Hekumallisen heinäkuun kirjat

Heinäkuun alussa saimme lukea mediasta, miten lukeminen tekee ihmisestä seksikkään. Lähestymiskulma lienee onnistuneempi kuin ikuinen huolipuhe siitä, miten tärkeää ja välttämätöntä lukutaidon ylläpitäminen on. Tärkeä ja välttämätön kuulostaa velvollisuudelta, millä harvoin on motivoiva vaikutus. Nähtäväksi jää, innostaako ajatus oman markkina-arvon nostamisesta uusia yleisöjä kirjallisuuden pariin. Toivottavasti!

Oma päämotivaatio kirjallisuuden pariin on kylläkin ihan simppelisti se, että lukeminen on kivaa. Mutta koska olin kuun alussa jo valmiiksi lukemassa kirjaa, joka sijoittui tallinnalaiseen bordelliin, ajattelin, että himskatti, luetaan nyt sitten samalla seksihelle-teemalla koko kuukausi. 

Heinäkuun alku piti osaltani sisällään paljon talon maalaamista ja autoilua. Näinpä lukeminkin oli vahvasti äänikirjapainotteista. Onneksi löysin kuunteluun trilogian, josta innostuin enemmän kuin mistään sarjasta pitkään aikaan. Mart Sanderin Rouva Kukkin tytöt on ilmestynyt suomeksi jo muutamia vuosia sitten, mutta jostakin syystä se on mennyt tuolloin itseltäni aivan ohi. Ensimmäinen osa, Ilolinnut, päätyi luettavakseni, kun valitsimme sen työkavereiden kanssa lukupiirikirjaksi. Innostuin Viron 1939 vuoteen sijoittuvasta romaanista niin kovasti, että jatkoin saman tien seuraaviin osiin: Naisten sotaan ja Petosten taloon.

Rouva Kukk, herrainklubin omistaja, muuttaa kirjasarjan alussa tyttöineen Tallinnan ulkopuolella olevaan kartanoon. Kiitos korkea-arvoisan suojelijansa, Rouva Kukkin yrityksestä tulee Tallinnan korkeimpien piirien viihdytyslaitos. Tämän vuoksi naiset ovat myös aitiopaikalla, hyvässä ja pahassa, seuraamassa Viron kohtalonvuosia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että klubilla vierailevat vuoronperään virolaiset poliitikot, tutkijat ja taiteilijat, ulkomaiset diplomaatit ja agentit, neuvostomiehittäjät, upseerit ja politrukit kuten myös saksalaiset sotilaat. Sander kuvaa maailmanpolitiikan käänteitä naisten silmin ja tekee naapurimaan historian eläväksi. Kertakaikkisen kiinnostava ja koskettava sarja!

Päähenkilöiden ammatista huolimatta virolaissarja on kuitenkin verraten kesy. Se, mitä naisten kamareissa tapahtuu herravieraiden kanssa, jätetään yleensä käsittelemättä. Samaa ei voi sanoa Satu Tähtisen uusimmasta romaanista: Jaarli vailla värejä ja muita arvoituksia. Kirja jatkaa 1840-luvun Lontooseen sijoittuvaa Moraalisten naisten kirjakerho -sarjaa. Tässä osassa tieteenteolle veljensä kanssa omistautunut Lady Elinor joutuu isänsä vaatimuksesta avioitumaan. Sulhaseksi ilmoittautuu omaksikin yllätyksekseen Lordi Vaughton, joka on tehnyt avioliiton välttelystä suoranaisen taiteenlajin. Elinor ja Maxwell eivät ole parisuhteessa ja tunteidensa avaamisessa kumpikaan omalla osaamisalueellaan, mutta makuukamarissa heidän kemiansa sen sijaan osuvat yksiin erinomaisesti...

Jaarliin voi tarttua, vaikka ei olisi aiempia osia lukenutkaan. Sarjan lukujärjestyksellä ei ole juurikaan väliä. Sen sijaan Mirella Mäkilän Se on moro -sarjaan kannattaa tutustua ilmestymisjärjestyksessä. Sarjan uusin, Äkkilähtöjä Tampereella viihdytti ja nauratti minua aivan yhtä paljon kuin aiemmatkin osat. Tällä kertaa päähenkilö Roosa on vahvasti loman tarpeessa. Yksityiselämän vastoinkäymisten seurauksena hän antaakin houkutuksille periksi ja lähtee boheemin Sirkku-ystävän kanssa riemulomalle etelään. Tosin marraskuinen Kreikka minimibudjetilla ei varsinaista luksusta tarjoa - ikimuistoisen reissun kylläkin.

Äkkilähtömatkailusta puheen ollen, pistäydyin alkukuusta myös karkuteillä Japanissa. Aura Kanerva Nurmen Karkuteillä on queer-romaani, jossa suomalainen Kauri matkustaa Japaniin ja tutustuu siellä naimisissa olevaan Juri-nimiseen naiseen. Naiset ihastuvat toisiinsa ja Kauri päätyy myös asumaan Jurin ja hänen aviomiehensä luo, mikä on juuri niin kiusallista ja jännitteistä kuin kuvitella saattaa. Japanin matka huipentuu moottoripyöräreissuun Okinawalle. Ihastelin Nurmen kaunista kieltä ja lauseita, mutta muilta osin en oikein päässyt tähän tarinaan sisälle. Kirjan takakannessa kirjaa kutsutaan jopa eroottiseksi, mutta tätä en tunnista.

