Linnea Kuuluvainen: Metsän peitto

 

Eletään 2080-lukua ja tuntemaamme Suomea, tai kirjan tapahtumapaikkaa Turkua, ei enää ole. Kirjan toisella aikatasolla, 2060-luvulla, on tapahtunut hirveitä asioita, sillä ihmisen piinaama luonto on käynyt ihmisen kimppuun. Sitä ennenkin elämä on ollut varsin toisenlaista ja ekologisen kriisin sävyttämää. Viimeisen kerran lunta on satanut vuonna 2034. Kun metsä viimein saa tarpeekseen ja puolustautuu ihmisiä syöden, henkiinjääneet kootaan turvakeskuksiin ja alkaa uudenlainen yhteiskuntajärjestys, Valtio.

Valtion myötä yksilön oikeudet ovat hyvin rajoitettuja, ja arvosi yhteiskunnassa ja ihmisenä määritellään turvaluokitusasteikolla. Niukkuutta jaetaan epätasaisesti. Lisääntyminen on säänneltyä ja synnyttäminen ilman lupaa ankarasti kiellettyä.

2060-luvulla Edla joutuu turvakeskukseen ja kantaa mukanaan suurta salaisuutta. Hän joutuu taistelemaan sekä itsensä että syntymättömän lapsensa puolesta. Samalla hän tutustuu Anuun, joka valitsee toisenlaisen tien ja keskittyy nousemaan uuden yhteiskunnan turva-asteikolla.

2080-luvulla Ingrid joutuu vaikeuksiin työpaikallaan ja vaikeassa tilanteessa pelastautuu Suopursu-hankkeen testiläiseksi: valtio haluaa metsää lepyteltyään (heittämällä sille ruumiita, joko eläviä tai kuolleita) laajentaa rajojaan, joten testiryhmät käyvät muurien ulkopuolella tutustumassa alueisiin ja selvittämässä, onko siellä turvallista liikkua, asumisesta puhumattakaan. Testiryhmä alkaa kuitenkin luonnonarmoilla harventua yksi kerrallaan Eikä yksikään pelastunut -tarinan tyyliin.

Dystopiat eivät ole ominta genreäni, mutta tähän Linnea Kuuluvaisen esikoisteokseen Metsän peitto halusin tarttua heti kun ensimmäisen kerran kannen jossakin näin. Aavistukseni osui oikeaan, sillä pidin kirjasta kovasti. Kuuluvainen yhdistelee taitavasti dystopiaa, ihmisen luonto- ja metsäsuhdetta, suomalaista mytologiaa sekä yhteiskunnallisia aineksia toisiinsa. Mytologia ehkä hieman pehmentää aika jyrkkää tarinaa: metsää tosiaan lepytellään syöttämällä sille esimerkiksi vanhuksia tai lisääntymisrikokseen syyllistyneitä. Toisaalta tarinassa on paljon sellaista, mitä ei ole ollenkaan vaikeaa kuvitella totalitaristiseen Valtioon: lisääntyvyyttähän on säännöstelty ja kansalaisia luokiteltu ja pisteytetty Kiinassa jo vuosikymmeniä.

Metsänpeitto on varmasti monelle tuttu käsite kansantaruista. Ennen metsänpeitosta puhuttiin yleisesti ja epäiltiin metsään eksyneiden joutuneen nimenomaan sinne. Itsekin olen kokenut metsässä muutaman kerran hetkiä, kun olen yhtä äkkiä ollut ihan tietämätön ilmansuunnista ja lopulta aivan toisaalla kuin kuvittelin. Kuuluvainen on käyttänyt tuttuja elementtejä, mutta romaanissa peitto on turvapaikka: metsä on vihainen ja tappaa ihmisiä, mutta ne, jotka pyyteettömästi haluavat tulla yhdeksi luonnon kanssa, se päästää suojaansa.

Metsän peitossa on jopa jännityskirjamaisia elementtejä ja varsinkin alkupuolella se pitikin otteessaan hyvin erityisesti kiehtovan dystooppisen kuvauksen ansiosta. Loppua kohti aloin vähän väsyä: romaani on sinänsä lukijaystävällisesti jaettu vuorotellen Edlan ja Ingridin aika lyhyisiin lukuihin, mutta jossakin vaiheessa ratkaisu alkoi tuntua turhan monotoniselta. Vain reilun 200 sivun (äänikirjana alle 10 tuntia) romaanissa yli 90 lukua on vähän liikaa.

Kaiken kaikkiaan Metsän peitto on kuitenkin kiehtova ja hyvin kirjoitettu romaani. Luonnonsuojelullinen näkökulma on ilmeinen, mutta sävy ei ole saarnaava. Itse asiassa metsän ja ihmisen suhde, tasapainottelu ottamisen ja antamisen välillä ja metsän vihat ovat niin ikiaikainen teema suomalaisessa mytologiassa, että uskon tämän romaanin sanoman koskettavan niitäkin, joille ajankohtainen metsäkeskustelu on muuten punainen vaate.

Linnea Kuuluvainen: Metsän peitto
Gummerus 2024
Äänikirjan kesto 9h48min
Lukija Anniina Piiparinen