Liilahkoja lokakuun kirjoja

Kuten blogin seuraajat tietävätkin, tapanani on ollut valita joka kuukaudelle lukuteema. Toisinaan heittäydyn syvälliseksi, haluan tutkailla jotakin aihepiiriä usealta eri kantilta. Lokakuun alussa ajattelin kuitenkin päästää itseni helpolla, lukemattomien kirjojen pinoon kun oli kertynyt useampikin lilakantinen kirja. Liilahkon lokakuuni teema oli siis varsin kepeä, enkä täysin pysynyt edes siinä sabluunassa, vaan rikoin värisuoran muillakin väreillä. Mutta voi luoja paratkoon, kuinka upeita kirjoja luinkaan! Heittämällä yksi tasokkaimmista lukukuukausista tänä vuonna!

Jo kuun vaihde oli lupaava. Pidin Emma Hambergin J'me appelle Agnetasta erittäin paljon ja uskon, että olisin ihan kirjan lumoissa vieläkin, ellei koko kuukausi olisi osoittautunut kirjalliseksi ilotulitukseksi. Suosittelen tätä hyvänmielen, mutta yllättävän syvällistä, romaania kaikille, joita nojatuolimatka syksyiseen provencelaiseen pikkukylään ja sen entiseen luostariin kiinnostaa. Ja jos kaipaat elämään vähän turmiota ja dekadenssia, sinun on oikeastaan ihan pakko lukea tämä!

Tietokirjallisuutta edusti Jonna Riikosen eli tuttavallisemmin Kirjakaapin kummituksen Nainen on naiselle tuki. Jonna on haastatellut eri elämäntilanteissa olevia ja eri aloilla työskenteleviä naisia, jotka kertovat kirjassa omista naisesikuvistaan. Todella voimaannuttava ja inspiroiva kirja! Tosiaankin, me naiset pystymme kannattelemaan toinen toisiamme, tukemaan ja kannustamaan uusiin ulottuvuuksiin niin yksityiselämässä kuin urallakin. 

Liilasta linjasta poikkesi täysin Arttu Tuomisen Häväistyt, jonka kuuntelin äänikirjana. Delta-sarjan neljäs osa oli jälleen vahva ja vakuuttava taidonnäyte. Kirjan kuuntelu sekoittui myös sattumalta (vai onko mikään sattumaa) Takakansi-podcastissa vierailuuni, sillä keskustelimme Marko Suomen kanssa muun muassa naisiin ja nuoriin tyttöihin kohdistuvasta väkivallasta dekkareissa. Tuominen osallistui keskusteluun omalta osaltaan kirjansa sivuilla!

Toinen "syrjähyppy" kuukauden värisuorassa oli Anna Englundin Lautapalttoo. Olin jo etukäteen päättänyt lukea kirjan ja pyytänyt kustantajalta arvostelukappaleen. Satuin kuitenkin syyslomalla pyörähtämään mökkipaikkakuntani kirjastossa ja siellähän kirja jo oli uutuushyllyssä minua odottamassa. Luettuani ensimmäisen sivun minun oli pakko lainata kirja ja lukea se vielä samana päivänä loppuun. HS:n esikoispalkintoehdokkaaksikin noussut teos kertoo itsensä löytämisestä ja ihmissuhteista. Erityisen ihastuttavana pidin miniän ja anopin välisen suhteen kuvausta. Kuolema ja ruumisarkkujen pehmusteiden ja koristeiden ompelu loi kirjaan synkän, mutta tyylikkään kehyksen.

Olin aivan vakuuttunut, että mikään ei enää voisi ylittää tätä lukukokemusta, mutta samalla kirjastoreissulla mukaan oli tarttunut toinenkin kirja. Johanna Elomaan Kenelle naakat laulavat veti minua puoleensa yhtä vahvalla magneetilla kuin Lautapalttookin. (Sivuhuomautus: kävin eilen palauttamassa Naakat kirjastoon ja nyt uutuushyllystä syliini suorastaan pomppasi Aki Ollikaisen Kristuksen toinen tuleminen. Kerrassaan maaginen paikka, tuo Pielaveden kirjasto. Terveisiä!) Luin Elomaan romaania kirjamessumatkalla, ja teoksessa oli todella tiheätunnelmainen imu. Porvooseen sijoittuva romaani on outo yhdistelmä strömsöläistä idylliä ja lähisuhdeväkivallan runtelemaa alistuneisuutta. Tarina yllättää ja osoittautuu aivan muuksi kuin lukija osaa odottaa. Samalla se on hyvin viisas, suorastaan terapeuttinen romaani. Voi että pidin tästä(kin) kirjasta!

Luin lokakuussa myös Kaivosten kaupungin, toisen osan Marja-Leena Lempisen Kanadaan sijoittuvasta historiallisesta sarjasta. Kanadansiirtolaisten 20-30-luvun elämää kuvaava romaani sijoittuu Timminsin kaivoskaupunkiin, jossa suomalaiset tunnetaan työtä pelkäämättöminä, mutta toisaalta kommunismiin kallellaan olevina kakkosluokan kansalaisina. Olot ovat kovat laman runtelemassa maassa, mutta Jennyn onnistuu löytää hyvä työpaikka osuuskunnan täysihoitolasta. Kerronta on hyvällä tavalla arkista työnkuvausta, lähes sadan vuoden takainen arki tulee kirjassa ihan liki.

Lempisen kirja on kuopiolaisen Icasos-kustantamon julkaisema ja tästäpä saammekin hyvän aasinsillan marraskuun lukuteemaan. Nyt nimittäin vedetään kotiinpäin! Siinä missä lokakuussa viihdyin niin Turun kuin Helsingin kirjamessuilla, tässä kuussa Savo on kirjapöhinää täynnä. Perinteistä Kirjakanttia vietetään 17.-19.11. ja samalla julkistetaan myös tämän vuoden Savonia-palkintoehdokkaat. Tästä viikko eteenpäin järjestetään toisen kerran mainio Rokkia ja rikoksia -tapahtuma. Minulla ei ole vielä tarkkoja suunnitelmia sen suhteen, mihin kaikkeen aion osallistua, mutta selvä juttu on, että marraskuussa luetaan savolaisia kirjoja tai ainakin savolaistaustaisten kirjailijoiden kirjoja. Niitä onkin kertynyt jo odottamaan melkoisen vino pino!

Ps. Silläkin uhalla, että tämä kuukausikooste menee jo naurettavahkoksi ah- ja voi-hehkutuksellaan, linkkaan tähän vielä kirjoitukseni Kansallisteatterin Hamletista. Sielläkin kävin, näin näytelmän ja nautin. Kuten sanottua, lokakuu oli kyllä kaikin puolin loistava kulttuurikuukausi.