Johanna Auranheimo: Ysit

Joskus kirjan sanoma selviää vasta lukemisen jälkeen, tai tässä tapauksessa viimeisissä sanoissa.

Kuulostaapa tylyltä, aloitetaan uudestaan. Johanna Auranheimon Ysit on kyllä aivan pätevä nuortenkirja myös lukemisen aikana. Se kertoo ysiluokkalaisesta Eveliinasta, hänen parhaasta kaveristaan Meristä ja muista luokkalaisista, erityisesti yhdestä aivan ihanasta Onnista sekä Joosuasta, jonka Eve tapasi protuleirillä ja jonka kanssa hän chattailee iltaisin. Sekä vähän myös Justin Bieberistä. Eletään lukuvuotta 2013-2014 ja kirja seuraa Even elemää ysiluokan ajan.

Luin kirjaa vähän kuin antropologista tutkimusta: kas, mielenkiintoista, tällaista(kinko) nuoren elämä voi olla? Itse asiassa tartuin kirjaan alun perin siksi, että oma nuorimmaiseni aloittaa ensi kuussa ysiluokan ja täytyy kyllä sanoa, etten hirveästi tunnista tuntemissani nuorissa Even piirteitä.

Eveliina nimittäin muuttuu paljon lukuvuoden aikana, niin kuin tietysti tuossa iässä kuuluukin. Kirja kertoo nuoruuden ihastumisesta (joka tietenkin tuntuu elämää suuremmalta rakkaudelta) ja seksuaalisesta heräämisestä. Eveliina, Meri ja muut hänen kaverinsa ovat tunnollisia ja kunnollisia tyttöjä. Heidän arkeaan seuratessaan huomaa, että he asuvat Helsingissä hyvällä alueella ja perheet ovat hyvin toimeentulevia. Tyttöjen kapina on varsin kesyä.

Eveliina kuitenkin kapinoi kavereitaan enemmän, sllä häntä vaivaa kiltin ja kunnollisen tytön imago. Pahinta on, jos pojat ja ennen kaikkea Onni pitävät häntä kilttinä kympin tyttönä. Eve haluaa olla kapinallinen ja ennen kaikkea haluttava nainen.

Ysit on julkaistu vuonna 2024, mutta se kertoo ajasta ennen Me Toota. Vaikka Eve on tiedostava nuori, hän arvottaa oman olemassaolonsa ja arvonsa miehisen seksualisoivan katseen kautta. Se häiritsi minua lukiessa aika tavalla, ja niin kirjailija sen on varmasti tarkoittanutkin. Olen onnellinen siitä, että omat lapseni saavat elää nuoruuttaan Me Too -kampanjan jälkeen, mutta valitettavasti moni tyttö ja nainen varmasti edelleenkin näkee suunnattoman paljon vaivaa ollakseen ennen kaikkea poikien ja miesten silmissä haluttava.

Mutta tämä on tärkeää: se ei sinänsä ole väärin: seksuaalisuuden tunnistaminen ja ilmentäminen on luonnollinen kehitysaskel nuoren ihmisen elämässä. 

Kirjaa lukiessani Helsingin Sanomat julkaisi jutun, jossa nyt jo aikuinen Saana Airtola kertoi viestitelleensä kuuluisan suomalaisen muusikon kanssa 12-vuotiaasta asti. Artikkelia oli häiritsevää lukea. Tapahtuiko nuoren ja muusikon välillä jotakin laitonta tytön ollessa alaikäinen? Nähtävästi ei. Oliko tyttö itse alun perin aloitteellinen? Kyllä. Toimiko muusikko väärin kirjoitellessaan vuosien ajan teinitytön kanssa, vihjaillessaan suhteen mahdollisuudesta tämän täysi-ikäistyttyä sekä pelatessaan omituista psykologista peliä? Todellakin kyllä. Jokaiselle aikuiselle ihmiselle tämän pitäisi olla täysin selvää.

Mutta kun ei ole. Tällä hetkellä maan hallituksessa istuu ministeri, jota useat naiset ovat syyttäneet groomingista. Rydmania ei ole tuomittu mistään, koska riittävää näyttöä lainrikkomisesta ei kuitenkaan ollut. Mutta vastaus samaan kysymykseen kuin äsken; oliko Rydmanin käytös moraalisesti ja eettisesti hyväksyttävää? Selvästi ei.

Ja juuri tämä on Ysien tärkein sanoma. Nuorten tulee saada kasvaa ja kehittyä rauhassa. Nuoren ei tarvitse olla järkevä. Nuori voi sekoilla, se kuuluu asiaan silloin kun hormonit laittavat pään sekaisin ja oma minuus on hukassa. Nuori voi käyttäytyä niinkin, että ihastuu aikuiseen ja vakuuttaa olevansa valmis suhteeseen tai seksuaaliseen kanssakäymiseen. Aikuisen tehtävä on viheltää peli poikki heti alkuunsa. Sanotaan tämä nyt oikein alleviivauksen kera: vastuu on aina aikuisella.

Kirjan lopussa päähenkilö muistelee ysiluokkaansa ja on kiitollinen siitä, että sai kasvaa turvassa kohti aikuisuutta. Olla turvassa silloinkin, kun tuntui maailman tärkeimmältä olla poikien silmissä ihailtu ja haluttu.

Johanna Auranheimo, kiitos tärkestä kirjasta.

Johanna Auranheimo: Ysit
Tammi 2024
288s.