Asko Sahlberg: Amandan maailmat

Asko Sahlbergin Amandan maailmat on ensimmäinen Sahlbergini, nolostuttavaa kyllä. Syystä taikka toisesta minulla oli pitkään käsitys, että kirjailijan teokset olisivat kovin raskaita luettavia. Ja vaikka tämä ajatus on muuttunut jo pitkän aikaa sitten hyvien suositusten perusteella (eikä myöskään vähiten siksi, että Sahlbergin uutuusteokset löytyvät erittäin usein Savonia-ehdokkaiden(kin) listalta), vasta nyt tartuin tilaisuuteen.

Jo ensi sivuilta lähtien oli selvää, että Sahlbergin kieli ei tosiaankaan ole raskasta. Pikemminkin kieli on niin taiten ja harkiten aseteltua, että lukija saa levätä ja virvoitella sanoissa. Ilmaisu on tarkkaa ja aistikylläistä, mutta kuitenkin se on riisuttu turhasta hörsellyksestä. Kuten muutama viikko sitten Rosa Liksomin Everstinnan lukiessani, ihastelin nytkin romaanin muotoa. En ole rönsyilevän kerronnan, enkä tiiliskiviromaanien ihailija ja tämä, pikemminkin kylpyhuoneen kaakelin paksuinen (137 sivua) teos miellytti niin ulkoiselta olemukseltaan kuin sisällöltään. Miten monenlaisiin maailmoihin taitava kirjailija ehtiikään lukijansa reilussa sadassa sivussa johdattaa! Se on mahdollista, kun jokaisella sanalla ja ajatuksella on paikkansa!

Amandan maailmat pureutuu ajankohtaiseen aiheeseen. Päähenkilö elää rauhaisaa hiljaiseloa rakkassa ja ränsistyneessä mökissään, tarkkailee sieltä kaupungin menoa, kasvattaa perunoita ja kerää ihmisten poisheittämiä kenkiä ullakolleen. Amanda on ihminen, josta on menneinä vuosikymmeninä kirjoittettu lääkärin papereihin jälkeenjäänyt, mutta ei hän kirjan perusteella sellaiselta juuri vaikuta. Hyvin vanhalta, kyllä, samoin originellilta, ja kenties myös liian hyvältä tähän maailmaan.

Amandalta ei jää huomaamatta maailman muutos. Hänen rakas maailmansa tuhoutuu pala palalta ja rakennus rakennukselta. Sitäkin enemmän hänen mieltään järkyttävät pakolaiset, etenkin eräs nuori ja säikky poika, jonka hän ottaa suojatikseen. Amandan rauhallinen elämä järkkyy lopullisesti, kun hän joutuu keskelle rotuvihaa ja siitä kumpuavaa väkivaltaa.

Sahlberg tarttuu romaanissaan kuumaan perunaan, aiheeseen, josta toisaalta puhutaan paljon, mutta varmasti yhtä moni myös vaikenee. Lokaa tulee niskaan, sanoopa mitä tahansa. Kirjan toteutus ja teeman käsittely on kuitenkin hillittyä ja hallittua. Kirjailija riisuu aiheen ympäriltä ylimääräisen: lopultahan kyse on ihmisyydestä ja inhimillisyydestä, hyvässä ja pahassa. Kutsutaanpa sitä lähimmäisenrakkaudeksi, moraaliksi tai etiikaksi, teoksen sanoma ei jää epäselväksi. Toisaalta Sahlberg tarjoaa myös sattuvan ja mielenkiintoisen analyysin tämän päivän yhteiskunnallisesta keskutelusta, kuinkas muuten kuin elämää tarkkaavaisesti seuraavan Amandan mietteinä:

Ihmiset taas olivat huomaamattaan kaiken aikaa katkeria, alati tyytymättömiä. He luulivat katkeruuttaan ja tyytymättömyyttään mielipiteiksi ja jokaisella täytyi olla mielipiteitä, jollei halunnut vaikuttaa vähä-älyiseltä. siksi ihmiset oksensivat katkeria sanoja ymmärtämättä, että he mölähdellessään kuin apinat kuluttivat vain omia suupieliään.

Toisaalta ihmisillä täytyi olla oikeus sanoihinsa, sillä jos ihmiseltä tukittiin suu, hänen kätensä ja jalkansa alkoivat vaarallisesti heilua. Jos ihminen ei saanut puhua, hän olisi voinut yhtä hyvin olla apina.

Osui ja upposi. Kuten koko kirja.

Asko Sahlberg: Amandan maailmat
Like Kustannus 2017
137s.