Tommi Laiho: Kuolevaiset (Dekkariviikko kirjablogeissa, osa 4)

Tämän vuoden dekkariviikkoni päättyy Tommi Laihon Kuolevaisiin. Kyseessä on rikostrilogian kolmas osa. Osista ensimmäinen, Uhanalaiset, ihastutti kesäisellä siirtolapuutarhameiningillään, Rikotuista jäi totta puhuen parhaiten mieleen ällöttävä silmämunakansi, mutta ei itse romaanissa mitään vikaa ollut. 

Tykkään Laihon omaäänisestä tekstistä ylipäänsä, tuntuu, että hänellä on kirjailijaksi keskimääräistä enemmän sanottavaa, mutta sitä ei tehdä tarinakuljetuksen kustannuksella. Viime kesänä lukemani Herutus oli yksi viime vuoden parhaiten mieleenjääneitä lukukokemuksia.

Palatkaamme kuitenkin trilogian päätökseen. Kuolevaisten esittelytekstissä lukijalle esitellään eettistä dilemmaa: onko väärin, jos hyvä tappaa pahan? Pyhittääkö tarkoitus joskus keinot?

Ei nyt varsinaisesti kaikista omaperäisin temaattinen valinta dekkariin, mutta pakko sanoa, että yksi onnistuneimmista aiheen käsittelyistä, mitä olen lukenut. Kuten Laiholla tuntuu tapana olevan, tämänkin teeman hän vie astetta pitemmälle kuin muut.

Romaani alkaa aika raflaavasti, kun herttainen mummeli astuu sisään moottoripyöräkerhon tiloihin, ottaa veskastaan käsikranaatin ja räjäyttää paitsi itsensä myös jengin presidentin taivaan tuuliin. Rikostutkija Karita Haapakorpi saa tapauksen tutkittavakseen ja joutuu pian napit vastakkain uuden pomonsa kanssa. Onneksi rinnalla ovat uskollinen nuorempi kollega Maija sekä Karitan ystävä, psykiatri Amina ja tämän miesystävä Juha. Kaikki edellisistä osista tuttuja hahmoja. Aiempien osien tunteminen ei kuitenkaan ole juonen ymmärtämisen kannalta välttämätöntä.

Karitalla on syytä uskoa, että tekeillä on jotakin perin kummallista. Työpöydälle tulee useampia outoja tappoja ja murhia, joissa tekijä näyttäisi olevan kuolemansairas. Mistä ihmeestä on kyse?

Kirjan eettinen jännite rakentuu erittäin onnistuneesti, koska ainakin minulle tuli alkupuolella sellainen tunne, että olin oikeastaan tappajien puolella. Tai ainakin tunsin heitä kohtaan voimakasta sympatiaa. Tarinan edetessä mukaan tulee tietenkin erilaisia sävyjä ja lukija pääsee seuraamaan aitiopaikalta, kuinka kalteva on moraalin ja etiikan pinta, kun sillä alkaa luistella. Ajatus, joka voi lähteä liikkeelle jonkinlaisena ylevänä ideana ja ideaalina, muuttuu siksi, mistä kysymys onkin: raa'asta väkivaltarikollisuudesta ja inhimillisistä tragedioista.

Jännitteet työpaikalla ovat sitten oma lukunsa. Jotenkin sitä soisi, että moisia byrokraatteja ei enää näinä päivinä viranomaispiireissä ja laajemmin työelämässä olisi, mutta turhaa taitaa olla toiveeni. Karita joutuu siis työssään uuden tilanteen eteen ja hän alkaa tosissaan miettiä, mitä kaikkea on työlleen uhrannut ja haluaako jatkaa samaa rataa. Vaikka minulla ei työvuosia olekaan alla niin paljon kuin Karitalla, tunnistan kyllä tunteen, kun ihan kaikkea puppua ei enää jaksa ottaa vastaan. Ja kun tuntuu siltä, että eiköhän tämä ollut tässä.

Juhan ja Aminan suhteessa on omat hiomattomat kulmansa. Myös Karitan pojalla on uusia ihmissuhdekuvioita.

Tarina pitää sisällään monta kiinnostavaa persoonaa ja hahmoa, jotka ovat hyvin rakennettuja. Hahmot tulevat tarinaan mukaan myös lukijan kannalta "oikealla" hetkellä. Rakenteellisesti tarkkaa työtä kirjailijalta. Tapahtumat onkin kuvattu hyvin elokuvallisesti ja Kuolevaiset kääntyisi varmasti kivuttomasti myös leffa- tai sarjamuotoon. 

Tyylikäs päätös rikostrilogialle!

Tommi Laiho: Kuolevaiset
Myllylahti 2026
364s.

Arvio on osa kirjabloggaajien yhteistä Dekkariviikkoa 8.-14.6.2026. Kaikki viikkoon osallistuvat blogit löydät Tuulevin lukublogista. 

Dekkariviikon kuvan on suunnitellut Niina (Yöpöydän kirjat)