Suonna Kononen: Konahtelua. Kolumneja Karjalaisesta 1998-2019

Sain jokin aika sitten luettavakseni Sanomalehti Karjalaisen kulttuuritoimittaja Suonna Konosen kolumnikokoelman Konahtelua. Kokoomateos sisältää noin 80 kolumnia menneiden kahden vuosikymmenen ajalta.

Konahtelut, kuten hyvät kolumnit yleensäkin, yhdistelevät henkilökohtaista ja yleistä. Siksipä itsekin aloin pohtia alustusmielessä sitä, milloin ja missä yhteydessä olen Konosen tavannut ensi kertaa. Onneksi minulla on tällaisia asioita varten olemassa blogi, josta asioiden tarkistaminen käy näppärästi. Vuoden 2013 Kirjakantissa nimittäin julkistettiin kirjabloggaajien äänestämä "Kaikkien aikojen paras kirja". Ehdokkaita sai esittää kuka tahansa, mutta lopullisen äänestyksen suorittivat bloggaajat. Tulos julkistettiin osana Kirjakanttia silloisessa ravintola Rustikissa ja Suonna Kononen esitti siellä isoisänsä Reino Rinteen teksteihin säveltämäänsä musiikkia. Myöhemmin illalla jammailtiin Huojuvan ladon tahtiin Henry's Pubissa. Niinhän se menikin!

Paitsi toimittaja, Kononen on siis myös muusikko, ja kulttuurin monitoimimies muutenkin. Hän on esimerkiksi tehnyt urosmehiläisen työn kirjoittamalla viime vuonna ilmestyneen Mystiset metsätyömiehet ja keskikalja-cowboyt -suomikantriraamatun, teoksen, jonka haluaisin lukea ja arvioida, mutta jonka 600-sivuinen olemus on vielä pitänyt untuvikon varovaisena.

Konahtelut ovat sen sijaan nopeaa luettavaa. Niitä voi yhtä hyvin nautiskella yhden silloin, toisen tällöin tai lukea useamman putkeen. Noin 300 kolumnin joukosta on onnistuneesti valittu riittävän erilaisia kolumneja toiston minimoimiseksi, mutta toisaalta otos on niin laaja, että tiettyjä suuria suuntaviivojakin on nähtävissä.

Konosen kynänjälki on lähtökohtaisesti humaani ja inhimillinen. Kirjoituksista huokuu monipuolinen sivistys: käsitellyiksi tulevat niin rock-lyriikan klassikot, tuntemattomammaksi jääneet itäsuomalaiset kulttuuripersoonat, kirjallisuuden nobelistit kuin monet populaarikulttuurin ilmiötkin. Eivät kolumnit toki pelkkää kulttuuripuhetta ole (eipä sillä, että sitä olisi nykypäivinä yhtään liikaa lehdissä tarjolla). Kononen vetää yhtä sujuvasti historiallisesti kattavia suuria suuntalinjoja kuin kuvaa pieteetillä lemmikkikissan aamutoimia.

Juuri nuo arkipäiväiset kuvaukset ovat, tällainen käsitys minulle lukiessani tuli, olleetkin Karjalaisen lukijoiden keskuudessa hyvin suosittuja. Ei voi olla kovin paha ihminen se, joka kirjoittaa yhtä lämpimästi kissoista, koirista ja lapsen syntymästä kuin vanhan Renaultin romuttamoon lähdöstäkin. Ja suorastaan paatunut on lukija, joka ei tunne minkäänlaista lämmintä läikähdystä näistä lukiessaan.

Konahtelut ovat ilmestyneet maakuntalehdessä (kokoelman kaksi ensimmäistä on julkaistu Etelä-Saimaassa ja Lappeenrantalaisessa, loput Karjalaisessa), joten paikallisuus, tässä tapauksessa itäsuomalaisuus, nousee teksteissä vahvasti esille. Nimensä mukaista konahtelua, älähdyksiäkin, on harrastettu. Ennen kaikkea silloin, kun kaupunginisät ja -äidit ovat joko tehneet tai tekemättä jättäneet jotain olennaista. Rivien väleistä huokuu nostalgia ja kaiho siitä, kuinka vähän vanhaa Joensuuta on jäänyt menneiden vuosikymmenten muutoksissa jäljelle. Ei liene uskallettua vetää johtopäätöstä, että pohjoiskarjalaiset voisivat Konosen mielestä arvostaa omaa menneisyyttään enemmänkin.

Läsnä on myös karjalainen luonto. Luonnon pienet ihmeet: lintujen laulu, jäiden lähtö, nuotiotunnelma ja kajakin lipuminen vettä pitkin kesäisessä illassa välittyvät vahvoina tuokiokuvina. Niissä on sellaista kaunokirjallista otetta, jota rock-romantikolta voi odottaakin.

Suonna Kononen: Konahtelua. Kolumneja Karjalaisesta 1998-2019
Kirjokansi 2019
232s.
Arvostelukappale