Francesca Giannone: Lizzanellon kirjeenkantaja

Jos etsit kesääsi sulostuttamaan oikein kunnollista lukuromaania, tässäpä on sellainen.

En ole oikeastaan viininystävä, mutta koska viini näyttelee kirjassa keskeistä osaa, tekisi mieli verrata Francesca Giannonen Lizzanellon kirjeenkantajaa hyvään, täyteläiseen ja vivahteikkaaseen viiniin.

Lukuromaani on määritelmänä vähän epämääräinen, mutta itse miellän sen teokseksi, joka käsittelee syviä teemoja ansiokkaasti ja laadukkaasti, mutta kuitenkin juonivetoisesti. Henkilöhahmot ovat monisyisiä ja miellän lukuromaanin tunnuspiirteisiin myös isohkon sivumäärän, jolloin teokseen mahtuu päähenkilöiden ohella runsaasti muidenkin henkilöiden ja ympäristön kuvausta.

Lizzanellon kirjeenkantajassa kansien väliin mahtuu kokonainen kylä, joskin päähuomio tarinassa on kahdessa veljeksessä, Carlossa ja Antoniossa, sekä heidän puolisoissaan Annassa ja Agatassa sekä heidän perheissään.

Eletään 1930-lukua. Carlo tuo nuorikkonsa kotikyläänsä Lizzanelloon Etelä-Italiassa. Pohjoisesta kotoisin oleva Anna on kyläläisiin verrattuna viileä ja hillitty, etäinenkin. Vasemmistolainen ja ateistikin vielä! Kyläläiset kutsuvatkin Annaa muukalaisnaiseksi, mutta kyllä tämäkin vieroksuu pikkukylän konservatiivista ilmapiiriä. Anna on monessa suhteessa kälynsä Agatan, perinteisen italialaisen äitihahmon vastakohta. Anna on myös hyvin kaunis ja hänen lankonsa Antonio ihastuukin Annaan ensisilmäyksellä. Vain hänen suuri rakkautensa veljeensä Carloon estää kolmiodraamaa eskaloitumasta, mutta Annasta ja Antoniosta tulee hyvät ystävät.

Olisi romaanin törkeää vähättelyä typistää tarina pelkästään ihmissuhdedraamaksi, vaikka niitä kylläkin Lizzanelloon mahtuu. Carlolla on nimittäin kylässä menneisyytensä, josta Anna ei tiedä, ja tämä menneisyys vaikuttaa myös seuraavaan sukupolveen. Naisasianainen Anna ei halua olla toimetonna, ja kyläläisten suureksi hämmästykseksi hänestä tulee postinkantaja, vaikka ammattia pidetään naiselle kerrassaan sopimattomana. Samaan aikaan Carlo rakentaa yritystoimintaa viinintuottajana ja päätyy lopulta myös menestyksekkäästi mukaan paikallispolitiikkaan. 

Summattuna: tapahtuu paljon sellaisia asioita joita elämässä on tapana tapahtua. Kyläläisten kesken riidellään ja rakastetaan, toisaalta tiedetään naapurin asiat erittäin hyvin, toisaalta pidetään yllä salaisuuksia. 1930-luvun poliittinen ilmapiiri tuo kirjaan oman mausteensa. Mussolini ja fasismin nousu ei ole kirjan pääasia, mutta se kuplii koko ajan pinnan alla, ja pulpahtelee pintaan matkan varrella. Romaani ulottuu 30-luvulta  toiseen maailmansotaan ja ylikin, 1950- ja 60-luvuille saakka. Annan, Carlon, Antonion ja Agatan lapset kasvavat ja aikuistuvat ja kohtaavat omat ilonsa ja murheensa.

Päähuomio säilyy kuitenkin koko ajan Annassa, joka on aikaan ja paikkaan nähden poikkeuksellinen nainen. Giannonen lahjakkuus tarinankertojana näkyy siinä, kuinka taitavasti hän niin Annan kuin monen muunkin henkilöhahmon persoonaa kasvattaa ja kehittää. Olen lukenut jonkin verran arvioita kirjasta ja minua on hämmästyttänyt, kun moni on moittinut henkilöitä mustavalkoisiksi ja latteiksi. Minusta oli juuri päinvastoin! Hahmot, varsinkin päähenkilöt, olivat vereviä ja elämää täynnä. Minun on pakko myöntää, että monessa suhteessa samaistuin aluksi Annaan, mutta romaanin ja vuosien edetessä minua alkoi ärsyttää se, miten erinomaisena ja muita viisaampana Anna itseään piti.

Vastaavasti arvostukseni vaatimatonta ja perinteikästä vaimoa Agataa kohtaan, joka alussa ei millään muotoa vaikuttanut olevan "Annan tasolla",  kasvoi koko ajan. Hän oli ehkä kulmikas ja kouluttamatonkin, mutta piti uskollisena perheen puolta, oli siellä missä tarvittiin ihmistä, joka osaa hoitaa käytännön asiat. En samaistunut häneen läheskään niin paljon kuin Annaan, mutta lopulta taisin siitä huolimatta (tai juuri siksi) pitää hänestä enemmän.

Lukuisista sivuhenkilöistä tekee mieli nostaa esiin Giovanna, luku- ja kirjoitustaidoton nainen, jonka Anna ottaa siipiensä suojaan ja joka käy läpi melkoisen matkan romaanin aikana. Hän ikään kuin puhkeaa kukkaan ja lähtee lentoon, sitten tulee taas tallotuksi maahan, vetäytyy piiloon ja loppujen lopuksi nousee uudelleen, vaatimattomana ehkä mutta sitäkin sitkeämpänä. Huh, mikä tarina!

Kuuntelin Lizzanellon kirjeenkantajan äänikirjana ja kuunneltavaksi romaani sopiikin erinomaisen hyvin. Mirjami Heikkinen lukee tarinan hyvin. Varmasti kirja kuitenkin toimii hyvin itse luettunakin.

Lizzanelloon oli ihana palata aina uudestaan ja sen saikin tehdä moneen kertaan, sillä äänikirjalla on pituutta 18 tuntia. Vaikka yleisesti ottaen olen suppeamman ilmaisun ystävä, tässä maisemassa olisin viihtynyt pitempäänkin. Johtuiko sitten siitä, että loppu tuntui vähän hätäiseltä, vai oliko siinä tosiaan pientä hutiloinnin makua? Romaani alkaa1960-luvulta ja jatkuu sitten kronologisesti takaumana 30-luvulta eteenpäin kirjan alkupisteeseen asti. Siinä mielessä kirjan loppu ei tule yllätyksenä, mutta viimeiset käänteet ennen päätöstä tulivat silti jotenkin puskista. Siitä pieni kauneusvirhemerkintä muuten erinomaiselle tarinalle.

Francesca Giannone: Lizzanellon kirjeenkantaja (La portalettere 2023)
WSOY 2026
Äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen
Kesto 18h 5 min
Kääntäjä Leena Taavitsainen-Petäjä