Anna Englund: Lautapalttoo

On suloista, kun joku kirja, josta ei oikein ole mitään ennakko-odotuksia, pääsee yllättämään iloisesti.

Tämä ei ole sellainen kirja. 

Tiesin nimittäin rakastavani Anna Englundin Lautapalttoota heti, kun ensimmäistä kertaa luin esittelyn Siltalan kirjakatalogista. Se, että kaikista, jo suhteettomiksi paisuneista, ennakko-odotuksista huolimatta romaani onnistui yllättämään ja ihastuttamaan, kertoo jo aika paljon.

Oikeastaan olin ajatellut lukea tämän vasta vähän myöhemmin syksyllä. Kävi kuitenkin niin, että pistäydyin eilen mökkikuntani kirjastoon ja siellä Lautapalttoo suorastaan kutsui minua uutuushyllyssä. Koska minulla oli ylimääräistä aikaa, nappasin kirjan ja istahdin lukemaan pari ensimmäistä sivua. Tietäähän sen, miten sellaisessa käy. Kirja piti lainata mukaan ja luin sen saman päivän aikaan loppuun asti.

Lautapalttoo on tarina jonka voi lukea yhdessä iltapäivässä ja illassa, mutta joka taatusti jää pyörimään mieleen pitkäksi aikaa. Reiluun kahteensataan sivuun mahtuu monta ihmiselämää.

Päähenkilö Elena ompelee ruumisarkkuihin sisukset, rimpsut ja reunukset. Itse arkut valmistaa hänen miehensä Ilmari, joka on oppinut ammatin isältään. Elenan puolestaan on opettanut Manta-anoppi, omalaatuinen ja rasittavuuteen asti erikoinen nainen.

Perheen yhteiselo muuttuu eräänä päivänä, kun pihaan ilmestyy nainen, jolla on silmissä polttava katse ja jalassa housut. "Sellainen erikoinen ihminen", sanoo Manta.

Elena ei saa Lydiaa mielestään. Naiset keksivät kuumeisesti syitä, kuinka pääsisivät tapaamaan toisiaan. Kun Lydian on aika lähteä takaisin Helsinkiin, Elena miettii, kuinka hänkin pääsisi sinne. Keinot keksitään, mutta sen jälkeen mikään ei olekaan enää ennallaan.

Lautapalttoo on erikoisten ihmissuhdedynamiikkojen kirja. Elenan ja Lydian rakkaustarina on kaihoisa, kaunis, kuumeinen, repiväkin. Ilmarin suhde sekä vaimoon että veljeensä yhtä aikaa kuin haaleaa vettä ja silti sähköinen. Mutta vielä kiinnostavammaksi muodostuu Elenan ja Mantan suhde. Anoppi-miniä-suhteita löytyy kyllä kirjallisuudesta, mutta varsin usein niiden kuvaus jää melko yksiulotteiseksi ja stereotyyppiseksikin. Siitä Lautapalttoossa ei ole tietoakaan. Elena ja Manta ovat taistelupari, sekä toisiaan että maailmaa vastaan. Ylipäänsä koko Mantan hahmo on riemastuttava!

Anna Englundin teksti on kuulasta ja huokoista. Sitä lukiessa on helppo hengittää. Lukija näkee silmiensä edessä kaiken, mutta kirjailija jättää tilaa myös tarkkailijan mielikuvitukselle. Kuoleman estetiikka, kaikessa rujoudessaan ja ruumiillisuudessaankin, on tyylikkäästi kuvattu.

Romaania lukiessa mieleeni tuli Minna Rytisalon Lempi. Ehkä tyylillisesti näissä teoksissa on jotain samaa. Vuonna 2016 olen kirjoittanut Lempistä näin:

Jos ajattelit lukea tänä vuonna vain yhden kotimaisen romaanin, lue tämä.

Tällaista lausetta ei voi käyttää kovin usein. Tänä syksynä taidan varata sen Lautapalttoolle.

Anna Englund: Lautapalttoo
Siltala 2022
226s.
Ulkoasu Elina Warsta