Ilona Tuominen: Löytöperhe

Hassua, miten tietyistä kirjoista tulee tietyn vuodenajan kirjoja. Aiemmin tällä viikolla kirjoitin Leena Lehtolaisen uusimmasta romaanista, ja kerroin, että ostan hänen uuden kirjansa aina elokuussa itselleni syntymäpäivälahjaksi. Puolihuolimatta Ilona Tuomisen Poppeli-sarjasta on tullut minulle loppukesän, tai oikeastaan kesästä syksyyn siirtymisen riitti. Lukuun ottamatta tietenkin jouluista Korttelirauhanjulistusta, olen ajoittanut sarjan lukemisen ajankohtaan, jolloin mieli alkaa valmistua lomasta kohti arkea ja kesästä syksyä.

Ehkä siksikin, että ovathan Tuomisen kirjat äärettömän lempeää lukemista. Jos hyvän feelgoodin keskiössä on (ainakin minun mielestäni) idyllinen ympäristö ja yhteisöllisyys, sitä Poppelin puutalo-miljöö tarjoaa roppakaupalla.

Jokaisessa kirjassa päähenkilö vaihtuu ja tällä kertaa fokus siirtyy aiemmistakin osista tuttuun yksinhuoltajaan Maijaan ja hänen Iida-tyttäreensä. Kuten Löytöperhe-nimestäkin on pääteltävissä, huomio on perhesuhteissa. Maijan suhde omaan tyttäreen ja naapurustoon on tiivis, mutta lapsuudenperheeseen vaikea. Isä, melkoisen huikentelevainen epeli ja puolihämärien bisnesten erikoismies, on ehtinyt naimisiin useasti ja tekemään myös lapsia useampaan otteeseen. Jos isä tuottaa Maijalle lähinnä huolta ja harmia, on sisaruspuolien suhde Maijaan likipitäen vihamielinen. 

Kun isä on jälleen kerran onnistunut sotkemaan asiansa, tällä kertaa pahemmin kuin tavallisesti, on koko perheen tulevaisuus ja toimeentulo vaakalaudalla, mukaan luettuna Maijan koti. Pelastavana oljenkortena on isän synkän ja rakennusvirheitä täynnä olevan mök...huvilan myynti. Potentiaaliseksi ostajaksi ilmaantuu, kuinka ollakaan, Maijan entinen nuoruudenheila, jota Maijan perhe on toistakymmentä vuotta sitten kohdellut kaltoin. Nyt Teemu on kuitenkin menestynyt amerikoissa ja lyönyt rahoiksi.

Tilanne on jokseenkin kimurantti ja ristiriitaisten tunteiden täyttämä. Maija ei suoranaisesti haluaisi huijata Teemua, varsinkin kun lämpimät tunteet heräilevät uudelleen, mutta toisaalta hänen kotinsa on uhattuna. Eikä tässä vielä kaikki, itse asiassa koko Poppelin tulevaisuus näyttää olevan vaakalaudalla.

Jo Tuomisen kirjoittamassa jouluspesiaalissa lukijat saivat tutustua paremmin pikku-Iidaan, mutta tässä Löytöperheessä hän suorastaan loistaa. Originelli, vai pitäisikö sanoa eklektinen, puhelias ja eloisa Iida sai kauan sitten uinahtaneen ja kuopatun vauvakuumeen melkein uudelleen heräämään. Miten ihana elämänvaihe onkaan elää tuollaisen pienen ihmisen kanssa (vaikka taisi se paikoitellen olla aika raskastakin)! Joka tapauksessa Iidan hahmo on mainiosti kirjoitettu ja sen mukanaan tuoma huumori rytmitetty. Iida nousi Poppelin asukkaiden joukosta ykkössuosikikseni. Vaistoni sanoo, että saamme kuulla hänestä myös jatkossa.

Vaikka kerronta on sopivan kepeää, lempeää ja pumpulista, on teemassa myös paljon koskettavaa kosketuspintaa. Samaan rikkonaisten perhesuhteiden kerhoon liittyy nimittäin myös naapuruston rautarouva Orvokki, jonka jäyhää pintaa raaputellaan nyt hieman auki. Se, ettei kaikille biologinen perhe ole se kaikkein läheisin tai edes turvallisin ympäristö olla ja elää, on valitettavan yleistä. On edelleen melkoinen tabu todeta, että yhteisistä geeneistä huolimatta perheenjäsenillä ei välttämättä ole kovinkaan paljon yhteistä. Toisaalta, koskaan ei myöskään ole liian myöhäistä tutustua uudelleen ja aloittaa alusta, mikäli todellista tahtoa kaikilla osapuolilla on.

Onneksi perheen voi rakentaa myös itse ympärilleen. Onnekkaita he, jotka siinä ovat onnistuneet.

Löytöperhe jätti jälkeensä onnellisen olon. 

Ilokseni huomasin Bazarin syyskatalogista, että Poppeli-sarja saa tänä syksynä oman Halloween-tarinan. Rakastan Halloweenia, vaikka se mertentakainen ja kaupallinen juhla onkin. Tuskin maltan odottaa sitä, miltä se Poppelissa näyttää!

 

Ilona Tuominen: Löytöperhe
Bazar 2025
Äänikirjan kesto 11h 37min
Lukija Kati Tammensola