila Koivu -sarjan päätösosasta: Kardemummajoulusta. 

Aiempien neljän kirjan aikana Krisse ja muut henkilöt ovat tulleet tutuiksi ja läheisiksi, ja vaikka alun perin trilogiaksi aiottu sarja venähti viiden osan mittaiseksi, on tällä kertaa tehty hyvin selväksi, että tarina päättyy tähän. Kirjassa on siis suloisten jäähyväisten maku, kun Maija Kajanto solmii näppärästi edellisten osien lankoja yhteen. 

Hän korostaa kirjassa Pyhävirran ja sen asukkaiden vahvuuksia, juuri niitä asioita, joiden vuoksi sarja on noussut feelgoodin ystävien suosioon. Koska kovin suuria uusia avauksia ei tässä vaiheessa sarjaa oikein pysty enää tekemään, on tarinassa jännitettä maltillisesti. Kuitenkin riittävästi pitämään lukijan kiinnostuksen yllä, ja toisaalta osoittamaan, että halutessaan Kajanto olisi voinut jatkaa Kahvila Koivun tarinaa hamaan tulevaisuuteen saakka. Ja me lukijat olisimme lukeneet mielihyvällä. Täytyy nostaa hattua kirjailijan halulle uusiutua ja tarjota myös lukijoille jotakin uutta ja erilaista.

Mutta sitä ennen Kardemummajoulussa valmistaudutaan jouluun. Krisselle ja Tommille se on monellakin tapaa erityisen merkityksellinen. Ennen pyhiäkin Pyhävirralla kuitenkin riittää puuhaa: on tulossa talvihäät, residenssivieraita ja ulkomaalaisia matkailijoita. Ja aivan kuin tässä ei olisi kyllin, Pyhävirran pökerryttävän ahkerat ihmiset järjestelevät vielä muitakin projekteja aikansa kuluksi. Ei kaikki kuitenkaan pelkkää onnea ja iloa ole: Krissen ystävä Heta saa ikäviä uutisia ja kamppailee elämänkriisin kourissa, Maisalla on bridezillamaisia piirteitä ja kahnausta tulevien appivanhempien kanssa, Jenna tekee tiliä menneisyytensä kanssa. Krisse ikävöi äitiään ja mummiaan.

Onneksi Pyhävirralla voi kuitenkin luottaa siihen, että lopulta kaikki kääntyy parhain päin. Ei ehkä aivan siten, kun alun perin oli tarkoitus, mutta hyvin joka tapauksessa. Ja vaikka ihmiset ovat kukin omalla tavallaan epätäydellisiä, kohti katsomalla on mahdollisuus nähdä jokaisessa ihmisessä hyvää ja arvokasta. 

Tällaiset viestit elämästä ja maailmasta ovat nykyisin harvassa. Huomiotaloudessa klikkejä eivät kerää iloiset uutiset, vaan rumuus ja kauheus. Siksi Kahvila Koivu -sarjan kaltaiset hyvyyden manifestit ovat tässä ajassa kultaakin kalliimpia. Lukeminen, jos mikä, kasvattaa henkistä resilienssiä. 

Kiitos Maija, että olet luonut meille tällaisen turvallisen pesän, johon voimme jatkossakin käpertyä silloin, kun usko ihmiskuntaan on koetuksella! 

Maija Kajanto: Kardemummajoulu 

WSOY 2024

265s.