Kevään kootut luetut ja koetut sekä in memoriam

Jälleen on aika koota yhteen parin viime kuulauden lukemisia. Olen tyytyväinen omaan laiskuuteeni, kun en saanut tätä viime viikon kesäisinä iltoina aikaiseksi. Kallaveden rannalla on tänään kuusi astetta lämmintä, reipas tuuli pohjoisesta, ajoittaisen vesisateen kera. Aivan erinomainen sää istahtaa koneen äärelle siis!

Kuten kenties olette huomanneetkin, tänä vuonna lukutahtini on entisestään hidastunut, samoin bloggaustahti. Toisaalta olen sopivissa saumoissa tuonut esille erilaisia kulttuurielämyksiä. Toivottavasti tällainen, elämäntilanteisiin sopeutunut ja ehkä toisaalta myös oman itsen mukana kehittynyt blogisisältö tyydyttää teitä lukijoita. Itsestäni se ainakin tuntuu hyvältä!

Huhtikuussa luin kaksi talven kotimaista uutuuskirjaa. Antti Reinin Neljätoistanollakuus sisältää varmoja, lyhyitä tarinoita. Ennustelin esikoisteokselle Savonia-ehdokkuutta, marraskuussa nähdään, olenko oikeassa. Vielä Reiniä enemmän minut vakuutti Terhi Rannelan Frau. Fyysistä kokoaan huomattavasti suurempi kirja vie lukijansa paitsi natsi-Saksan historiaan myös ihmisyyden syvimpään, kenties myös pimeimpään, olemukseen.

Satuhetkessä nousi esille Maria Kuutin Anna ja Elvis leirillä, josta kirjoittaessani luovutin puheenvuoron lapsilleni. Tietopuolta taas edusti Ilari Aallon ja Elina Helkalan Matkaopas keskiajan Suomeen. Mielenkiintoisella teoksella oli sellainen vaikutus, että päätin osallistua heinäkuussa Turun keskiaikaisille markkinoille. Olemme puhuneet asiasta siskoni kanssa jo useamman vuoden, mutta nyt keskiaikakärpänen puri sen verran napakasti, että päätimme toteuttaa tuumamme. Heinäkuussa saatte siis kenties lukea turnajaistunnelmista!

Toukokuussa viihdyin erinomaisesti Jojo Moyesin Jos olisit tässä -romaanin parissa. Siinäpä oiva kesälomavinkki niille, jotka ovat lukeneet Moyesin aiemman teoksen. Paluuta vanhojen tuttujen henkilöiden pariin oli myös kolmannen Robert Galbraithin dekkarin, Pahan polun lukeminen. Romaani oli yhtä aikaa vaikuttava, rankka, oikeastaan inhorealistinen, mutta myös viihdyttävä. Kotimaista kirjallisuutta taas edusti Tapani Heinosen Kuka heilutti pesäpuuta, joka kuvasi sukutarinan kautta suomalaista yhteiskuntaa menneinä vuosikymmeninä ja osin nykypäivänäkin. Vielä ehdin etsiä elämänmuutosta Marie Kondon supersuositun KonMari-kirjan avulla. Teos oli kiinnostava ja ajatuksia herättävä, mutta suursiivous on vieläkin tekemättä.

Ehdottomasti on mainittava selkeästi ihmisiä kiinnostanut matkapostaukseni Luxemburgista, jossa olimme huhtikuussa kirjailija Max Mannerin vieraana. Jos kesälomakohde on vielä hakusessa, täältä vahva suositus Luxemburgille!

Lopuksi: In memoriam

Toukokuussa kävin lasten kanssa katsomassa Todellinen prinsessa -esityksen Kuopion kaupunginteatterissa. Enpä tuolloin arvannut, että tämä jäi viimeiseksi kerraksi, kun näin suuresti ihailemani ja arvostamani kaupunginteatterin näyttelijän Tapani Korhosen, tällä kertaa hulvattomassa prinssi Tapanin roolissa. 61-vuotias Korhonen esitti prinssin roolin niin antaumuksella, että erityisesti 6-vuotiaan herra Syksyn oli helppo eläytyä tyttöbakteerituskaan. Kuten aina, oli Korhonen tälläkin kertaa lavan vahvimpia näyttelijöitä. Blogiin kirjoitin 4.5.:

Pisteet veti kotiin kuitenkin elähtänyt Prinssi Tapani, jonka koko olemus oli paradoksaalisesti yhtä aikaa täysin epäaristokraattinen, mutta toisaalta täysin uskottava (ajatellaanpa vaikka Prinssi Charlesia).

Olen iloinen, että juuri tämä kuva jäi mieleeni viimeiseksi. Korhonen menehtyi äkillisesti sairaskohtaukseen 27.5. Kiitos hienoista teatterielämyksistä.
Syvä osanottoni läheisille ja työtovereille.