Siirrytään Japanista Roomaan. Joonas Konstigin uusi romaani nimittäin vangitsi minut heti ensihetkiltä alkaen. Kaksi nelikymppistä pariskuntaa matkustaa roomalaiselle huvilalle lomanviettoon. Heti viikon alussa kuitenkin paljastuu, että heistä kahdella (ei naimisissa keskenään) on takanaan yhteinen yö ja salaisuus. Tilit päätetään tasata silmä silmästä -periaatteella. Uskomattoman typerää ja samalla koukuttavaa. Postauksessani kirjoitin, että romaani on silkkaa Temppareita, oikea guilty pleasure, mutta kyllä Konstig kuvaa myös taiten ihmisten tunteita, yksinäisyyttä ja epävarmuuksia. Eli ei pelkkää ihmissuhdesekoilua, vaan myös aitoa ihmisyyden kuvausta.

Jos olen kirjojen sivuilla matkaillut siellä täällä, olin itse viime viikolla ihan fyysisesti lomailemassa Pohjois-Norjassa. Reissussa luin Tommi Laihon uuden romaanin, Herutuksen. Ajattelin ehkä lukevani lomalla kevyen välipalaromaanin, mutta lopulta tämä muodostui aika merkitykselliseksi lukukokemukseksi. Laiho kuvaa ja kritisoi nykypäivää, somemaailmaa, tunteiden ylivaltaa ja itsekeskeisyyttä muutaman vuoden päähän, lähitulevaisuuteen, sijoittuvassa tarinassa. Kyyninen ja elämäänsä kyllästynyt mediatuottaja Akseli Ax kuvaa virtuaalilomia myyvälle asiakkaalleen piilomainosdokumenttia, mutta lopulta projektista tulee hänelle hyvin tärkeä, jopa niin tärkeä, että se suistaa hänet lopullisesti raiteiltaan.

Heinäkuuhun mahtui myös kaksi tietokirjaa. Niitä lukiessani pohdin sattumoisin juuri samoja teemoja, mitä Laiho romaanissaan käsitteli. Noora Vaaralan Sarviini puhkeaa lehti on taiteilija Reidar Särestöniemen elämäkerta. Tästä kirjasta kirjoittaessani kritikoin sitä, että nykyisin monet elämäkerrat ja muutkin tietokirjat kirjoitetaan vahvasti kirjailijan henkilökohtaisesta perspektiivistä kuvaten. Se tuntuu osittain siltä, kuin päähenkilön elämäntarina kaapattaisiin kirjailijan agendaksi. Kritiikistäni huolimatta myös pidin elämäkerrasta kovasti. Särestöniemi ei ollut minulle entuudestaan kovinkaan tuttu, nyt tiedän hänestä paljon enemmän. Yksi keskeinen Vaaralan esiin nostama teema on taiteilijan homoseksuaalisuus, joka oli hänen elinaikanaan tabu. Myös lappilaisen taiteilijan ristiriitainen ja haavoittava vastaanotto pääkaupungin taidepiireissä oli kiinnostavaa luettavaa.

Kirjailijan omakohtainen aiheen lähestyminen liittyy myös Jenni Räinän kaunokirjalliseen esseeteokseen Veden ajat. Tähän toteutukseen, ja esseemuotoiseen tekstiin, omakohtaisuus mielestäni sopii. Räinä retkeilee luonnossa eri vesistökohteissa niin kotiseudullaan kuin ympäri Suomea ja tekee samalla surutyötä isänsä kuoleman jälkeen. Isän poismeno liittyy ylisukupolvisuuteen, mikä puolestaan näyttelee tärkeää osaa suhtautumisessamme luontoon. Toisaalta ylisukupolvisuus mahdollistaa kurottamisen kohti mennyttä, toisaalta se myös vaikeuttaa luonnossa tapahtuvien muutosten tunnistamista, koska prosessit ovat usein pitkiä ja hitaasti eteneviä.

***

Näin hekumalliseksi (ainakin paikoin) heinäkuuni yltyi. Ainakin luettujen kirjojen lukumäärän perusteella kuukausi oli suorastaan kiihkeä. Kun työt ensi viikolla alkavat, tahti epäilemättä taas hidastuu. 

Kohta on jo aika alkaa miettiä syksyn kirjoja, kirjasatoa ja kirjatapahtumia. Syksyhän on kirjallisuusharrastajan juhla-aikaa! Olen kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että elokuu on vielä kesäkuukausi. Lukemistokin muodostunee sen mukaiseksi. Ainakin parikin historiallisen viihteen romaania on luvassa. Jännitystä ja dekkariakin kenties. Ihanaa alkanutta elokuuta, nautitaan pimenevistä, lauhkeista loppukesän illoista ja täyteen kypseyteen ehtineestä luonnosta!

Amma