Shari Franke: Äitini talossa

Jälleen kerran kirja, josta en esittelytekstin lukemisesta huolimatta tiennyt etukäteen läheskään tarpeeksi!

Shari Franken Äitini talossa on järkyttävä tositarina amerikkalaisesta perheestä, jossa kaikki on alistettu äidin mielivallalle, perheen somepreesensille (ja tätä myötä rahantulolle) sekä kieroutuneen uskonnollisuuden toteuttamiselle. Harvoin kohtaa myöskään mitään tämänkaltaista vihaa lapsia kohtaan, kuin mitä Shari Franke ja ennen kaikkea hänen nuoremmat sisaruksensa ovat joutuneet kokemaan. Sisältövaroitus on siis tässä yhteydessä paikallaan.

Kirjailijan äiti Ruby Franke oli (on) kuuluisa perhebloggaaja, -tubettaja ja myöhemmin podcast-juontaja. Hänen kanavansa eivät ole minulle tuttuja, mutta kirjaa kuunnellessani oivalsin kyllä kuulleeni Frankesta kummityttäreltäni vuosia sitten. Franken kanavat, joista erityisen suosittu oli YouTube-kanava, keskittyivät suurperheen elämään ja lasten kasvattamiseen. Oman vivahteensa toi uskonnollisuus, sillä perhe kuului mormoniyhteisöön.

Olen samaa ikäluokkaa kuin Ruby Franke ja elänyt saman sosiaalisen median ja blogien kultakauden (ja myös jämähtänyt tänne, hehe). En oikein muista läpikäymääni ajatuskelaa, mutta onneksi tein jo blogiuran alkutaipaleella periaatepäätöksen olla julkaisematta lasteni kasvokuvia tai nimiä blogissa tai sen somekanavissa. En halua jeesustella, enkä väittää olevani muita fiksumpi, sillä olen kyllä jakanut kuvia Facebookit ja Instagramit täyteen. Silloin sitä ei pidetty mitenkään ihmeellisenä. Niin kuin ei pidetty sitäkään, että julkisissa blogeissa kerrottiin hyvinkin yksityiskohtaisesti perheiden ja sen jäsenten elämästä.

Tarttuessani Äitini talossa -kirjaan ajattelin, että kyseessä on tilitys someäidistä, jonka perheen elämän julkinen jakaminen meni yksinkertaisesti liian pitkälle. Olen nimittäin melko varma, että kunhan noina vuosina tahtomattaan julkisuuteen tulleet lapset alkavat aikuistua, näitä tilityksiä alkaa ilmestyä.

Vähänpä tiesin.

Toki, Ruby Franken someintoilu tosiaan meni liian pitkälle, mutta se on vain viatonta alkusoittoa. En halua maallikkona heitellä puolihuolimattomia diagnooseja, mutta jonkinlaisista persoonallisuushäiriöistä hän varmasti kärsii. Ihmiseksi, jonka elämän tärkein päämäärä oli mennä naimisiin ja saada lapsia, hän vaikuttaa vihanneen jälkeläisiään ja kohteli heitä hyvin kieroutuneesti ja epäreilusti, niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa käyttäen. 

Vielä oudommaksi tapahtumat muuttuivat, kun Ruby tutustui perhe- ja parisuhdeneuvoja Jodi Hildebrandtiin, joka yhdisti vinksahtaneet kasvatusneuvonsa uskonnollissävytteiseen kulttiin. Tilanne eskaloitui ajan saatossa: Jodi muutti asumaan Rubyn luo ja lopulta Sharin isä Kevin ajettiin ulos kodistaan, kun Jodi ja Ruby alkoivat elää parisuhteessa (vaikkakin homoseksuaalisuus oli heidän mukaansa syntiä). Yhteisessä podcastissaan he jakoivat kertakaikkisen häiriintyneitä ja suorastaan väkivaltaan yllyttäviä kasvatusneuvoja vanhemmille. Vaikka Shari, joka oli jo tässä vaiheessa muuttanut kotoa pois opiskelemaan, teki lastensuojeluilmoituksia, Utahin uuteen lainsäädäntöön nojaava systeemi oli neuvoton ja naiset saivat jatkaa sadismiaan. Lopulta kukaan muu ei enää saanut lapsiin kontaktia, eikä heidän kunnostaan ollut tietoa. Kunnes perheen 12-vuotias poika, nälkiintyneenä ja kaltoinkohdeltuna, pääsi pakoon ja haki apua naapurista. Lapset kiidätettiin sairaalaan ja naiset vangittiin. Molemmat myönsivät syyllistyneensä neljän lapsen pahoinpitelyyn ja tuomion saatuaan suorittavat nyt vankeustuomiotaan.

Kuten arvata saattaa, tällaisista oloista lähtöisin olevan Sharin elämä ei ole ollut helppoa ennen eikä jälkeen äitinsä pidätyksen. Turvattomuutta, hylkäämistä, rakkaudettomuutta ja hyväksynnän puutetta kokenut nuori oli helppo saalis itseään huomattavasti iäkkäämmälle miehelle, joka hyväksikäytti häntä pitkän aikaa. Sittemin hän on siis joutunut toipumaan sekä omista lapsuus- ja nuoruustraumoistaan että hyväksikäytöstä ja suoranaisista raiskauksista ja vainoamisesta. Siihen katsottuna, että tällaisella taustalla minäkuvan täytyy olla hyvin rikkonainen, ihmeteltävän kypsästi ja rakentavasti Shari tapahtumista kertoo.

Toki täytyy muistaa, että tämä on yksi näkökulma asiaan, hänen sisaruksillaan on varmasti omansa. Kirjan motiiveja voisi myös kyseenalaistaa: miksi jakaa vielä tämäkin julkisuuteen, kun kaikki muu on jo revitelty julkisuudessa palasiksi? Mutta se taitaakin olla vastaus kysymykseen: Shari Frankella ei ole enää julkisuuden suhteen mitään hävittävää, koska yksityisyys on joka tapauksessa ollut mennyttä jo vuosia.

Kuvaan sopiikin hyvin, että perheestä on tehty useitakin dokumentteja. Itse en niitä ole katsonut, ja luulenpa, etten katsokaan - tämä kirja riittää.

Vaikka tarina on sydäntäsärkevä, ei kirja kuitenkaan ollut liian ahdistava lukukokemus - ehkä äänikirjaformaattikin mahdollisti pienen etäisyydenoton kaikista pahimmissa kohdissa.

Äitini talossa on muistutus siitä, että kiiltävimpienkin kuvien takana voi olla pahuutta ja rumuutta. Onneksi todellisuus ei yleensä ole näin kamala, ainoastaan arkisesta siloteltu. Mutta on hyvä tiedostaa, että on myös perheitä, joissa kohdataan pahuutta: ei arkisia riitoja, ylilyöntejä tai kiukuttelua, vaan systemaattista lasten kaltoinkohtelua. Ja se saa jatkua, koska meistä tuntuu mahdottoman vaikealta uskoa, että kukaan voisi oikeasti olla paha lapsilleen.

Ja äärimmäisissä tapauksissa, kuten Franken perheessä, kaltoinkohtelu jatkuu vuosikausia miljoonien ihmisten silmien edessä.

Shari Franke: Äitini talossa (The House of My Mother - A Daughter's Quest for Freedom 2025)
Johnny Kniga 2026
Suomentanut Salla Voutilainen
Äänikirjan kesto 9h 26 min
Lukija Anna Airola