Lorna Cook: Ystävät, rakastavaiset, viholliset

 

Hyvät ystävät, kesän 2024 historiallinen romaani on tässä. Kannustan toki antamaan mahdollisuuksia muillekin historiallisille kirjoille, mutta Lorna Cookin Ystävät, rakastavaiset, viholliset epäilemättä edustaa parhaimmistoa.

Yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani, Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville kertoo Englannin kanaalissa sijaitsevan Guernseyn saaren saksalaismiehityksestä toisen maailmansodan aikana (saaret olivat ainoa osa Britanniaa, jonka saksalaiset onnistuivat miehittämään). Sitä taustaa vasten olin toki heti kohteliaan kiinnostunut Cookin kirjasta, mutta samalla myös melko varma siitä, ettei lukuelämys pystyisi mitenkään yltämään samalle tasolle kuin Shafferin ja Barrowsin romaani. Mutta ylti se, ehkä jopa joiltakin osin ylittikin odotukset! Ja jos joitakin yhtäläisyyksiäkin romaaneissa oli, ei se häirinnyt. Kirjallisessa piirissä oli ehkä ihastuttavaa vanhahtavuutta, kun taas Ystävät, rakastavaiset, viholliset on historiallisuudestaan huolimatta tämän päivän kirjallisuustrendeissä kiinni.

Keskeinen kantava teema kirjassa on sisaruus. Tarina etenee vuorotellen kahdessa aikatasossa, ja molempia kannattelevat siskokset. Kirjan nykyhetkessä toisistaan vieraantuneet Lucy ja Clara saavat järjestettäväkseen edesmenneen sukulaisensa, Dido-nimisen vanhan rouvan hautajaiset. Kun saman katon alla ilma käy sisarusten välillä turhan sakeaksi, Lucy muuttaa väliaikaisesti Didon kotiin laittelemaan paikkoja kuntoon upean talon myyntiä varten. Samalla hän alkaa tutustua itselleen vieraaksi jääneen rouvan elämään.

Menneisyydessä tarina puolestaan alkaa päivästä, jolloin saksalaiset astuivat maihin Guernseyn saarella. Samana päivänä myös Didon ja Perseyn äiti kuoli. Suruajasta huolimatta he joutuvat majoittamaan tyhjilleen jääneeseen huoneeseen saksalaisupseerin. Pian selviää, että hänellä on yllättävä yhteys Perseyn ja Didon lapsuuteen. Sisarukset ovat samassa veneessä, mutta heidän suhtautumisensa tilanteeseen ja tapansa selvitä eroavat toisistaan.

Cook kuvaa kiinnostavasti Kanaalisaarten miehitystä. En tiedä johtuuko kerronnasta, vai omasta henkisestä kypsymisestä, mutta minusta tuntuu, että ymmärsin nyt vielä paljon paremmin, mitä kaikkea miehitys saarelaisille merkitsi kuin Kirjallista piiriä lukiessani. Ehkä Cookin historiallinen kuvaus on myös tarkempaa, dokumentaarisempaa. Näennäisestihän saarella oli hyvin rauhallista, miehitys tapahtui ilman ainuttakaan laukausta. Toisaalta saarille tuotiin Euroopasta orjan asemassa olevia vankeja rakentamaan linnoituksia ja juutalaisia lähetettiin Eurooppaan, samoin ei-syntyperäisiä saarelaisia. 

Guernseylaiset suhtautuivat miehitysaikaan vaihtelevasti. Toiset aloittivat maanalaisen vastarintatoiminnan, toiset taas käräyttivät naapureita ja kylänmiehiä laittomista radioista, ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta tai juutalaisten piilottelusta. Sota, silloinkaan kun se on näennäisesti rauhallista, ei näytä ihmisyyttä kovinkaan kunniakkaassa valossa. Ehkä kaikista kammottavin vaihe alkoi Normandian maihinnousun jälkeen. Päivä päivältä näytti selkeämmältä, että saksalaiset tulevat häviämään sodan, ja paikalliset joutuivat selviämään pettyneiden sotilaiden kanssa. Toisaalta liittoutuneet eivät pitäneet strategisesti vähäpätöisten saarten vapauttamisen kanssa turhaa kiirettä, vaan päättivät näännyttää saksalaiset nälkään. Ja paikalliset siinä sivussa. Edelleen toistan, sodasta kunniallisuus on kaukana. 

Toki saarelaisten ja guernseylaisten välille syntyi myös suhteita: ystävyyksiä ja romantiikkaa. Saksalaisten sotilaiden kanssa heilastelevia naisia ei katsottu hyvällä silmällä, ymmärtäähän sen. Mietin, kuinka julmasti suomalaisia saksalaisten kanssa seurustelleita naisia kohdeltiin, ja saksalaiset olivat kuitenkin virallisesti liittolaisiamme. Kuinka suuri henkinen ristiriita onkaan ollut, kun kyse on ollut miehittäjistä.

Miehitysajan kuvaukseen verrattuna kirjan nykypäivän osuus jäi pintapuoliseksi. Oikeastaan sen rooli, ja sinänsä tärkeä sellainen, oli keventää kerrontaa. Itse asiassa Lucyn paluu kotisaarelleen ja Didon henkilöhistorian selvittely yhdessä komean naapurin kanssa oli kuin mistä tahansa romanttisesta feelgood-kirjasta. Uskon tämän olleen kirjailijalta ihan tietoinen valinta ja se soikin lukijalle tilaisuuden hengähtää sydäntäpuristavien historiakuvausten välillä.

Kirjan nimi Ystävät, rakastavaiset, viholliset summaa varsin hyvin miehitysajan dilemmaa ja myös monimutkaisia sisaruus- ja ystävyyssuhteita, paremminkin kuin alkuteoksen arvoituksellisempi The Girl from the Island. Pidän suomennoksen suurromaanilta kalskahtavasta sävystä. Ehkä aivan Suuren Romaanin tasolle ei ylletä, mutta keskimääräistä tasokkaampi historiallinen teos on ehdottomasti kyseessä.

Lorna Cook: Ystävät, rakastavaiset, viholliset (The Girl from the Island 2021)
Bazar 2024
464s.
Suomennos Nina Mäki-Kihniä