Suonna Kononen: Uncle Samsara

 

Seuraavissa postauksissa on luvassa intensiivistä Kirjakantti-viikonlopun sadonkorjuuta. Sattuneesta syystä viime viikkoina lukemani kirjat ovat liittyneet vahvasti tekemiini kirjailijahaastatteluihin.

Aloitetaan Suonna Konosen Uncle Samsarasta, joka olisi kyllä päätynyt luettavakseni muutenkin ennemmin tai myöhemmin, mutta Kirjakantin ansiosta ennemmin. 

Romaani on teemoiltaan niin rikas, että sen tiivistäminen muutamiin lauseisiin tuntuu vähän väkivaltaiselta. Jonkinlainen aikuisen miehen lempeä rakkaudenosoitus omalle nuorelle itselleen on kuitenkin kyseessä. Herkän runopojan kasvutarina ja elämää nähneen miehen välitilinpäätös samoissa kansissa. Teos sisältää nuoruuden intoa ja kirkasotsaisuutta, uskoa siihen, että kaikki on mahdollista. Ja yhtä lailla keski-iän mukanaan tuomaa viisautta, haikeutta, kyynisyyttäkin (?), ehkä jopa jonkinlaista kriiseilyä siitä, miten elämä loppujen lopuksi onkaan mennyt.

Santtu ja Jaakko ovat lukiolaisia ja parhaita kaveruksia 1980-luvulla. He ammentavat voimansa rockista, runoudesta, buddhalaisuudesta ja boheemiudesta. Sekä pienlehden tekemisestä, mikä on omalaatuisten nuorten miesten keskeinen identiteetin rakennuspuu. Mukaan lehdentekoon he saavat eteerisen Merin, johon Santtu tuntee syvää, mutta lukkotilanteeseen pysähtynyttä ihastusta. 

Toisessa aikatasossa keski-ikäistynyt Santtu on antautunut markkinavoimien vietäväksi ja elää mukavan keskiluokkaista elämää mainostoimiston palkkalistoilla. Nuori Santtu olisi moista halveksunut, mutta toisaalta hänpä ei tiedäkään kaikkea sitä, mitä vanhempi tietää. Kolmikon tiet ovat erkaantuneet jo aikoja sitten, se selviää lukijalle jo kirjan alkuvaiheilla. Mutta mitä oikein on tapahtunut? Ja missä on Jaakko, sitä Santtu alkaa selvittää.

Rock-nostalgiaa, road trip Norjaan, haikeaa välitilinpäätöstä tähänastisesta elämästä.

Näin olen näemmä kirjoittanut Konosen edellisestä romaanista, Savonia-ehdokkuudellakin arvostetusta Tie päättyy meren rannalle. Vaihdetaan Norjan reissun tilalle interrail Eurooppaan ja liftireissu kesäfestareille, niin aletaan olla myös Uncle Samsaran ytimessä.

Nostalgia ja haikeus jäävät nimittäin päällimmäisiksi tunnemuistoiksi lukukokemuksesta. Tämä herättää hermostuttavia ajatuksia viisikymppisyydestä, koska itse olen vielä ensimmäiset neljä vuosikymmentä selvinnyt ajatuksella, että parhaat ajat ovat edessä, ei suinkaan takana päin. Tuleeko minustakin nostalgikko?

Toisaalta on kirjassa haikeuden vastapainoksi myös nuorten miesten valoisuutta, joka erityisesti Santun ja Jaakon dialogissa yltyy verbaliikaltaan aitoitäsuomalaiseksi sanailotteluksi. Tosin kaverusten sivistyneisyys ja lukemattomat viittaukset eri kulttuuri-, kirjallisuus-, rock- ja pop-historian detaljeihin saivat kulmakarvani ajoittain kohoamaan. 15-vuotiaan nuorukaisen äitinä en ihan heti usko käyväni hänen kanssaan keskustelua buddhalaisuudesta tai Saima Harmajasta. Mutta ehkä 80-luvulla oltiin vielä keskimäärin sivistyneempiä. Itse olin tuolloin kiinnostunut lähinnä Pupu Tupunasta ja Pelle Hermannista, joten en osaa ottaa kantaa.

Ennen kaikkea tuossa ajassa nuoruuttaan eläneille Uncle Samsara tarjoaa aimo pläjäyksen ajankuvaa aina liftaamisesta diaprojektoreihin, autokaseteista kuvien vedostamiseen. Ja sitä nuoremmille viehättävän, ehkä nostalgian sävyttämän, mutta silti uskottavan matkan aikaan, joka loppujen lopuksi oli monessa suhteessa melko viaton.

Lisää aikamatkailua voi harrastaa runojen ja musiikin muodossa, sillä kirjan lopusta löytyy kattava lista kappaleista ja runoista, joita romaanissa siteerataan.

Suonna Kononen: Uncle Samsara
Enostone 2024
294s.