Mirella Mäkilä: Äkkilähtöjä Tampereella

Silkkaa silmäkarkkia kannesta kanteen!

Silmäkarkki-termiä kai käytetään lähinnä toisissa merkityksissä, mutta sopii se minusta hyvin tähänkin, että lukeminen on ihanaa alusta loppuun.

Sille on syynsä, että olen säästellyt keväällä ilmestynyttä Mirella Mäkilän Äkkilähtöjä Tampereella -romaania juuri kesälomalukemistooni. Kahden edellisen osan, Seuraavana Tampere- ja Tampereella rempallaan -romaanien jälkeen tiesin, että luvassa on juuri sellainen hyvänmielenkirja, jonka haluan lomalla lukea.

Saatoin jopa tyrskähtää, kun tassuttelin viime viikolla mökkilaiturille tyytyväisenä kirjan kanssa. Avasin kannen ja kas, etukanteen oli painettu suuria viisauden sanoja: 

"Jos sinulla on tänä kesänä tasan yksi päivä aikaa istuskella laiturilla ja lukea, tämä kirja kannattaa ottaa mukaan!" -Amman lukuhetki -blogi romaanista Tampereella rempallaan.

En siis muistanut kirjoittaneeni tuota, mutta sen kyllä muistan, kuinka miellyttäviä lukuhetkiä vietin vuosi sitten samaisella laiturilla Roosan, Sirkun, kanojen ja muiden kumppaneiden seurassa. Ja sama meno jatkuu myös tässä uudessa osassa. No, kanoja on kyllä vähemmän, mutta muutama hiiri ja aasi löytyy! Enkä siis nyt puhu vain Roosan Jani-eksästä.

Kirjan alussa Roosa majailee edelleen Tampereen Petsamossa sijaitsevassa, setänsä vanhassa talossa, mutta kun uusi omistaja aloittaa remontin, näkee Roosa parhaaksi vaihtaa maisemaa. Ensin äidin ja isän luokse, sitten omaan kämppään. Kun sellaisen vielä jostakin löytäisi. Työt porafirmassa sujuvat vaihtelevasti, mutta enemmän Roosan mieltä askarruttaa hänen suhteensa kirvesmies-Laurin kanssa. Tavallaan kaikki on ihanaa, mutta jotakin kummallista miehessä kuitenkin on.

Kun salaisuuksien verho alkaa avautua, päätyy Roosa ottamaan töistä omaa lomaa ja lähtee Sirkun kanssa etelän lämpöön. Tosin marraskuinen Kreikka ei kyllä varsinainen kesäparatiisi ole, ja budjettilomailijat joutuvat muutenkin kaikenlaisiin seikkailuihin. Roosa varsinkin, kun hän saa kutsun komean kreikkalaisen luksushuvilalle... samaisen miehen vaatteitahan hän on jo jonkin aikaa käyttänytkin.

En, en aio paljastaa enempää. Ihan saatte itse kirjasta lukea, mistä on kyse ja kuinka Roosan ja Laurin käy. Vaikka kirjan päävire pysyttelee seitinohuessa yläpilvessä, on taustalla tummempaakin taivasta: kuinka ongelmia kannattaa käsitellä; kohtaamalla vai ryntäämällä pakoon? Mistä tietää, milloin kannattaa uskoa intuitiota ja milloin alitajunta heittää eteesi vain vanhat ennakkoluulot ja harhat? Kuinka suojella ystävää, entä rakasta? Milloin puhutaan totta, milloin valehtelu on hyväksyttävää (onko)?

Kaiken tämän Mäkilä paketoi rehdiksi ja remakaksi tamperelais-kreikkalaiseksi pläjäykseksi. Kukapa ei Tamperetta, tai Kreikkaa, rakastaisi? 

Kirjan lopussa kirjailija paljastaa, että trilogiaksi alun perin tarkoitettu sarja paisuu - jatkoa on siis luvassa. En liene ainoa, jolle tämä on erittäin iloinen uutinen. Laiturihetket ovat pelastettuja jatkossakin!

Mirella Mäkilä: Äkkilähtöjä Tampereella
Otava 2025
348s.