Karin Erlandsson: Kuolonkielot

Kirjoittaessani muutama päivä sitten Johanna Savolaisen Se, joka pääsi pakoon -dekkarista totesin, että tästä kesäisempää juhannuslukemista on vaikea löytää. Kävi kuitenkin niin, että löysin omasta kirjahyllystä juhannukseen vieläkin paremmin sopivamman teoksen. 

Muutama vuosi sitten ilmestynyt Karin Erlandssonin Kuolonkielot on odotellut lukuvuoroaan jo muutaman vuoden. Muistaakseni sain sen suositusten kera Tuulevilta erään kirjallisen piknikin yhteydessä.

Teos sijoittuu vuoteen 1992 ja Uuteenkaarlepyyhyn. Nuori toimittaja Sara Kvist saapuu pikkukaupunkiin rakkauden perässä. Hän on saanut ensimmäisen työpaikkansa toimittajana paikallislehdestä. Poikaystävä Robert omistaa hevostallin ja on mustasukkaista sorttia. Ensimmäinen työvuoro sattuu juhannusyölle. Luvassa on yöpäivystystä ja kiehtovan reportaasin tekemistä paikkakunnan juhannusjuhlinnasta. Eli luvassa on siis erittäin rauhallinen yövuoro - paitsi, että juhannusyönä metsästä löytyy naisen ruumis.

Murhamysteerin selvittämisen lisäksi Erlandsson kuvaa taitavasti pikkukaupungin sosieteettia. Erityishuomio kiinnitetään muun muassa paikkakunnalla työskentelevään ja järjestelmällistä kiusaamista kohtaavaan naispappi-Linnaan (naispappeus on hyväksytty vasta vähän aikaisemmin) sekä iäkkääseen Lea-rouvaan, joka valvoo kipeiden jalkojensa takia öitä ja hänellä on näin aikaa seurata ikkunastaan kaupungin tapahtumia.

Teemoja kirjassa on aika paljon. Pidin siitä, että murhan selvittäminen on vain yksi osa tarinaa. Toisaalta osa tematiikasta ja henkilöhahmoista jää runsauden vuoksi käsittelyltään pakostikin pintapuoliseksi. Parisuhdeväkivallan kuvaus sai niskakarvat nousemaan pystyyn ja triggerivaroituksen antaminen onkin tarpeellista. Kirjassa nimittäin esiintyy myös seksuaalista ja henkistä väkivaltaa.

Kun mietin, millä adjektiivilla kirjaa kuvailisin, tulee ensimmäisenä mieleen sana tyylikäs. Kuolonkielot on tunnelmaltaan vangitseva ja korkeatasoinen kokonaisuus. Itse murhamysteerin ratkaisu on yllättävä ja sen uskottavuudestakin voi olla montaa mieltä, mutta kuten sanottu, tämä teos ei lepää yksin juonivetoisuuden ja murhaajan selvittämisen varassa. Vahva kerronta, henkilö- sekä miljöökuvaus kannattalee myös jännityselementtiä.

Kuolonkieloja tohtii suositella kaikille kesädekkareista ja suomalaisista pikkukaupungeista pitäville. Itse luin myös ammatillisessa mielessä kiinnostuneena kuvausta paikallislehden toimittajan työstä vuonna 1992. Tietokoneet sentään oli, mutta vastaavista käytettävissä olevista resursseista taitaa nykyisin toimituksissa olla vain vara haaveilla. 

Karin Erlandsson: Kuolonkielot (Missdåd 2016)
S&S 2016
263s.