Bonnie Garmus: Kaikki on kemiaa


 

Me kirjaystävät rakastamme sellaisia kysymyksiä kuin: kuka fiktiivinen hahmo olisi paras ystäväsi tai kenen kirjallisen hahmon kanssa haluaisit päivälliselle? Olen ihan varma, että jatkossa aika moni nostaa tässä yhteydessä esille Elizabeth Zottin.

Olin riemastunut, kun posti toi keväällä ennakkokappaleen Bonnie Garmusin Kaikki on kemiaa -kirjasta. Se näytti kutsuvalta ja kaikin puolin hyvältä romaanilta. Pian korviini alkoikin kuulua jo ylistäviä kommentteja teoksesta, niin ylistäviä, että mieleeni hiipi myös tavanomainen pelko: entä jos odotukseni nousevat liian suuriksi ja lopputuloksena on pettymys?

Kaikki on kemiaa kuitenkin kestää kaikki paineet. Kestää, vaikka vastoin monen muun kokemusta, minua tarina ei imaissut otteeseensa hetimmiten. Tarvittiin koira nimeltä Puoli seitsemän, sen jälkeen olin aivan myyty.

Romaani sijoittuu 1960-luvun Yhdysvaltoihin. Elizabeth Zott on henkeen ja vereen kemisti, vieläpä lahjakas ja kunnianhimoinen sellainen. Mutta tiedeyhteisö, sen paremmin kuin koko amerikkalainen yhteiskuntakaan, ei näe paikkaa tai käyttöä naisen älykkyydelle. Sitä ei oikeastaan ole olemassa, tai jos on, se on uhka keskinkertaisille miehille. 

Niinpä Zott, joka on kohdannut myös henkilökohtaisessa elämässään liikaa kärsimyksiä, saa potkut ja joutuu laittamaan uransa tauolle. Jonkinlainen pelastus on kuitenkin se, että hänelle tarjotaan mahdollisuutta vetää Kuuden aikaan -nimistä arki-iltapäivän ruokaohjelmaa. Elizabeth on nimittäin erinomainen kokki - miksei olisi, kokkauskinhan on vain kemiaa.

Ongelmana on se, että vaikka ruokaohjelmaa (ali)palkataan tekemään nainen naisyleisölle, halutaan se(kin) tehdä miehistä katsetta varten. Kanavajohdosta viestitetään, että eipä haittaisi jos mekot olisivat pikkuisen liian piukkoja, Zott heittäisi kameraan pikkutuhmia katseita ja päättäisi ohjelman sekoittamalla (oletettavasti miehelleen) cocktailin. 

Tämä ei Elizabethille käy. Laboratoriotakkiin pukeutunut, kemiallisia kaavoja ja yhteiskunnallisia, feministisiä kannanottoja suoltava hymyilemätön tv-kemisti on aika kaukana kanavajohdon kaavailuista. Mutta: voisiko olla niin, että kotirouvat saattaisivat olla kiinnostuneita jostakin muustakin kuin ruonlaitosta? Ei kai sentään??

Kaikki on kemiaa sai minut samalla tavalla raivokkaan hyvälle tuulelle kuin Virpi Salmen Olisin mieluummin raptähti ja muita naisajatuksia taiteen maailmasta. Elizabeth Zottin maailmassa kaikki miehet, muutamaa tärkeää poikkeusta lukuunottamatta, ovat sovinistisikoja, keskinkertaisia tai jopa lahjattomia törkimyksiä, jotka lähentelevät, alistavat, jopa raiskaavat, eivätkä kaihda keinoja polkiessaan naisia alaspäin tai omiessaan heidän lahjakkuutensa tuloksia itselleen.

Ei kuulosta ratkiriemukkaalta, ja välillä kihisinkin kirjaa lukiessani. Garmus kärjistää tahallaan, selvähän se, mutta ei kovinkaan paljon. Katsokaa, mitä USA:ssa on tapahtunut naisten oikeuksille tänä kesänä! Muistelkaa kaikkia niitä tarinoita, jotka me toon myötä on noussut esille, mukaan lukien tämän kesän kohut myös täällä Suomessa. Ja hitot! Garmus ei liioittele yhtään.

Onneksi tarina on myös hauska, muuten siitä olisi tullut kovin raskas. Henkilökuvat ovat ilmiömäisen hyvin kirjoitettuja, yhtään puolivillaista, 2-ulotteista hahmoa kirjassa ei ole. Jopa kaikista inhottavimmat ilkimyksetkin saavat oman sanansa sanottavaksi (se tosin ei juurikaan lisää myötätuntoa heitä kohtaan).

Ja sitten on Puoli Seitsemän, tuo rakastettava, suuri ja rähjäinen koira, joka osaa 981 sanaa ja jota ilman mistään ei ehkä tulisi mitään. Hän on tarinan suola, joka antaa tarinaan paitsi maun myös kovalenttisen sidoksen tai jonkun muun hyvän asian, jonka osaisin tässä Elizabethin ansiosta selittää, jos olisin enemmän luonnontieteellisesti suuntautunut. 

Sillä ennen kaikkea Kaikki on kemiaa on hyvä tarina. Se sisältää vähän enemmänkin kuin mitä hyvään tarinaan tarvitaan: on elämän koko kirjo syntymästä kuolemaan, on elämää suurempaa rakkautta, alhaista petosta, ystävyyttä, kunnioitusta, kaunaa ja katkeruutta, luonnontieteitä sekä eksistentiaalisia pohdintoja siitä, mihin me todella uskomme.

Ja se kaikki, se on kemiaa.

Bonnie Garmus: Kaikki on kemiaa (Lessons in Chemistry 2022)
Tammi 2022
Suomennos Mari Hallivuori
n. 421s.

Kommentit

  1. Minusta kannen kepeys ei näytä nyt vastaavan tarinaa yhtään. Kannesta tulee mieleen todella kepeä chick lit rakkaustarinoineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen, hyvänä pointti! En saa enää kiinni siitä, millainen ensivaikutelma minulle tuli kirjasta. Ehkä tosiaan kepeämpi. Nyt kirjan luettuani tuntuu, että kansi kuitenkin vastaa sisältöä. Mutta ymmärrän hyvin huomiosi, kansi voi johtaa harhaan. 🤔

      Poista
  2. Kannesta voi tosiaan saada monenlaisia assosiaatioita, mutta minulle se tuo myös mieleen jonkun vähän vanhemman keittokirjan... Mielenkiintoiselta kuulostava tarina. Laitetaan listalle. Ehkä sitten syksymmällä. Nyt en halua enää enempää kiukustua miessukupuolelle kuin mitä viime aikojen mediassa olleet tapahtumat ovat saaneet aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha keittokirja onkin oikein hyvä ja sopiva assosiaatio! Minäkin huomasin, että tulin lukeneeksi nyt aika monta kirjaa putkeen, jotka saivat oikein kihisemään kiukusta miehiä kohtaan, hyvä vetää välillä vähän henkeä, ettei mene yli!

      Poista
  3. Mulle tuli myös kannesta mieleen vähän liiankin kepeä vaikutelma. En tiedä, olisinko tarttunut tähän lainkaan, ellei kirja olisi ilmaantunut postilaatikkooni. Mutta pidin todella paljon, on tosiaan hyvä tarina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä se huomataan kuinka iso merkitys kannella voikaan olla! Onneksi moni on kuitenkin kirjan löytänyt, pitipä kannesta tai ei!

      Poista
  4. Tämä on varmaan pakko kuunnella 😃 Nextoryssakin noin 250 arviota ja ylivoimaisesti eniten vitosia! Eihän juuri mikään kirja saa niin korkeaa keskiarvoa kuin 4,3... Ja toki kiinnostaa juonellisestikin, ja vielä 60-luku 😊

    VastaaPoista

Lähetä kommentti