Asko Sahlberg: Marraskuun mies

Näin marraskuun viimeisen päivän iltana on sopivaa kirjoittaa Asko Sahlbergin Marraskuun miehestä. Romaani on ollut yksi kuukauden suurprojekteistani ja aika tiukille veti, että ehdin sen lukea ennen kuun vaihtumista. Ei kirjassa ole kuin vähän reilut 400 sivua, mutta se tuntui huomattavasti fyysistä kokoaan massiivisemmalta luettavalta.

Asko Sahlbergin nimeä on tottunut pitämään laadun takeena, eikä Marraskuun mies ole poikkeus. Kirjailija kuljettaa historiallista romaaniaan komeasti, maalaa yhtä aikaa laajalla pensselillä, mutta ei unohda pieniä yksityiskohtiakaan. Kerronnasta ja pikkukaupungin elinkeinoelämää kuvaavasta tarinasta tulee mieleen Eeva Joenpelto, eikä se ole mielleyhtymänä lainkaan huono.

Kirjassa seurataan nimeämättömäksi jäävän pikkukaupungin asukkaiden elämänkohtaloita 1920- ja 1930-luvuilla. Eletään sisällissodan ja toisen maailmansodan välistä aikaa. Väliin mahtuu suuri lama, nälkää ja kurjuutta, mutta myös taloudellisen toimeliaisuuden ja elinkeinoelämän kehittymisen mahdollistava pitkä ajanjakso kieltolain ja Lapuan liikkeen kaltaisine poliittisine kummallisuuksineen. Vaikka kuva on iso, zoomaa Sahlberg tarkasti yksilöihin, eikä vain lähelle vaan heidän päänsä sisälle. Hän tutustuttaa lukijansa koko joukkoon kaupunkilaisia - ja totta puhuakseni, heitä on vähän liikaa.

Eipä sillä, henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja inhimillisiä, Sahlberg on hyvä kuvaamaan ihmisen mielenliikkeitä. Mutta kaksinumeroinen luku henkilöhahmoja on aika paljon, varsinkin, kun kirjailijasta on mukava vaihtaa hahmoa useaan kertaan kesken luvun paljastamatta heti, kenen matkaan sillä kertaa siirrytään. Tämä tuo lukemiseen tarpeetonta raskautta. Ylipäänsä tarina olisi hyötynyt punakynästä. Sanan säilä kieltämättä viuhuu komeasti, mutta vähempikin huitominen riittäisi.

Tarinan keskushahmo on Aulis Haatama, mysteerimies, joka saapuu kaupunkiin ryysyläisenä, mutta joka hitaasti mutta varmasti, talo ja kortteli kerrallaan, kohoaa taajamansa merkkimieheksi. Hänen vastinparinsa Nylander, väistyvä porho, edustaa puolestaan mennyttä aikaa ja arvoja, jotka sotienvälisen modernin maailman sykkeessä jäävät auttamatta röyhkeyden jalkoihin. Nylanderin pehmeyttä ja rappiota kuvaillaan antaumuksella hänen fyysisillä piirteillään, samoin kuin Haatama hänen ruumiillisena vastakohtanaan henkii hänkin olemuksensa kautta kielteisiä piirteitä. Kirjassa kauttaaltaan viljellystä fyysisestä kuvailusta olisi saanut tiivistettyä jo useamman sivun tekstimassaa pois, varsinkin kun eri kehotyyppeihin kohdistuva negatiivisuus ei oikein ole tätä päivää muutenkaan.

Mikä puolestaan toimi erinomaisesti läpi kirjan, oli itse päähenkilö. Aulis Haatama. Hän säilyy mielenkiintoa kutkuttavana mysteerinä aina ensimmäisestä kohtauksesta kirjan loppuun saakka. Takaumana etenevä tarina kertoo, kuinka Haatama romaanin alun tilanteeseen päätyi. Jännite säilyy loppuun saakka. Ristiriitaisuudessaan, toisaalta puhtaasti ahneena ja ilkeänä, mutta toisaalta yllättävän hauraana ja hyväntahtoisena, hän on kiehtova romaanihenkilö. Mikä Haatamaa motivoi: kosto, ahneus, hyväntahtoisuus, kunnianhimo, vai jokin muu, sitä lukija saa pähkäillä läpi kirjan.

Olen näköjään Sahlbergin Amandan maailmoista kirjoittaessani todennut, että sitä lukiessaan "lukija saa levätä ja virvoitella sanoissa." No, tämä ei ole sellainen kirja. Se vaatii ja painostaa keskittymään, eikä romaanin ihmiskuvakaan ole kovin toiveikkuutta tai valoisuutta kaamosaikaan tuova. Suurimmalle osalle kirjan henkilöistä koko elämä on kuin ikuista marraskuuta: harmaata, alakuloista ja näköalatonta.

Siitä huolimatta rohkaisen tarttumaan tähän teokseen. Marraskuun miehessä on suuren, vanhan ajan Tarinan makua ja kunnianhimoa sanoa jotakin perustavanlaatuista ihmisyydestä ja elämästä. Monisanaisuuden alla on humaani sanoma, joka ei mene koskaan muodista.

Asko Sahlberg: Marraskuun mies
Like 2022
408s.
Kansi (upea!): Tommi Tukiainen