Jenna Kostet: Sinisiipisten saari
Jos merellinen Turku 1930-luvulla yhtään kiinnostaa, tarjoilee Jenna Kostetin Sinisiipisten saari täsmämatkan merituulien sekaan.
Kirjan päähenkilö Ainaa on pidetty aina pumpulissa, tai ehkä pikemminkin lintuhäkissä. Tätien luona asuva nuori nainen ei ole juurikaan nähnyt maailmaa tai käynyt kouluja, eikä itsetuntokaan ole parhaimmasta päästä. Siitä huolimatta, yllätykseksi itselleen ja järkytykseksi suvulleen, hän saa pestin hyönteistutkijan assistenttina. Aina matkaa viettämään kesää saarelle, jossa hän tutustuu muihin tutkijoihin ja heidän apulaisiinsa.
Kesä on luonnollisesti käänteentekevä. Ainan muutosta hiirulaisesta maailmannaiseksi kuvataan pienillä asioilla, reippaalla lakilla, hiusten leikkaamisella lyhyeksi ja - herravarjelkoon - housuilla. Suurimmat muutokset toki tapahtuvat kuitenkin hänen sisimmässään. Sinisiipisten saari on nuoren naisen kasvutarina ja matka päähenkilön oman itsen löytämiseen. Myöskin romantiikkaa kirjassa on, mutta vain mausteeksi, eikä se nouse kirjan pääteemaksi. Rakkaus ei ole Ainan "happy end", vaan vasta ensimmäinen askel matkalla kohti uutta.
Romaania kuvaa mielestäni parhaiten sana viehättävä. Se on kesäisen kepeä, raikas ja luonnonläheinen. Saaristoluonto piirtyy lukijan mieleen elävinä kuvina ja näyttää niin parhaat kuin huonommat puolensa. Verrattuna kahteen aiempaan Kostetilta lukemaani kirjaan: Punainen noita ja Kuuden Katariinan jäljillä, on Sinisiipisten saari mielestäni luonteeltaan kepeämpi. On tässäkin romaanissa toki myös tummempia sävyjä, kuten Ainan huoli hänen juutalaisystäviensä puolesta. Ensimmäisessä osassa tämä tarinalinja jäi vähän irralliseksi, mutta sarjan aikakausi huomioon ottaen teema syventynee myöhemmin.
Tutkijayhteisön lisäksi kirjassa esitellään laaja katras Ainan sukua, ja Sinisiipisten saari onkin trilogian avausosa. Seuraavissa osissa seurataan suvun muiden nuorten naisten elämää. Niin kovin eri puusta veistettyjä he keskenään ovat, että todennäköisesti seuraavat osatkin tulevat olemaan jonkin verran erilaisia. Oletan, että tulevissa osissa saadaan ainakin sivulauseissa kuulla myös Ainan kuulumisia. Sen verran kysymysmerkkejä jätetään kirjan lopussa ilmaan, että niihin onkin totisesti mukava palata.
Jenna Kostet: Sinisiipisten saari
Aula&co 2025
Äänikirjan lukija Maija Lang
Äänikirjan kesto 8h 13min
Kommentit
Lähetä kommentti