10 kirjalahjaa isälle
Isänpäivää vietetään 9.11. - siis tämän tekstin julkaisuhetkellä viikon päästä.
Kirjakaupat notkuvat lahjavinkkipöytiä isille ja isoisille, mutta koska ne näyttäytyvät minulle usein melko yksitoikkoisina, ajattelin kantaa korteni kekoon. Tältä listalta ei löydy yhtään jääkiekkoilijan elämäkertaa tai entisen huumeparonin muistelmia, mutta uskaltaisin silti väittää, että näistä kirjoista tykkäävät isät, vaarit ja ihan kaikki muutkin. Sen verran tein kyllä myönnytyksiä, että listalla on niin jännitystä, sotaa kuin jopa mustavalkokansi miehen kasvoistakin! Ihan vapaa konventioista en sentään ole minäkään.
Ohessa siis 10 kirjavinkkiä, jotka poimin tänä vuonna lukemistani kirjoista. Kannattaa valita kirjalahja huolella, sillä siitä pääsee ehkä myöhemmin hyötymään itsekin, kunhan saa kirjan vuorostaan lukuun!
Dekkari:
90-luvun Sallaan sijoittuvassa tarinassa poliisi-isä ja hänen teini-ikäinen tyttärensä ovat venäläisten huumekauppiaiden jäljillä. Tuoreen Kide-sarjan avaus.
Historiallinen romaani:
Ranskalainen kirjailija on kirjoittanut huikean kuvauksen talvisodasta ja yksittäisistä ihmisistä, jotka joutuvat maailmanpalon riepottelemiksi. Yksi heistä on mestariampuja ja legendaksi kohonnut Simo Häyhä.
Uskomattoman hieno romaani muinaisesta Roomasta, sen valtakamppailuista ja juonitteluista, mutta myös syvästä ihmisyydestä ja inhimillisyydestä. Sahlbergin kielessä on waltarimainen sointi.
Feelgood:
Yksinhuoltajaäiti Maija on järjestänyt elämänsä melko mukavaksi yhdessä tyttärensä Iidan kanssa. Perheen koti Poppelin puutalokorttelissa on kuitenkin vaakalaudalla, kun Maijan isä on sotkenut finanssinsa perusteellisesti. Pelastakseen kotinsa Maijan on myytävä perheen kesäasunto maailmalta palanneelle nuoruuden rakkaudelleen.
Antti ja Paavo Pasasen saagan päätös. Isän ja pojan välinen suhde saa uusia muotoja, kun Paavo ehtii murrosikään. Kahden teinin kanssa uusperhekuvio ei ole aina ihan helppoa.
Tietokirjat / elämäkerrat
Sophia Jansson: Kolme saarta - isä, äiti ja minä
Koskettavassa elämäkerrassa Sophia Jansson, muumi-imperiumin pääomistaja, muistelee lapsuuttaan hiljaisen isän ja ensin kadonneen, sittemmin kuolleen, äidin tyttärenä. Meri ja saaristolaiselämä ovat tunnelmassa vahvasti läsnä.
Raa'asti rehellinen ja haavoittuvainen kuvaus burnoutista. Tunna Milonoff tunnetaan miehenä, joka on saavuttanut viihdebisneksessä lähes kaiken sen, mitä saavutettavissa on. Kuinka unelma-ammatista tulee painajainen ja onko elämää loppuunpalamisen jälkeen?
Lukuromaani:
Vaikka romaani sijoittuu Saksaan viime vuosikymmenellä, on tuulivoimakeskustelu äärimmäinen ajankohtainen aihe Suomessa. Enemmän kuin luontosuhteestamme, Ihmisten kesken kertoo ympäristöstä: nimensä mukaisesti kyläyhteisöstä ja sen ihmisistä. Mestarillinen toteutus.
Frode Grytten: Päivä jona Nils Vik kuoli
Yksinäinen mies seilaa yhteysaluksellaan kohti avomerta, viimeistä kertaa. Vuonon rantoja kierrellessään hän käy samalla läpi elämänsä kulkua ja sen varrella kohtaamiaan ihmisiä.
Runot:
Eeva Kilpi: Perhonen ylittää tien
Syvällinen, koskettava, kantaaottava, ilkikurinen... kaikkea tätä ja vielä paljon muuta tarjoaa tämä Eeva Kilven runojen kokoomateos. Yksi Eevan lempiaiheista oli myös miehet, naiseus ja miesten ja naisten väliset suhteet.





.jpg)
.jpg)




Kommentit
Lähetä kommentti