Suonna Kononen: Tie päättyy meren rannalle


Rock-nostalgiaa, road trip Norjaan, haikeaa välitilinpäätöstä tähänastisesta elämästä. Kaikkea tätä osasin ennakkotietojen mukaan odottaa Suonna Konosen Tie päättyy meren rannalle -romaanista. Koska tiedän Konosen melkoisen taitavaksi kynänkäyttäjäksi, minun ei myöskään tarvinnut erityisemmin jännittää, pitäisinkö hänen esikoisromaanistaan. (Aiemmista, Konosen toimittajana kirjoittamista teksteistä koostuvista teoksista olen kirjoittanut täällä ja täällä, Reino Rinteen runoihin sävelletystä musiikista taas täällä.)

Sitä ilahduttavampaa on, että pitämisen lisäksi tulin myös iloisesti yllätetyksi. Tie päättyy meren rannalle on nimittäin erinomaisen hieno teos.

Kulttuuritoimittajuutensa ohella esikoiskirjailija on myös rockmuusikko, monille juurevaa roots rockia soittavasta Huojuva lato -bändistä tuttu. Siksipä ei järin yllätä, että romaanin päähenkilö on Ruotsissa syntynyt, sittemmin joensuulaistunut rokkari-romantikko ja musiikki-tietopankki. Ei tarvitse järin suurta mielikuvitusta oletukseen, että päähenkilöön on vuodatettu omakohtaisuutta melkoisen paljon. Varsinaisesta autofiktiosta ei kuitenkaan ole kyse. 

Tai mistäpä minä sitä oikeastaan tiedän, mutta joitakin viikkoja sitten törmäsin Konoseen Juvan ABC:lla, yhdeltä keikalta tulossa, toiselle menossa, joten ainakaan vielä silloin hän ei ollut häipynyt Ruijaan hotellimuusikoksi.

Näin tekee kuitenkin kirjan päähenkilö Johan Johansson, joka jonkinasteisen työuupumuksen ja sairastelun jälkeen päättää laittaa keybordin naulaan, myydä omaisuutensa vaatekassia, tärkeimpiä levyjä ja vanhaa pianoa lukuunottamatta ja lähteä toteuttamaan haavettansa hotellipianistina Jäämeren rannalla. Kun tytär pääsee sopivasti ylioppilaaksi ja muuttaa etelään opiskelemaan, avioliitto on väljähtynyt toveruudeksi ja bändikavereiden naamat lähinnä ärsyttävät, on lähteminen oikeastaan melko helppoa.

Sancho Panzakseen Johansson saa basistinsa Kettusen. Kirjan alkupuolella lukija pääsee seuraamaan kahden keski-ikäisen velikullan road tripia halki Suomen, Ruotsin ja Norjan. Leppoisasti etenevä matka sujuu rock-trivian, itäsuomalaisen sanailun ja mielenkiintoisten kohtaamisten rytmittäessä jouhevasti matkantekoa. Viimein päädytään myös Ruijaan, josta Johan löytää kohtalonsa.

Romaanissa kuvataan herkullisesti fiktiivistä Savusauna-bändiä, jonka perustajajäsen Johansson on. Kononen luo bändille uskottavan historian ja tuotannon sekä kuvaa bändin jäseniä niin elävästi, että tuntuu suorastaan ihmeelliseltä, ettei tällaista bändiä ole oikeasti olemassa (tosin Oulussa on soittanut vuosina 1985-1995 samanniminen yhtye. Googlasin.). Kirjan alkupuolen kohtauksessa, jossa bändin jäsenet antavat lehtihaastattelua, Kononen hyödyntää hauskasti omaa taustaansa elävän tilannekuvan luomisessa. Muusikot laskelmoivat hyötyäkseen lehtijutusta, toimittaja esittää piilovittuilevia kysymyksiä. Kaikki sujuu päällisin puolin lämpimässä itäsuomalaisessa yhteistoiminnan hengessä.

Jokaiselle (proge)rock-entusiastille kirjan lukemattomat musiikkiviittaukset ovat varmasti nannaa. Myönnän auliisti, että minulta suurin osa meni ohi, mutta eivät ne toisaalta millään tavalla lukukokemusta häirinneetkään. Päin vastoin, on aina mukava sivistyä rahtusen verran kirjaa lukiessaaan. Sen sijaan pohjoisen maisemiin oli helppo minunkin samaistua. Pohjois-Norjan jylhät maisemat saavat sydämen läpättämään aina ihan erityisellä tavalla, ja sama tunne oli saatu kerrontaan hyvin ikuistettua.

Kaiken kaikkiaan teos oli haikean kaunis, romanttinenkin, ja moneen kertaan myös hymyn huulille nostattava teos. Suosittelen erityisesti rockromantikoille, matkakertomusten ystäville sekä heille, jotka etsivät uusia alkuja ja jättävät jäähyväisiä vanhalle.

Suonna Kononen: Tie päättyy meren rannalle
Karisto 2022
375s.

 

Kommentit

  1. Tämäpä vaikuttaa kiinnostavalta! Ja sain juuri päätökseen Katja Ketun Ismo Alanko -kirjan kuuntelun, joten tämä on juuri sopiva jatko. Ei tartte ihan heti sittenkään poistua musiikin maailmasta.

    Minna /KBC

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta tuohan kuulostaa suorastaan herkulliselta kirjayhdistelmältä, joensuulaisen rokkarit, Alanko mukaanluettuna, vilisivät nimittäin mielessä kirjaa lukiessa, vaikkei heihin suoraan nimeltä viitattukaan.

      Poista
  2. Tämä kuulostaa aika erikoiselta, positiivisella tavalla. En tunne kirjailijaa ennestään, enkä muista kuulleeni kirjastakaan 🤔

    VastaaPoista
  3. Loistava kirja. Suosittelen (Paitsi että John Wetton ei ollut koskaan ELP:n basisti.)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti