Kymmenen kirjaa kesäkuulta (4 dekkaria, 3 tietokirjaa, 3 historiallista romaania)

Kesäkuu oli kyllä minulle ennätyksellisen lukurikas kuukausi. Johtunee siitä, että ensimmäistä kertaa vuosikausiin pidin pari viikkoa lomaa jo kesäkuussa.

Tiiviiseen postaustahtiin innoitti myös kirjabloggaajien perinteinen dekkariviikko: sain viikon aikana aikaiseksi peräti neljä dekkaripostausta. Ajattelinkin, että voisin kesällä lukea hieman suunnitelmallisemmin genreittäin, joten dekkareista jatkoin tietokirjoihin (3 kpl) ja juhannuksena vaihdoin historiallisiin romaaneihin (3 kappaletta). Joten käydäänpä kirjat läpi tässä järjestyksessä.

Dekkarit:

En ole raakuuksien ystävä, vaan pidän leppoisasta meiningistä, myös dekkareissa. Laura Arikan Synkeän juhannuksen aikana mietin kuitenkin, että onko tahti jopa liiankin leppoisa ja cosy, koska pitkään itse murhamysteeri tuntui pikemminkin pakolliselta pahalta juonessa. Totuin kuitenkin verkkaisuuteen, ja pääsin yli tuotesijoittelua kohtaan tuntemastani vastenmielisyydestä. Itse asiassa kuvitteellisessa Farlaxin kunnassa oli oikein mukavaa viettää aikaa. Vaikka juhannus meni jo, tämä kirja sopii hyvin kesäöihin myös heinäkuussa luettavaksi.

Leppoisuutta ja kesää edustaa myöskin Anu Patrakan Nelson Monteiro -sarja. Minulle on muodostunut jo muutamana vuonna tavaksi kuunnella sarjan uusin osa kesäkuun alussa. Annos Portugalin aurinkoa, Nelsonin elämänmakuista arkea muistisairaan isäukon kämppiksenä sekä tietenkin murhien selvittämistä, sopii kesään erinomaisesti. Sydänvarkaassa selvitellään, kuka murhaa rakastajiaan ja jättää näiden rinnan päälle murskatun suklaasydämen...

Niin ikään paluu vanhaan tuttuun oli Tommi Laihon Kuolevaiset, joka on rikostrilogian kolmas osa. Tällä kertaa oltiin elämän perimmäisten kysymysten äärellä: onko murhaaja aina paha, voiko kosto olla joskus oikeutettua? Aloitus on vähintäänkin mukaansatempaava, kun herttainen mummeli köpöttelee moottoripyöräjengin tiloihin ja räjäyttää itsensä sekä jengipomon käsigranaatilla taivaan tuuliin. Tästä meno toki hieman rauhoittuu, mutta herpaantumattoman huomioni tarina kyllä sai heti ensi sivuilta lähtien.

Tuomas Niskakangasta puolestaan luin nyt ensi kertaa. Suljettu kansio avaa uuden trillerisarjan, jossa yhdistyy geopolitiikkaa, vakoilua, talouselämää, rikollisuutta, juonittelua. Hesarin toimittaja Joel Saarni päätyy lööppeihin ja saa potkut. Hänellä on kuitenkin käynnissä kuuma tutkinta maan tunnetuimman verkkolaiteyhtiön epämääräisistä Venäjä-yhteyksistä. Kumppanikseen hän saa naisen suoraan yhtiön sisäpiiristä - mutta onko tällä kuitenkin ihan muut syyt osallistua tutkintaan? Tämä ei välttämättä ole ihan ominta genreäni, mutta silti viihdyin kirjan parissa erinomaisesti.

Tietokirjat

Maailmanpolitiikasta ja suurvaltapelistä olikin luontevaa hypätä samaan aihepiiriin, mutta tietokirjan ja poliittisen aitiopaikan kautta tarkasteltuna. Tasavallan presidentti Alexander Stubbin Vallan kolmio on pätevä, tiivis ja helposti omaksuttava tiivistys siitä, mitä maailmanpolitiikassa on tapahtunut kylmän sodan jälkeen, millaiset muutosvoimat ovat käynnissä nyt, ja millaiselta näyttävät erilaiset tulevaisuuden skenaariot. Suurvaltapolitiikan melskeissä pienen Suomen presidentin mahdollisuudet vaikuttaa asioihin ovat rajalliset, mutta siinä suhteessa suomalaisilla on ollut usein hyvä "herraonni". Niin Stubb kuin edeltäjänsäkin ovat olleet laajalti sivistyneitä ja taitavia diplomaatteja ja tehneet sen ja vähän enemmänkin kuin mitä on mahdollista tehdä. Vallan kolmion jälkeen voi nukkua yönsä vähän rauhallisemmin, luottaen siihen, että ulkopolitiikan johto on kärryillä siitä, mitä maailmassa tapahtuu.

Aivan toisenlainen tietokirjaelämys oli Shari Franken Äitini talossa. En sentään menettänyt yöuniani, vaikka Franken perheen tarina aika kammottava onkin. Kirjailijan äiti Ruby Franke oli suosittu tubettaja, joka julkaisi perhekeskeistä sisältöä suurperheen arjesta. Oman lisämausteensa kiiltokuvaan toi uskonnollisuus, Franket kun olivat hartaita mormoneja. Kuliessien takana äiti piti perhettä tiukasti pihdeissään, niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa käyttäen. Vaikka kaikki tavallaan jaettiin someen, siitä huolimatta tilanne sai jatkua ja pahentua, kunnes yksi Sharin pienemmistä sisaruksista pääsi lopulta karkaamaan vankeudesta. Shari itse oli irrottautunut perheestä jo aiemmin ja tässä kirjassaan hän kuvaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan omista, rankoista kokemuksistaan käsin.

Surullista kuunneltavaa, mutta toisenlaisella - haikeankauniilla tavalla - oli myöskin Olga Temosen ja Anneli Juutilaisen Aika jonka sain. Temonen oli toimelias ja elämää pursuava yrittäjä, näyttelijä, äiti, puoliso, tytär ja sisar, jonka elämä pysähtyi aivokasvain-diagnoosin myötä. Alkoi hurja taistelu, ja Aika jonka sain -teoksesta pitikin tulla selviytymiskertomus, mutta toisin kävi. Temonen menehtyi viime syksynä. Kirjassa hän kuvaa kauniisti ja rehellisesti sairastumisen ja hoitojen aikaisia kokemuksiaan ja ajatuksiaan, elämänfilosofiaansa ja perhesuhteitaan. Kirjan jälkimaku on lämmin, vaikka Olgan ja perheen puolesta surettaakin.

Historialliset romaanit

Joku saattaa kohotella kulmiaan, kun sijoitan Sirpa Saarikosken Kesä kasiysin historiallisiin romaaneihin, mutta kesästä -89 on kuulkaapas jos 37 vuotta! Missä menee historiallisen raja? Ainakin tässä tapauksessa puolustan paikkaa historia-kategoriassa, sen verran tarkkaa epookkia Saarikoski hersyvän viihdejuonen alla kirjoittaa. Romaani sijoittuu kirjastoautoon, jolla tehdään tavanomaisten lainauskierrosten lisäksi myös yksi festarimatka. Takatukat heiluvat, neonvärit loistavat, Modern Talking soi... mitä parhainta kesälukemista siis!

Enni Mustosen Pappilan piika edustaa sitten klassista historiallista romaania, onhan Mustonen Kaari Utrion ohella ehdottomasti kotimaisia genren kuningattaria. Tällä kertaa eletään 1870-luvun loppua Pohjanmaalla. Reipas ja oikeamielinen orpotyttö Hanna Pränni on tullut rippikouluikään ja pääsee onnekseen eroon ilkeästä talonväestä, joka on ottanut tämän huutolaiseksi nälkätalven jälkeen. Hanna on elämänsä keväässä ihan niin kuin kirjassakin eletään kevättä ja kesää, iloineen ja suruineen. Tapansa mukaisesti Mustonen kirjoittaa arkisista toimista elävästi ja mukaansatempaavasti. Erikoismaininta upeasta Pohjanmaan murteesta.

Francesca Giannonen Lizzanellon postinkantaja tarjosi tähän mennessä kesän upottavimman lukukokemuksen. Pääosin 1930-50-luvuille, pieneen eteläitalialaiseen kylään sijoittuva romaani sisältää kaikki aitoitalialaiset ainekset: oliiviöljyä, viinitarhoja, tiivis perhe, konservatiivinen, mutta poliittisten ja uskonnollisten ristiriitojen sävyttämä kyläyhteisö jne. Kirjan nimen mukaisesti tarinan keskushenkilö Anna on postinkantaja; varsin epäsovinnainen ammatti 30-luvun Etelä-Italiassa naiselle. Vahvatahtoinen Anna ei kuitenkaan ole kuin muut, vaan rohkea oman tiensä kulkija (ja kaikessa erinomaisuudessaan myös epätäydellinen). Fasismin nousu ja toinen maailmansota liittyvät tarinaan toki myös, mutta huomion pääpaino on ihmissuhteissa: perhenjäsenissä, ystävissä ja kylänmiehissä.

Siinä olivat kymmenen kesäkuussa lukemaani kirjaa. Oletko lukenut näistä yhden tai useamman? Entä menikö joku omalle lukulistalle?

Heinäkuussa jatkan genrelukemista. Historiallisia romaaneita on jo kaksi luettua odottamassa ja lukulistalla vaikka kuinka monta lisää... sitten kun haluan palata tähän päivään, taidan napata muutaman nuortenkirjan lukuun, koska niitäkin on pöydänkulmassa useampia odottelemassa.

Heinäkuussahan olen perinteisesti koonnut myös Amman (kirja)seuramatkat -postauksen (kts. viime vuoden lista täältä), joten sellaisen taidan koostaa heinäkuun luetuista kirjoista viimeistään ensi kuun alkuun.