Syyskuun luetut

Syyskuussa luin runoja ja kirjeitä sekä kuuntelin äänikirjoja. Löyhänä yhdistävänä tekijänä oli, että kaikissa kuvattiin tavalla tai toisella perhettä tai perhesuhteita.

Aloitetaan vaikka äänikirjoista. 

Simona Ahrnstedtia olen usein ja vuolaasti kehunut, esimerkiksi täällä. Ahrnstedt on pohjoismaisen "naiselta naiselle" -kirjallisuuden kuuma nimi ja tulikuumia ovat hänen romaaninsakin. Siitä huolimatta Panoksena sydän lähinnä pitkästytti. Tarinan päähenkilöt Dessie ja Sam on seurustelleet nuorina, mutta ero on ollut erittäin ruma. Nyt Dessie on entinen palkkasotilas ja nykyinen yksityisen turvallisuuspalvelun tähti, joka saa asiakkaakseen ryysyistä rikkauksiin -taustan omaavan, maahanmuuttajataustaisen Samin. Joku uhkailee hotelliketjun omistajaksi noussutta Samia, mutta kuka? Aika pian Dessien ammatillisuus kuitenkin karisee ex-poikkiksen läheisyydessä.  

Toinen kuuntelemani äänikirja oli Juha Roihan Yksi aina valvoo. Kimmokkeen sen kuuntelemiseen sain elokuun lopussa, kun kävin Hotelli Tornissa. Romaani nimittäin sijoittuu sinne. Tornissa Helsinkiä, Suomea ja koko maailmaa valvoo aikanaan Stalinin sinne asettama, sittemmin asemapaikkaansa unohtunut neuvosto-vakooja. Veijarimainen mysteeriromaani käy viime vuosisadan keskeisimmät tapahtumat läpi ja kuinka ollakaan, vakoilijalla on ollut lähes kaikessa näppinsä pelissä mukana!

Pari vuotta sitten kirjoitin Mari Friskin romaanista Neliöjuuri, joka tuuletti railakkaasti perinteisiä perhekäsityksiä. Friskin uutuusromaani Monitahokas on jatkoa samalle tarinalle. Tässä romaanissa neliapila tosin on supistunut kaksikoksi. Kati saa vauvan lankonsa Fransin kanssa. Ei nyt ihan perinteinen kuvio sekään! Ennen kaikkea romaani kuitenkin kertoo vanhemmaksi tulemisesta ja kaikesta myllerryksestä, jota se aiheuttaa. Kirja siis sopii erinomaisesti samaa elämänvaihetta eläville tai siihen valmistuville sekä heille, joiden perhemalli ei heijastele yhteiskuntamme "normaalina" pidettyä mallia.

Myös Marjo Heiskasen runoteos Omasta suvusta kertoo vanhemmuudesta. Henkilökohtainen ja tunnelmaltaan intiimi teos on puhetta (edesmenneelle) isälle. Tyyli on moninainen, paikoin kielellä leikittelevä, koskettava. Runojen sisällä kulkee läpi teoksen Rosvo-Roopen sanat, muistona Heiskasen omasta isästä. Muutenkin muusikkonakin työskennelleen Heiskasen runoissa ja kielenkäytössä mielestäni kuuluu musikaalisuus. Näihin runoihin monen on varmasti helppo samaistua.

Toinen viime kuussa lukemani runoteos oli Jouni Tossavaisen valokuva- ja runokokoelma Näköala Haminavuorelle. Kirja koostuu runoista ja valokuvista, niin, että yhdellä aukeamalla on aina kuva ja runo. Teosta voi lukea sieltä täältä tai alusta loppuun (lopusta alkuun), joko pelkkiä runoja, kuvia tai sekä runoja että kuvia yhdessä lukien. Jokaisella tavalla ja kerralla syntyy aina uudenlaisia mielikuvia. Näköalat avautuvat niin luontoon kuin runoilijan mielenmaisemaan.

Eräs kuukauden kohokohta oli veljespari Kjell ja Mårten Westön kirjeenvaihdosta koostuva teos Vuodet. Veljekset kirjoittavat toisilleen vuorotellen ja jokainen kirje alkaa johonkin tiettyyn vuoteen liittyvästä muistosta. Kjellillä ja Mårtenilla on jonkin verran ikäeroa, joten lapsuuden ja nuoruudenmuistot menevät osin yhteen, mutta ovat toisaalta riittävän erilaisia ollakseen kiehtovia. Kirjeet ylipäänsä ovat kiehtovia. Oi, ollapa Westön veljesten kanssa kirjeenvaihdossa! Tässä yhteydessä on pakko vinkata Kjell Westön ja Juha Itkosen yhteinen 7+7 - Levottoman ajan kirjeitä -teos. Kiehtova sekin!

Syyskuussa keräsin yhteen myös kirjasyksyn tärppejä. Kiinnostaviin uutuuskirjoihin pääset tutustumaan täältä.

Lokakuussa päästän itseni lukuteeman suhteen helpolla. Syksyn uutuuskirjapinossa nimittäin korostuu yksi tietty väri ylitse muiden. Onkohan se minun kirjapinkassani sama kuin teillä? :)

Kommentit

  1. Kiva, kun sinulla on usein ainakin jonkinlainen yhdistävä tekijä kirjoissa :) Minä luen ihan mitä sattuu satunnaisessa järjestyksessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskailen kyllä välillä loppukuusta näiden kanssa, mutta jostakin se yhdistävä säie aina sitten lopulta tipahtaa mieleen. 😄

      Poista
  2. En ole vieläkään saanut tartuttua näihin Ahrnstedtin nykyhetkeen sijoittuviin kirjoihin. Ne historialliset luin muistaakseni kaikki ja ne paranivat loppua kohden joten hän selvästi kehittyi kirjailijana.
    Tuosta Yksi aina valvoo en ole vielä ihan varma kuuntelisinko sen itse, vai vinkkaisinko miehelle. Ehkä pikkasen vaaka kallistuu jälkimmäiseen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti