Tommi Laiho: Uhanalaiset
Ensimmäisenä lukulistalle päätyi Tommi Laihon esikoisromaani Uhanalaiset, joka palkittiin Otavan Rikos 2019 -jännitysromaanikilpailussa.
Tämä oli jo lähtökohtaisesti tietyn laadun tae, eikä kirja tuottanut siinä suhteessa pettymystä: luovana johtajana ja kolumnistina työskentelevän esikoiskirjailijan tarinankerronta rullaa mukavasti eteenpäin.
Ongelmat olivat enemmän lukijassa, sillä olen huomannut dekkarien tökkivän vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Kärsin siis käynnistymisvaikeuksista, mitä ei helpottanut se, että Uhanalaiset käynnistyy varsin rauhallisesti. Ensiksi tutustutaan kirjan päähenkilöihin: rikostutkija Karita Haapakorpeen, hänen ystäväänsä psykologi Aminaan sekä ehkä kiinnostavimpana hahmona Juhaan, tilastotieteilijään, joka toipuu masennuksesta ja itsemurhayrityksestä.
Kolmikko on varsin epätodennäköinen rikostenratkaisijayksikkö ja juuri sen takia mielenkiintoinen. Muutenkin minua kiehtoivat kaikki poikkeavuudet perusdekkarimeininkiin.
Vaikka tässäkin romaanissa rikostutkija on itsekin sopivan rikki ja traaginen hahmo (edelleen peräänkuulutan ihan mukavan tyytyväisiä, keskiluokkaista elämää viettäviä poliisihahmoja!), tuo kaikkeen synkkyyteen vastapainoa viehättävä kesäinen siirtolapuutarhamiljöö.
Mikä loistava ympäristö romaanille, sillä se mahdollistaa pieneen tilaan koko joukon kiinnostavia sivuhahmoja, joista eniten esille nousee mainio Valkku, oluen äärellä filosoiva ex-jääkiekkovalmentaja.
Vastapainoa itse jännitystarinaan tuo myös orastava rakkaustarina. Tässä dekkarissa onkin rakkautta ja romantiikkaa ainakin yhtä paljon kuin kuolemaakin. Mitenkään haluamatta syyllistyä ummehtuneisiin sukupuolistereotypioihin: ilahduttava valinta miesoletetulta kirjailijalta.
Mutta siitä kuolemasta. Siihenkin lähestymiskulma on hieman tavallisuudesta poikkeava. Juha on huomannut tilastoista, että Itä-Helsingissä tapahtuu poikkeuksellisen paljon epätavanomaisia kuolemia. Yksittäisenä heittona esitetty toteamus jää pyörimään Karitan mieleen ja hän alkaa penkoa asiaa tarkemmin. Näin tutkinta alkaa jo ennen kuin poliisilla on varsinaisesti yhtään murhaa selvitettävänä.
Skenaarion uskottavuudesta esimerkiksi poliisien resurssien puolesta voi olla montaa mieltä, mutta näin lukijan näkökulmasta tapahtumien lähtökohta oli virkistävän erilainen.
Uhanalaisista on olemassa TV-sarja-optio ja voisin kyllä hyvin kuvitella näkeväni tarinan myös televisiossa. Ennen kaikkea Laihon vahvuus on henkilökuvauksessa ja Karitan, Aminan, Juhan, Viljamin ja monen muun hahmot on helppo nähdä silmissään.
Itä-Helsinkiä paremmin tunteville tutut kulmat tulevat varmasti elävinä mieleen.
Mikäli TV-versio toteutuu, toivoisin kyllä, että romaanin kesä, siirtolapuutarhat ja romantiikka siirtyisivät myös siihen. Marraskuista ja kalsea nordic noiria tehdään jo ihan riittävästi.
Tommi Laiho: Uhanalaiset
Myllylahti 2021
358s.
Arvostelukappale
Tämä on mielestäni yksi tämän vuoden parhaimmista esikoisdekkareista. Kauppalehti povasi kirjalle kansainvälistä mainetta.
VastaaPoistaTässä on monta sellaista elementtiä, joka varmasti edesauttaa menestystä. Ja Helsinki vahvasti esillä.
PoistaTämä on vielä lukematta, mutta voisin lukea kyllä. Itse tykkään dekkareista. :)
VastaaPoistaSiinä tapauksessa suosittelen tätä, luulen, että tykkäät :)
PoistaTässä on aivan ihana tapahtumamiljöö! Muuten tuollainen rikostutkintavetoinen dekkari ei ole mun juttuni. Ja miksi kaikkien dekkaripoliisien pitää aina olla jotain renttuja 🙈
VastaaPoistaOlen aika kyllästynyt rikkinäinen poliisi/etsivä -maneeriin. Mikäs siinä, jos hahm on luotu hyvin, mutta jos tehokeinoa käytetään päälleliimattuna, ei se tee henkilöhahmosta moniulotteista vaan ainoastaan stereotypian.
PoistaMä sain myös tän a-kappaleena ja luin jo keväällä. Sujuvasti luin, ja aika hyvin vielä muistan tyypit ja juonenkin, eli ei ollut ainakaan bulkkia tämä teos. Voisin lukea seuraavankin osan, ja katson sarjaa, jos se joskus tulee.
VastaaPoistaSen sijaan koin kirjan kielen vähän haasteettomaksi, ja näin olen kokenut valtaosan Myllylahden dekkareista. Näitä toiminnallisia aktiivilausetykityksiä on mulla mennyt tämä vuosi useampi. Helppolukuisuus ei ainakaan mulla ole meriitti, mutta onko se nykyään myynnin tae?
En sillä tavalla kiinnittänyt huomiota erityisesti kirjan kieleen, muuta kuin, että oli miellyttävälukuinen. Luulen, mitenkään haluamatta stereotypisoida, että dekkarien lukijakunta keskimäärin arvostaa helppolukuisuutta. En tunne nykygenreä niin hyvin, että osaisin arvioida, mikä on yleinen linja. Aikoinaan Marko Kilven kaunis kieli dekkareissa teki vaikutuksen.
PoistaTämä haastaa taas suhteeni dekkareihin. En pidä itseäni erityisen dekkarifanina, innostun kuitenkin aina, kun genreen tulee jotain uutta. Voisiko sitä kutsua romaanillisuudeksi, siis jotain lihaa elävästä elämästä rikostarinan luurangon ympärille?
VastaaPoistaPistin tämänkin listalle. Sen verran on lomalla puutarhahommia tiedossa, että äänikirjoja kuluu.
Minna /Kirsin Book Club