Nämä pienet asiat (elokuva) ja kuva, joka tohtii odottaa

Kävin elävissä kuvissa. 

Harvoin tuo lause pitää sisällään niin paljon totuutta kuin tällä kertaa. Olen nimittäin saanut olla hetken verran haltioitunut kameran ja ihmisen siteestä, tunne, joka tässä ylimitoitettujen visuaalisten ärsykkeiden ja dopamiinipiikkejä kerjäävien tiktok-videoiden ajassa on käynyt aika harvinaiseksi tunteeksi.

Kävin katsomassa Tim Mielantsin ohjaaman Nämä pienet asiat tällä viikolla ennakkoon (ensi-ilta 21.11.2025). Alkuperäinen ajatukseni oli katsoa ensin leffa ja sitten lukea Clare Keeganin samanniminen romaani, johon filmi perustuu. Elokuvakokemuksen jälkeen tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin. Tätä elokuvaa haluan tarkastella omana itsenäisenä taiteellisena kokonaisuutenaan. Epäilemättä se on erilainen kuin kirja (ainahan elokuvat ovat), joka jonakin päivänä tulee ajankohtaiseksi sekin lukea. Mutta juuri nyt haluan pitäytyä tässä versiossa.

Elokuvasta on kirjoittanut myös Kirsin Book Club, jossa on luettu myös kirja, joten kannattaa käydä lukemassa myös Kirsin teksti. Minäkin käyn sitten, kun olen itse kirjoittanut omani -  jännä nähdä, käyvätkö ajatuksemme samoja latuja!

Kun puhuin alussa elävistä kuvista, tarkoitin todellakin elävää kuvaa. 2020-luvun videotulva ei juuri tarjoa tilaa tulkinnalle tai arvailulle. Jos jotakin haluaisikin jäädä viipyilevästi tutkimaan ja tulkitsemaan, ehtii video jo vaihtua. Tätä taustaa vasten Nämä pienet asiat tarjoilee ihastuttavan hidasta kuvaa, rujon kauniita kuvakulmia, valkokankaan läpi tihkuvia tunnelmia. Frank van den Eedenin kamera tohtii pysyä paikallaan pitkään. Se jaksaa odottaa, että Cillian Murphyn Bill Furlong raahustaa valkokankaan poikki, ja ennen sitä kuvan ulkopuolelta ruudun eteen. Kuva jaksaa seurata mukana, kun mies ja kovia kokenut nuori tyttö vaeltavat hitaasti kaupungin poikki. 

Lopputulos: vangitseva. Tipahdin elokuvaa katsellessani kaninkoloon, ja hämmästyin sitten, miksi elokuva loppui kesken. Tuntui, että aikaa oli kulunut ehkä 40 minuuttia. Olikin kulunut tunti ja 38 minuuttia, joka toki on nykyään pitkälle elokuvalle vähän, mutta joka siitä huolimatta hujahti epäluonnollisen nopeasti. Todiste kuvan lumovoimasta sekin. Kuvan lisäksi myös äänimaisema imee sisäänsä: kaakattavat hanhet, auton tärinä, puhelimen pirinä, kynsiharja putsaamassa käsiä hiilipölystä... kaikki tulee lähelle.

Elokuvan tarina sijoittuu irlantilaiseen kaupunkiin, jossa Bill toimii hiilikauppiaana. Työ on raskasta, mutta toisaalta mies elättää perheensä kohtuullisen hyvin: vaimo ja tytärkatras ovat tyytyväisiä. Bill on kuitenkin jatkuvasti huolissaan ja häntä kalvaa tunne, ettei kaikki ole hyvin. Oma osansa on oman lapsuuden kovilla kokemuksilla, mutta jotakin häikkää on tässäkin päivässä. Eileen-vaimo (Eileen Walsh) neuvoo tyytymään. Perheen hyvinvointi ja toimeentulo on tärkeintä. Ajan myötä Bill ei kuitenkaan voi enää katsoa sivuun, kun hän joutuu todistamaan luostarissa tapahtuvaa, nuorten raskaana olevien naisten kaltoinkohtelua. Tarina ei (valitettavasti) ole fiktiota. Vuosikymmenten saatossa valtava määrä nuoria "langenneita" naisia ja tyttöjä suljettiin Magdalena-laitoksiin tekemään työtä ja suorittamaan katumusta, myös raskaana olevia naisia odottamaan lapsen syntymää ja adoptiota.

Kirja sijoittuu joulunalusaikaan, joten sen julkaisuaika on mitä sopivin. Aihepiiri ei kenties kuulosta varsinaiselta jouluelokuvalta, eikä tämä totisesti mikään Hallmark-elokuva olekaan. Mutta joulun sanoma, se todellinen, on kyllä vahvasti läsnä. On makuasia, näkeekö elokuvan kertovan enemmän yhteisön ohikatsomisesta vai yksilön rohkeudesta ryhtyä vastarintaan. Mutta kyllä jälkimaku on enemmän toiveikas kuin toivon heittänyt. Siinä mielessä Dickens-viittaukset osuvat hyvin kohteeseensa.

Cillian Murphylta en mitään muuta odottanutkaan kuin loistavaa roolisuoritusta, mutta itse asiassa minun papereissani hän jäi tällä kertaa Emily Watsonin esittämän Magdalena-kodin johtajan varjoon. Watsonin hahmo, sisar Mary, tulee elokuvaan mukaan verrattain myöhään ja on kuvissa minuuteissa mitattuna maltillisesti, mutta sitäkin voimakkaammin. Maryn arvoituksellisuus, auktoriteetti, jyrkkyys ja pelottavuus ja tämä kaikki hyvin hillitysti paloisen katseen ja suupielten juonteiden kautta välitettynä, on huikea suoritus.

Kaikista vahvimmin mieleen jää kuitenkin kuva. Miten hienoja asioita kameralla voikaan tehdä, kun on näkemystä ja osaamista.

Tim Mielants: Nämä pienet asiat 
2024
Perustuu Claire Keeganin samannimiseen romaaniin
Ensi-ilta 21.11.2025
Kesto 1h 39min