Jenna Kostet: Kuuden Katariinan jäljillä

Viime vuodet ovat tuoneet suosituksi kirjallisuudenlajiksi historialliset tietokirjat, joissa kirjailija käsittelee ja tutkii kohteitaan vahvan subjektiivisella otteella. Tällainen kirja on muun muassa suosittu Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin.

Perinteisesti historialliseen tutkimukseen, kuten tieteelliseen tutkimukseen yleensäkin, on liitetty voimakas objektiivisuuden vaatimus. Näissä "uuden ajan" tietokirjoissa asetelma on pyöräytetty ylösalaisin: paitsi, että oma persoona jätetään häivyttämättä, sitä suorastaan korostetaan kerronnassa. Ankarailmeistä vanhan koulukunnan tutkijaa tämä saattaa puistattaa, mutta toisaalta, mielestäni Kankimäen ja Jenna Kostetin kaltaiset tietokirjailijat vain tekevät näkyväksi sen, millaista historian tutkiminen saattaa olla: vuoropuhelua tutkimuskohteen kanssa. 

Kostet käy vuoropuheluun kuuden Turun linnassa vaikuttaneen naisen kanssa. Näitä ovat Kustaa Vaasan leski Katariina Stenbock (1535-1621), sekä Kaarina Hannuntytär (1539-1596), joka oli Kustaa Vaasan pojan, Juhana-herttuan (myöhemmin kuningas Juhana III) jalkavaimo. Naisista kolmas, Katariina Jagellonica (1526-1583) puolestaan avioitui Juhanan kanssa ja hänestä tuli ensin Suomen herttuatar ja sitten Ruotsin kuningatar. Kaarina Maununtytär (1550-1612) taas oli Kustaa Vaasan ensimmäisen pojan, Eerik XIV:n jalkavaimo ja myöhemmin myös skandaalimaisesti vihitty vaimo ja Ruotsin kuningatar. Eerik ja Juhana olivat paitsi veljeksiä myös vihamiehiä, joten temperamentikkaat ja mielenterveyden ongelmista kärsivät Vaasa-miehet, kuten Kostet heitä kutsuu, vaikuttivat voimakkaasti neljän ensimmäisen Katariinan elämään. Naisista viides, Kristiina Katariina Stenbock (1608-1650) oli Suomen ensimmäisen kenraalikuvernöörin Pietari Brahen puoliso. Brahen pariskunnan aikaa muistellaan vieläkin "kreivin aikana". Katariinoista kuudes on hieman yllättäen sisustusarkkitehti Carin Bryggman (1920-1993), joka hoiti sodan jälkeen linnan mittavaa restaurointia ja muun muassa suunnitteli linnaan erilaisia kalusteita ja valaisimia.

Kaikkia kirjan Katariinoja yhdistää suhde Turun linnaan, joka on kirjan päähenkilöistä seitsemäs. Se linkittää henkilöt myös kirjailijaan, joka on työskennellyt linnassa vuosikaudet, ja tuntee sen valot ja varjot, kesän kuumuuden ja turistilaumojen hälinän sekä talven verkkaisesti vaeltavat hämärät päivät j huurteiset ikkunat. Katariinojaan pohtiessaan Kostet kävelee linnan saleissa ja portaikossa rintarinnan hahmojensa kanssa, kuvittelee heidät hetkeksi todellisiksi, arvailee heidän ajatuksiaan ja tuntemuksiaan.

Näin tehdessään kirjailija tekee näkyväksi sen, mikä tekee historiasta meille tärkeää. Uskon, että on lopulta mahdotonta tarkkailla menneisyyttä muuten kuin subjektiivisen linssin kautta: mihin samaistumme, mihin uskomme, mitä pystymme ymmärtämään helposti, mitkä nyanssit jäävät tunnistamatta siksi, että elämme aivan erilaisessa ajassa kulttuurissa. Kuva menneisyydestä on aina jonkinlainen mielemme luoma konstruktio, olkoonkin, että se on lähteisiin perustuva. 

Kostetin tapa kuljettaa henkilöhahmojensa tarinaa on hurmaava: syvästi inhimillinen ja samaistuttava. Hän saa kaivelluksi Katariinoistaan esille paljon, ja kuitenkin lopulta aika vähän. Menneisyyttä ei voi koskaan saada täysin kiinni. Ja nyt puhutaan sentään kuningattarista, herttuattarista, sellaisista naisista, joiden askeleiden kopinan voi kuulla linnan korkeissa saleissa vieläkin. Kuinka monta katariinaa on painunut kokonaan unholaan?

Suosittelen Kuuden Katariinan jäljille astumista kaikille menneisyydestä kiinnostuneille. Jos olet kiinnostunut ottamaan selvää, voisiko sinulla olla jotakin yhteistä 1500-luvun kuningattarien ja kreivittärien kanssa, tätä lukiessa sitä on hyvä pohtia. Toivonpa totisesti, että Turun linnan käytävät täyttyvät tulevana kesänä historiallisesta tunnelmasta hurmaantuneista lukijoista!

Jenna Kostet: Kuuden Katariinan jäljillä
Aula & co 2023
250s.