Noora Vaarala: Sarviini puhkeaa lehti

Viime viikolla pohdiskelin sitä, miten tietokirjoissa lähdetään nykyisin tarkastelemaan aihetta kirjailijan oman henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa -  toisinaan subjektiivinen näkökulma tuo kerrontaan jotakin olennaista. Mutta kovin usein se tuntuu mekaaniselta ratkaisulta, joka nykyisessä selfie- ja autofiktio-kulttuurissa on vallalla. Meidän on vaikea katsoa asioita ilman, että suodattaisimme ne ensin oman kokemuksen kautta. 

Noora Vaaralan Sarviini puhkeaa lehti on kiinnostava ja ansiokas teos, mutta tässä minua häiritsi kirjailijan näkyvyys tekstissä ja puhtaasti subjektiivinen valinta, mitä asioita käsitellään. Kuulostaa ehkä tylyltä, mutta suoraan sanottuna en ole kiinnostunut siitä, onko kirjailija. samalta paikkakunnalta Reidar Särestöniemen kanssa ja kuinka kirjailja itse samalla paikakkunnalla asumisen on kokenut tai mihin taiteilijan piirteisiin kirjailija samaistuu.

Sen sijaan Särestöniemestä itsestään olen hyvin kiinnostunut. Ja hänen elämäänsä Vaarala käsittelee ansiokkaasti eri lähteisiin tukeutuen. On myönnettävä, etten ole tiennyt Särestöniemestä juuri mitään muuta kuin värikkäät taulut. Olen luokitellut häneen samaan synkkien ja viinaan menevien pohjoisten miesten taiteilijakategoriaan Timo K. Mukan ja Kalervo Palsan kanssa, mutta enpä tiennyt ennen tätä kirjaa sitäkään, että kolmella miehellä oikeasti oli paljonkin tekemistä keskenään. Heistä Särestöniemi ei, ainakaan Vaaralan kirjasta muodostuneen kuvan mukaan, ollut lainkaan synkkä, pikemminkin iloinen seuramies ja aikansa seurapiirien arvostama julkkistaiteilija. Sen sijaan se, miten vähän hän sai arvostusta helsinkiläisissä taiteilijapiireissä oli avoin, kipeä ja märkivä haava. 

Vaarala tarkastelee kirjassaan paitsi Särestöniemen taiteilija- myös seksuaalista identiteettiä. Koska henkilöhistoria ei ole minulle ennestään tuttu, en pysty arvioimaan sitä, miten paljon kirjassa tulee uutta tietoa verrattuna aiempiin Särestöniemi-historioihin. Se nyt kuitenkin on selvää, että aikalaiset katsoivat sujuvasti ohi, tai korkeintaan kuittasivat taiteilijan käytöksen kuuluvan hänen ”shamaani”luonteeseensa. Maalausten homoeroottiset teemat tulkittiin pohjolan mytologiaksi. Koko Särestöniemen elinajan homous oli luokiteltu joko rikokseksi tai sairaudeksi. Hänelle itselleen se ei kuitenkaan Vaaralan mukaan ollut koskaan ongelma. Yksi keskeinen kirjan käsittelemä teema on hänen rakkaussuhteensa kirjailja Yrjö Kaijärven kanssa, ja hänelle kirjoittamastaan rakkauskirjeestä on peräisin myös kirjan kaunis nimi.

Vaikuttaa siltä, että aikakaudesta huolimatta Särestöniemi sai osakseen myös rakkautta. Taiteilijan kokema loppu sen sijaan vetää mielen matalaksi ja suututtaakin: niin moni hieno taiteilija on kokenut ennenaikaisen lopun ylenmääräisen viinan kanssa läträämisen vuoksi.

Kaiken kaikkiaan Särestöniemi vaikuttaa kiinnostavalta persoonalta; jonakin päivänä haluan vielä vierailla hänen ateljeessaan Kittilässä.

Noora Vaarala: Sarviini puhkeaa lehti - ihmeellinen Reidar Särestöniemi

Gummerus 2025

Äänikirjan lukija 8h 56min

Lukija Toni Kamula