Lynn Messina: Murhatun rakastajan tapaus

 

Nyt ollaan skandaalinkäryn äärellä, ainakin 1800-luvun Lontoon mittapuulla mitattuna!

Herra Wilson on kuollut tuskallisella tavalla, vieläpä seurapiireihin kuuluvan leskirouvan sängyssä. Koska asiasta ei haluta tehdä julkista kutsumalla paikalle poliisi, ottaa rouvan tuleva vävy yhteyttä tuttavaansa Beatrice Hyde-Clareen, jonka tietää olevan etevä ratkomaan murhia.

Bea kaipaakin itselleen sopivaa projektia, sillä hän kärsii kivistävistä sydänsuruista. Kesgraven herttuan tiedetään kihlautuvan minä hetkenä hyvänsä arvoisensa ylhäisöneidon kanssa. Vaikka Kesgrave on ollut Bean 'partner in crime' kahdessa edeltävässä tutkimuksessa ja parin välillä on aistittavissa selvää kemiaa, saa moinen haihattelu nyt luvan loppua kerta kaikkiaan.

Mutta niin mahdoton kuin Bean on vastustaa kunnon murhatutkintaa, yhtä varmasti Kesgrave haluaa ujuttaa korkea-arvoisat näppinsä mukaan peliin.

Olen pitänyt kovasti Lynn Messinan aiemmista Beatrcie Hyde-Clare ratkaisee -kirjoista, eikä Murhatun rakastajan tapaus muodosta poikkeusta. Messina käyttää kerronnassaan brittiläisestä cosy crimesta tuttuja kliseitä ja yhdistelee ne näppärästi Jane Austenin, tai ajankohtaisempaa esimerkkiä käyttääkseni, Bridgertonin seurapiiri- ja ihmissuhdesotkuihin. Kirjoja kannattaa lukea kuplivan kevyellä mielellä. Jos rikosmysteerien juonia alkaa miettimään yhtään tarkemmin, vuotavat tarinat kuin seula, eikä varsinaisesta uskottavuudesta ei voi puhua. Mutta ei tarinoita olekaan tarkoitettu vakavasti otettaviksi. Olen myös kuullut jonkun moitiskelevan kirjoja verkkaisiksi. Tämä on totta, kerronnassa on ylhäisöseurapiirien iltapäiväteetä odotteleva, raukea tunnelma. 

Toisaalta kirjailija on ehdottomasti parhaimmillaan henkilöhahmojen kuvailussa ja tilannekomiikan luojana. Huumori on nokkelaa, ja sopivasti vinoa. Ajatus siitä, että mitäänsanomattoman näköinen ja seurapiireissä muutenkin tapettiin sulautuva vanhapiika ratkoo mitä makaaberimpia rikoksia, heittäytyy huimapäisiin seikkailuihin ja peiterooleihin johtolankoja etsiessään ja pistää siinä sivussa itseään huomattavasti korkeampiarvoisen herttuan pään pyörälle, on jo itsessään valtava silmänisku lukijalle. Bean ja Kesgraven keskinäinen sanailu on hupaisaa luettavaa. Toisaalta Bean kammottavan itsekeskeinen ja typerä Vera-täti toimii vastavoimana ja irvailee viktoriaanisen ajan seurapiirien naurettaville sopivaisuussäännöille ja luokka-ajattelulle.

Jos Murhatun rakastajan tapaus kiinnostaa, mutta sarja ei ole muuten tuttu, suosittelen aloittamaan lukemisen sarjan alusta. Kirjailija toki muistuttelee lukijaa aiempien osien tapahtumista, mutta mielestäni koko kontekstin tunteminen on välttämätöntä, että tästä kirjasta osaa nauttia asiaankuuluvalla tavalla.

Seuraavaakaan osaa ei tarvitse enää kauaa odotella, sillä Kohtalokas kihlaus ilmestyy jo syksyllä. Alkukielellä kirjoja näkyy ilmestyneen jo 12! Mielenkiintoista nähdä, kuinka kirjailija sarjaa jatkaa ja onnistuu pitämään mielenkiintoa yllä. Epäilemättä se jollakin beamaisen luovalla ratkaisulla onnistuu.

Aiemmat osat Amman lukuhetkessä:

Murha paremmissa piireissä

Jadetikarin arvoitus