Minna Rytisalo: Lempi

Jo ennen kuin tiesin tästä kirjasta mitään muuta kuin sen kirjoittajan, tiesin rakastavani sitä. Tämä on aika ongelmallinen, haastava ja usein lukukokemuksen kannalta turmiollinen lähtökohta, mutta Minna Rytisalon Lempi täytti kaikki, mahdottomatkin, odotukset.

Lempi on romaanin päähenkilö, mutta hän ei sano kirjassa sanaakaan, ainakaan omalla suullaan. Sen sijaan hänen miehensä Viljami, piikansa Elli ja siskonsa Sisko kertovat kukin oman tarinansa. Heistä jokaiselle Lempi on ja on ollut heidän elämänsä tärkein henkilö niin hyvässä kuin pahassa. Ilman Lempiä he eivät olisi olemassa sellaisina kuin ovat.

Eletään sota-aikaa, sen loppuvaiheita Lapissa. Vuosikaudet on oltu aseveljiä saksalaisten kanssa ja nuorten miesten ja naisten välille on kehkeytynyt luonnollisia suhteita. Kaikki kuitenkin muuttuu Suomen ja Neuvostoliiton aselevon myötä. Mutta ennen sitä Pursuojalla eletään tunteiden kesä, syksy ja talvi. Tunteiden, rakkauden ja vihan. Ja viimein sota saavuttaa myös maan syrjäisimmät kolkat.

Vaikka romaani sijoittuu Lapin sotaan, ei Lempi kuitenkaan ole niinkään historiallinen romaani kuin psykologinen ihmissuhdekuvaus, joka ei äidy trilleriksi, mutta sisältää elementtejä sellaisestakin. Ennen kaikkea kyse on taidokkaasta jännitteen luomisesta, joka alkaa heti ensimmäisestä sivusta ja jatkuu viimeiseen lauseeseen saakka.

Esipuheessaan Rytisalo puhuu testauksesta, kokeilusta, harjoitteesta. Lempi on kuitenkin niin naurettavan täydellinen suoritus, että se voisi olla oppikirjaesimerkki siitä, miten tarinan kaari luodaan, kasvatetaan ja pidetään kukoistavana. Mutta toisin kuin malliesimerkeissä, Lempissä on läsnä vahva elämän maku. Niin Lapin luonto, pientilallisen arki kuin inhimilliset tunteetkin kuvataan aistivoimaisesti ja tarkasti. Kieli on kaunista, hyväilevää, mutta tarkoituksenmukaista, jokaiselle sanalle on tarkoituksensa ja paikkansa. Lukeminen on helppoa, mutta antoisaa.

Vaikka Lempi ei pääasiallisesti ole mielestäni historiallinen romaani, tuli kuitenkin mieleeni, kuinka erinomaisia Lapin sotaan liittyviä kuvauksia olen viime vuosina saanut lukea. Ja kaikki ne ovat olleet naiskirjailijoiden kirjoittamia. Ainakin Paula Havasteen Yhden toivon tie ja Katja Ketun Kätilö. Tässä sarjassa Rytisalon Lempi on aivan omanlaisensa, mutta vähintään yhtä hyvä sotakuvaus ja muodoltaan ehkä täydellisin suoritus. Mielenkiintoista, että aihepiiri puhuttelee tässä ajassa niin paljon. 

Yleensä minulla on tapana tässä yhteydessä kirjoittaa jotain sen tyyppistä kuin että kyseessä on vahva esikoisromaani. Nyt en kuitenkaan niin kirjoita, sillä Lempissä ei ole mitään esikoisromaanin viittaavaa. Kyseessä on vuoden 2016 kirjallinen tapaus.

Jos ajattelit lukea tänä vuonna vain yhden kotimaisen romaanin, lue tämä.

Minna Rytisalo: Lempi
Gummerus 2016 
234s.