Eeva Joenpelto: Kaakerholman kaupunki

Anni on nuori torpantytär, isän tyttö, ainokainen, joka haaveilee koulunkäynnistä ja paremmasta elämästä. Koulusta on kuitenkin äidin ja olosuhteiden vaatimuksesta luovuttava ja se on ensimmäinen kerta elämän mittaisessa sarjassa, kun unelma repäistään pois Annilta. Vielä on kuitenkin kaunista jäljellä ja kun Överkoolin helluntaihäihin saapuu vilkkuvasilmäinen kulkija, Eljas, syttyy rakkaus, joka kantaa pitkälle, muttei kuitenkaan riittävän kauas. Heikkotahtoisen ja laiskansutjakan muonamiehen vaimon osa ei ole helppo, varsinkin, tupaan ilmestyy vuosittain uusi suu ruokittavaksi. Mutta silloinkaan elämä ei vielä ole näyttänyt kaikista kovimpia puoliaan.

Eeva Joenpellon esikoisromaani Kaakerholman kaupunki on yhtä aikaa ylistyslaulu suomalaiselle mökinmuijalle ja toisaalta nyrkinisku Suomi-filmin romantisoidulle maailmalle, jossa tuntemattoman hurmurin mukaan lähtenyt piikatyttö elää elämänsä onnellisena loppuun asti. Todellisuus on jotakin vallan muuta: kovaa työtä, toistuvia raskauksia ja synnytyksiä. Lasten mukana irtoavia hampaita ja pullahtavia suonikohjuja, haaveita paremmasta elämästä ja unelmien romuttumista ja viimein tyytymistä harmauteen. Ja kun jossakin vaiheessa, paljon myöhemmin, kaikki on viety: maailmalle, hautaan, kuka minnekin, on Annilla silti monta syytä olla kiitollinen. Sillä jollei olisi annettu, ei olisi mitään otettavaakaan ollut.

Tänään tulee kuluneeksi 95 vuotta kirjailja Eeva Joenpellon syntymästä. Joenpelto on monille tuttu lukuisista teoksista, ehkä  kaikista eniten Lohja-sarjasta. Hänen esikoisromaaninsa on monille varmasti tuntemattomampi, muttei se ole ollenkaan häpeäksi kirjailijan tuotannolle. Joenpellon vahvuudet: elävä ihmisten ja ympäristön kuvaus, ovat jo tässä teoksessa vahvasti läsnä. Ehkä kirjan alkupuolella jopa vähän liikaakin, sillä yhtä, suuren maailman mittakaavassa mitattuna mitätöntä, elämänkaarta kuvaava tarina viipyilee ja polveilee välillä turhankin pitkällisesti muualla kuin eteenpäin vievässä tarinassa. On kuin lukisi juuri kirjoittamisen riemun löytäneen priimusoppilaan tekstiä, jossa hän haluaa esitellä kaikki temppunsa. Mutta toisaalta, osittain juuri sen takia, ei lukija voi olla uppoutumatta Kaakerholman harmaan kylän ihmiskohtaloihin. Eritoten Annin, jolle toivoisi vain ja ainoastaan kaikkea hyvää, mutta jolle on kovin raskas taakka annettu kannettavaksi.

Ilmaisu on vahvaa ja vertauksellista. Siinä missä Kaakerholmaa ja sen ihmisiä kuvastaa harmaus: Kaakerholman kaikki väriasteet, tasaisen harmaa, ruskean harmaa, juovikkaan harmaa, kauhtuneen harmaa, symboloi muuttuvaa maailmaa maantie, jota se toki edustaa myös konkreettisesti. Kaakerholman näennäisen hiljaisuuden, jota kuitenkin täyttää väen paljous, lasten temmellys ja mökinmuijien pajatus, katkaisee lähestyvä dynamiitin jyly. Sitä mukaa kuin työmaa taas loittonee Kaakerholmasta, hiljenee myös kylä. Tällä kertaa pysyvästi. Kuvatessaan kuolevaa kylää teos on hämmentävän ajankohtainen. Vuonna 1950 ilmestynyt romaani sopisi suurilta osin kuvaamaan myös 1960-luvun murrosta, EU:n aiheuttamaa 1990-luvun kuoliniskua pientiloille tai nykypäivänä jatkuvaa maaseudun autioitumista. Autioituvia ja historian hämärään vaipuvia mökkejä ja kyliä riittää.

Kaakerholman kaupunki ei ole hyvän mielen romaani. Välillä se on pikemminkin pakahduttava ja tunteisiin menevä. Joenpelto on kiivas kuin Minna Canth, häivähtääpä Hurskas kurjuuskin aika ajoin. Mutta kuinka kauniisti ja kypsästi Joenpelto kirjoittaa! On hämmentävää, että joku niin realistinen, lähes inhorealistinen, voi olla yhtä aikaa niin kaunista. Liikuttavimmillaan tarina on Annin ja hänen kehitysvammaisen poikansa Rafelin suhdetta kuvattaessa. Mökinmuija, kouluja käymätön nainen, jonka unelmat ovat yksi kerrallaan kuolleet ja hänen puhumaton poikansa. Mutta ennen kaikkea äiti, karhuemo valmiina puolustamaan poikastaan ja lapsi imemässä rakkautta äidistään. Sen puhtaampaa rakkautta ei ole.

***

Kirjabloggaajat ovat muistaneet Eeva Joenpeltoa lukemalla kevään aikana hänen tuotantoaan. Bloggaukset julkistetaan tänään. Linkit kaikkiin bloggauksiin löydät Tuijata-blogista.

Eeva Joenpelto: Kaakerholman kaupunki
WSOY 1950 (1983).
382s.