Leena Lehtolainen: Lumileopardin sydän

On elokuu ja kuten aina elokuussa, tänäkin vuonna ostin itselleni Leena Lehtolaisen uusimman romaanin syntymäpäivälahjaksi. Paitsi, että Lehtolaisen suhde kustantajaansa Tammeen lähentelee ennätyksiä, melko ennätyksellistä lienee sekin, että kirjailijalta tulee joka vuosi elokuussa uusi kirja. Voihan olla, että en jotakin välivuotta muista, mutta lienen ainakin 2000-luvun puolen välin paikkeilta lähtien hankkinut tai saanut uuden teoksensa joka vuosi itselleni.

Tällä kertaa on Hilja Ilveskero -sarjan vuoro, Lumileopardin sydän on sarjan kuudes teos. Minä olen ikuisesti Team Maria Kallio, mutta vuosien saatossa (ensimmäinen Ilveskero ilmestyi näköjään vuonna 2009, ehkä puheet Lehtolaisen "uudesta" sarjasta voidaan pikku hiljaa unohtaa!) olen oppinut nauttimaan henkivartijana työskentelevän Hilja Ilveskeronkin edesottamuksista. Hahmo on aika kulmikas ja toiminnallisempi sarja makuuni aavistuksen terävä muutenkin. Mutta toisaalta, kyllähän sarja jännitysromaaniksi on varsin leppoisa. Lehtolaisen tavaramerkit: kissat ja sienet vilahtavat jokaisessa kirjassa, niin tälläkin kertaa. Luonto elää ympärillä vahvana, luonnonsuojelullinen kulma on aina mukana. Kissojen lisäksi tarinaan toden totta liittyy myös lumileopardi sekä joukko muita eksoottisempia kissaeläimiä, kotimaisista ilveksistä puhumattakaan, ne kun ovat Hiljan sieluneläimiä. 

Tällä kertaa Hilja on palkattu suositun somevaikuttajan henkivartijaksi. Hengenlähtö on lähellä Sveitsissä, kaksikon suunnatessa riippuliitämään. Kenelle myrkkynuoli oli tarkoitettu: somevaikuttajalle vai Hiljalle? Mietinnät katkeavat kuitenkin lyhyeen, kun Hilja saa soiton kotipuolesta: hänen sisarpuolensa on kadonnut. Isosisko aloittaa jäljityksen, joka johtaa hänet vanhan tutun jäljille bulgarialaiseen vuoristoon.

En tiedä kannattaako tässä genressä ylipäänsä puhua uskottavuudesta. Riippuliitimen saaminen alas nollakokemuksella, selviytyminen bulgarialaisessa vuoristossa vaikeissa olosuhteissa, puhumattakaan lopun näyttävästä toimintakohtauksesta, ovat kaikki niillä rajoilla, voiko niihin uskoa. Toisaalta suomalainen vähäeleinen nainen toimintasankarina on elähdyttävä ja voimaannuttava hahmo - ehkä tätä ei niin paljon miettisikään, jos tähtenä olisi joku oman aikamme miespuolisista ramboista? Kiusallinen ajatus.

Lehtolaisen ja Hilja Ilveskero -sarjan ystäville Lumileopardin sydän on taattua tavaraa. Niitä lukijoita, joille sarja ei ole entuudestaan tuttu, suosittelen aloittamaan suosiolla sarjan alusta. Tarinan keskiössä on Hiljan ja hänen puolisisarensa Vanamon sekä tämän perheen keskinäiset suhteet. Niihin ei ole ihan helppo päästä sisälle kaikkine nyansseineen, jollei tiedä taustoja.

Leena Lehtolainen: Lumileopardin sydän
Tammi 2025
367s.