Kjell Westö, Mårten Westö: Vuodet. Veljekset kertovat

 

Joulukuussa 2020 kirjoitin Kjell Westön ja Juha Itkosen 7+7 -kirjeromaanista ja ajattelin, että olisipa se jotakin, jos saisi olla kirjeenvaihdossa Westön kaltaisen sanataiturin kanssa. Kirjeitä kun voisi lukea vaikka kuinka paljon. Siksi melkein hyppäsin riemusta, kun kuulin, että veljekset, Kjell ja Mårten Westö, julkaisevat kirjeromaanin.

Kirjeet sukkuloivat sujuvasti eri vuosissa ja vuosikymmenissä. Veljeksillä on tietenkin pitkä yhteinen historia, mutta toisaalta iso ikäero, mistä johtuen osa lapsuuden ja nuoruuden muistosta eroavat toisistaan. Kirjeet alkavat jostakin yksittäisestä muistosta ja ilmiöstä ja laajenevat sitten käsittelemään elämää, taidetta, maailmanmenoa ja ihmisyyttä laajemmin. Molemmilla riittää perspektiiviä ja kompetenssia.

7+7-romaanissa, jos nyt oikein muistan, Itkonen ja Westö lähestyivät toisiaan varovasti ja tunnustellen. He tunsivat toisensa ennestään, mutta eivät erityisen syvällisesti. Tässä kirjassa tilanne on tietenkin erilainen ja teksteissä hypätään suoraan syvään päätyyn. Kirjeissä paljastuu myös, että veljekset ovat olleet vuosikymmenten ajan kirjeenvaihdossa keskenään, joten tekstit soljuvat sekä toisiaan kohti että sopivasti toistensa ohi hyvin luontevasti.

Teemoina kirjeissä käsitellaan musiikkia, jalkapalloa, matkustelua, Eurooppaa, Helsinkiä, Tamperetta ja Pohjanmaata, taiteilijan kipupisteitä, isyyttä - ja: äitiä. Äidin melankolia ja masennus on molemmille kipeä haava ja aiheeseen palataan useasti. Äitisuhdetta käsitellessään kirjailijat ovat kaikista eniten auki.

Myös rakkautta sivutaan, mutta ehkä eri tavalla kuin luulisi. Miesten pitkäaikaiset kumppanit kyllä mainitaan useaan otteeseen sivulausetasolla. Mutta sitä enemmän käsitellään yksittäisiä rakkauden ja hullaantumisen hetkiä, elämän tihentymiä, joista ei välttämättä syntynyt mitään pitkäkestoista parisuhdemielessä, mutta jotka osoittautuivat oman kehityksen kannalta merkityksellisiksi, hetkiksi, jotka muuttivat jotakin peruuttamattomasti.

Tekstit ovat kauniita, maalailevia, tunteita avaavia. Tässä yhteydessä on syytä mainita suomentaja Laura Beck, jonka suomentamina olen lukenut myös Kjell Westön Rikinkeltaisen taivaan ja Tritonuksen. Kieli on ihastuttavaa, ja siitä on paljolti kiittäminen myös kääntäjää.

Tämä kirja menee ehdottomasti talteen kirjahyllyyn, sillä tekstit ovat juuri sellaisia, jotka avautuvat eri tavoin eri lukuhetkillä. Yksittäiset hetket ovat ohikiitäviä ja siitä huolimatta ne voivat olla vuosikymmenet halkaiseva ikuisuus. Mielenkiintoista palata näihin kirjeisiin ja antaa niiden puhua eri tavalla elämän eri vaiheissa, aivan kuten Westön veljeksetkin ovat asiat kokeneet eri tavoin eri aikoina.

Ja minussa alkoi hitaasti kasvaa oivallus: mistään ei ole kulunut niin kauan kuin luulemme, eilinen oli juuri äsken ja haavat ovat aina syvempiä kuin ymmärrämme. Meni vielä lukuisia vuosia, mutta eräänä päivänä aloin kirjoittaa sen oivalluksen pohjalta kertomuksia.  

- Kjell Westö: Ilveilijä Gianni (1981)

Olen levoton, tulevaisuus tömistelee jo malttamattomana eteisessä ja maailma on avautunut kaikessa huikaisevassa laajuudessaan, ja lisäksi olen löytänyt kirjoittamisen, sen petollisen viehätyksen. Kun en ole koulussa tai kaupungilla kavereiden kanssa, istun alakerran sopukassani, saunan ja suihkuhuoneen vieressä, minulla on oma sisäänkäynti ja se ylellisyys, että voin hiipiä kotiin myöhään kun olen ollut viikonloppuna juhlimassa, mitä tapahtuu yhä useammin.

- Mårten Westö: Sauvontie (1986)

Kjell Westö, Mårten Westö: Vuodet. Veljekset kertovat.
Otava 2022
Suomentaja Laura Beck, Kjell Westön runojen suomennos Jyrki Kiiskinen
254s.