Maarit - nälkää ja rakkautta eli YLEn tämän kesän audiodraama

Kuinka kauan menee Ylen 20-osaisen audiodraaman kuunteluun, jos kaikki jaksot kuuntelee putkeen? En ottanut aikaa (ja minuutti/tuntimäärän pystyy halutessaan laskemaan YLE Areenassa), mutta sen voin kertoa, että kuuntelun aikana ehtii käsitellä kuullotteella kaksi keskikokoista terassia, selvittää huomattavan kokoisen tiskivuoren, keittää perunat ja paistaa pihvit (ja syödä ne), leipoa mustikkapiirakan ja kaiken tämän reippauden jälkeen vielä makailla mukavan ajan sängyllä ilmalämpöpumpun alla viilentymässä. 

Tänä kesänä audiodraaman tähti on Maarit Hurmerinta ja jotakin kuunnelman vedosta kertonee se, että tosiaan kuuntelin kaikki jaksot yhteen menoon. Olen kuunnellut liki pitäen kaikki Ylen audiodraamat vuosien varrella. Osasta olen pitänyt todella paljon, osasta vähän hillitymmin. Kaikista vetävämpiä ovat minulle olleet Armi Aavikon ja Kikan tarinat. Maarit nousee nyt kärkikolmikkoon, mutta hänen tarinansa on kovin erilainen kuin traagisen kohtalon kokeneiden kollegojensa. Maarit Hurmerinta kun on ainakin päällisin puolin tuntunut eläneen varsin tasapainoista ja onnellista perhe-elämää yhdessä puolisonsa ja työparinsa Samin sekä parin lasten kanssa. Mistä ihmeestä syntyy siis kuunnelmaan tarvittava jännite?

Jos totta puhutaan, olin ennakkoon hieman epäileväinen juuri tästä syystä. Näihin kesäkuunnelmiin tuntuu jo suoranaisesti liittyvän dramatiikan ja traagisten ihmiskohtaloiden odotus. Onneksi pääosiin oli valittu ihanat Oona Airola ja Olavi Uusivirta, jotka pitivät odotukseni korkealla epäilyksistä huolimatta. Siitä huolimatta olin yllättynyt, kuinka hyvin tarina vetäisi mukaansa.

Olen tosin tuntenut Maaritia kohtaan aina suurta kunnioitusta, eritoten siksi, että hän on onnistunut yhdistämään upealla tavalla äitiyden ja uran muusikkona. Olen myös tuntenut häntä ja Samia kohtaan tiettyä lukkarinrakkautta, olenhan itsekin naimisissa nuoruudenrakkauteni kanssa.

Ei tie tähtiin ole kuitenkaan ollut aivan niin yksiviivainen kuin olin ehkä odottanut. Toki on totta, että hänet poimittiin Love Recordsin talliin jo nuorena, ja sukutaustasta löytyy musiikillista lahjakkuutta. Toisaalta perhe oli myös rikkonainen, eikä suinkaan nuorelle tytölle turvallinen. Maarit muuttikin jo varhain asumaan mummonsa luokse. Lukio jäi kesken, kun varaa kurssikirjojen ostoon ei ollut (näin ainakin audiodraamassa asia esitetään). 

Jos musiikkimaailma löysi Maaritin jo nuorena, niin löysi myös Sami Hurmerinta hänestä vaimonsa. Parin kohtaaminen ja rakkaustarina on kuin suoraan siirappisimmasta Hollywood-leffasta. Hyvin pian pariskunnasta tuli erottamaton niin bändissä kuin siviilissä. Tosin kyllä siitä sadunhohto oli kaukana, kun keikat eivät myyneet ja perhe kasvoi. Maarit tekikin paljon keikkaa taustalaulajana ja mainoksissa. Niin nöyrästi kuin Hurmerinnat elannon hankkimiseen suhtautuivatkin, omassa musiikissaan he olivat tinkimättömiä ja pitivät kiinni taiteellisesta visioistaan. Se ei ollut varmasti se helpoin tie, mutta toisaalta he nauttivat nykypäivinä musapiireissä arvostusta, joka kertoo omaa tarinaansa siitä, että tinkimättömyys on kannattanut.

Kuuntelin kuunnelman jälkeen Areenasta myös suuren Maarit-illan, jossa haastateltiin paitsi Hurmerintoja ja heidän esittäjiään myös ohjaajaa ja toista käsikirjoittajaa  Minna Nurmelinia (toinen käsikirjoittaja on Kirsi Porkka). Olikin mielenkiintoista kuulla, että myös Nurmelin oli alun perin epäillyt, mistä kuunnelman saataisiin riittävä jännite. Lopulta sitä haettiin sisäisestä jännitteestä, taistelusta omien näkemysten ja taiteellisen intohimon puolesta markkinavoimia ja levy-yhtiön isoja poikia vastaan. Toisaalta ajankuvaus tuo tarinaan mielenkiintoisia lisäsävyjä ja maalaa kuvaa musiikkibisneksen muutoksesta 70-luvulta tähän päivään. Ja kuten Nurmelin toteaa, miksi jännitteen pitäisi aina syntyä ikävistä asioista?

Nimenomaan! Maaritin tarina oli ihana. Se oli kaunis ja koskettava, elämänmakuinen. Pääsääntöisesti varsin positiivinen, sillä rakkaustarina kannattelee läpi koko kaaren, nousuissa ja laskuissa. Mutta kuten elämään kaikilla kuuluu, on tässäkin tarinassa myös murheellisia sävyjä. Maaritin tuntemuksia kuvataan herkkyydellä, joka puhutteli minua. Kuin huomaamatta se sai peilaamaan kerrontaa omaan elämään, kokemuksiin ja ajatuksiin ja huomasin liikuttuvani näistä oivalluksista useaan otteeseen. 

Kaiken kaikkiaan, upea tarina ja olen erityisen iloinen, että Maaritin kaltainen, ei iltapäivälehtien otsikoista tuttu tähti sai tällaisen huomionosoituksen osakseen. Lisää onnellisia tarinoita, kiitos!